tiistai 26. kesäkuuta 2012

Vapareita ja kaatosadetta

Eilen tein aamutallia ja kalkitsin seiniä, kävin kotona syömässä ja tulin takaisin pesemään karsinanovia talkoisiin. Tänään heräsin puolikuolleena siihen, että tätini oli tullut meille ja muistin, että olin luvannut mennä käymään katsomassa Brendaa, joka oli heittänyt kenkänsä. Valitin sitten äidille, että en jaksa lähteä pyöräilemään ja odotin lähinnä tsemppiä tuota kahtakytä kilometriä varten. No kuinkas sitten kävikään, tätini lupasi heittää mut ja selvisin kotiinkin ajoissa, ennen kuin lähdin Rasmua liikuttamaan ennen iltatallia.


Mulla on paljon ystäviä..!

Sinkkiä vuohisiin...



Yhden jälkeen Aulangolle kävelyttämään Rasmun, jolla oli vapari. Harjasin tarhassa ja iskin suojat jalkaan, kuolaimet suuhun ja lähdin raahaamaan kiemurtelevaa valtamerialusta ylös Aulangonkujaa. Tarkoitus oli kiivetä mäki ylös Rauniolinnakkeelle ja tulla joko tenniskentiltä tai samaa reittiä takaisin. No suunnitelmat eivät menneet ihan putkeen kun Rasmu sai kauheat hepulit metsässä pörräävistä hyttysistä ja käytännössä loikki sen mäen ylös. Sitten puskassa kajahtavat kaiuttimet täysille ja juuri sillä punaisella minuutilla alkoivat tietenkin kesäteatterin (vai mikä lasten kesäteatteri onkaan) harjoitukset Rauniolinnalla, joten se siitä metsäkävelystä sitten. Käännyttiin reippaasti ympäri ilman sen suurempia hepuleita melusta, mutta edelleen poikittaen hyttyskammoisena mäki alas. Niemeäkään ei voinut kiertää ympäri, koska golfkentän laidalla pystytettiin aitaa, joten tyydyin kävelemään maneesinmäelle ja pyörähdin sielläsuunnassa pikkulenkin "pömpelille" ja takaisin. Kun päästin Rasmun takaisin tarhaan, se jatkoi päiväuniaan, niin kuin ei olisi missään käynytkään.
Tallilla oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa, ja vaikka mun olisi periaatteessa pitänyt jo tuolloin kolmen aikaan jotain tehdä, potkiskelin vain kiviä ja siivosin Rasmun vesiastian, koska ei näkynyt ketään kneltä olisin voinut kysyä, että onko jotain tekemistä eilisten talkoiden jälkeen. Sitten alkoikin jo jyrisemään satamaan kaatamalla, joten haimme kaverin kanssa kaikki hevoset sisään (jotka oli käytännössä ripoteltu ympäri niemeä toimimaan ruohonleikkureina) ja aloimme pikkuhiljaa tehdä iltatallia. Huomenna - mikäli ei sada taas - varmaan hyppään jumppasarjaa - mikäli jaksan rakentaa sellaisen - ja torstaina tai perjantaina ajattelin ottaa neuvosta vaarin ja hypätä yhtä pikkupikkutehtävää, mitä meidän aluekisojen ratamestari/tuomari mulle sivulauseessa vinkkas kun arvosteli mun uusintaratsastusta.... Köhköh..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti