sunnuntai 14. elokuuta 2016

Surkea päätös loistavalle kisakaudelle

Vaihtoonlähtöni takia kisakausi kutistui muutamalla kuukaudella, joten päätin ottaa kaiken ilon irti viimeisen viikon kisatarjonnasta ja lähteä sekä Ypäjälle, että Riders Inniin hyppäämään. Monen eri asian yhteentulemana viikonlopusta tuli kuitenkin lähinnä fiasko ja molemmat startit päättyivät hylkyyn kakkosesteellä. Näin lyhyesti mainittakoon syiksi a) se, että Jaska heitti pe-la -yönä toisen etukenkänsä ja sai sen vasta keskiviikkona kiinni, joten ennen Ypäjää olin viimeisen seitsemän päivän aikana ratsastanut tasan kaksi kertaa; torstaina ja kisoja edeltäneenä keskiviikkona. B) se, että meillä oli välissä pidempi kisatauko ja Jaskaa jännitti olla reissussa yksin c) se, että mulle tuli kiire Ypäjällä verkkaan, jolloin Jaska otti nokkiinsa satulavyön liian nopeasta kiristämisestä ja vaan keuli käytännössä koko sen ajan mitä olin kyydissä. Osa sen käytöksestä oli kyllä ihan silkkaa possuilua, mutta sekin johtui olosuhteista. Jos nyt haluaa vielä lisäsyitä keksiä, niin Ypäjällä oli ihan järjetön myrsky ja Jaskalla oli kaiken lisäksi nurmihokit ensimmäistä kertaa vuoteen jalassa. Ja kaiken sen keulimisen johdosta en lopulta edes ehtinyt verryttelyyn saakka, vaan mut ja Jaska talutettiin suoraan derbyn portista sisään, kun ei omin avuin päästy siitäkään. Itse radalla sain hepan jopa laukkaamaan suoraan eteenpäin, ilman sen kummempia kaprioleja tai levadeja, mutta en uskaltanut käyttää pohjetta muuten kuin vain puristamalla, joten en pystynyt juuri ratsastamaan eteenpäin, minkä takia kaarre söi laukan kakkoselle ja Jaska otti nokkiinsa umpisurkeasta ponnistuspaikasta. Tottapuhuen huokaisin vähän helpotuksesta, koska tiesin, että en olisi mitenkään saanut koko rataa ratsastettua loppuun saakka.

Perjantaina kotona Jaska esitteli taas saman show'n kyytiin kiivettyäni ja hetken jo pelkäsin, että jotain pahempaa oli vialla. Krista kuitenkin kehotti yrittämään uudelleen kiristäen vyötä pienissä määrin ennen selkään nousua ja sen jälkeen, jolloin Jaska käyttäytyi taas ihan normaalisti. Hyvinkäällä olin myös varovainen vyön kanssa ja sileän verkka sujui maneesissa aivan normaaliin tapaan. Ihan jo ristikoita lähestyttäessä Jaska tuntui kamalan epävarmalta ja okserille se teki kerran sellaisen stopin, että mä tulin ihan alas asti. Kovalla kannustuksella se sitten kyllä hyppäsi okserinkin järjettömällä ilmavaralla pari kertaa. Radalla kakkonen oli suhteellisen iso metrin okseri, joten siitä Jaska tietenkin kauhistui ja livahti ohi kolmannellakin yrittämällä. Selvästi oli siis saanut jonkinlaisen kolauksen itsetunnolleen. Tämän vuoksi vaihdoin sunnuntain maastosuunnitelmat hyvänmielen estehyppelyyn kentällä ja tällä viikolla Jaska pääsi vielä Sallan kanssa Ypäjälle harjoittelemaan käytöstapoja ja derbyllä hyppäämistä. Olivat kuulemma menneet maastoesteitäkin ja laukanneet koko hiittiksen, eli aikamoinen tehotreeni :D

Mulla ei vielä hevoshommat ole edistyneet sen kummemmin täällä, olisi vähän houkuttanut lähteä tänään paikallisia estekisoja katsomaan, mutta piti vähän priorisoida, koska langaton nettini kaatui ja asiakaspalvelun aukioloajat eivät luonnollisesti näin sunnuntaisin ole kamalan laajat. Täällä kyllä näyttäisi jonkin tasoisia kisoja olevan melkein joka viikonloppu katsottavaksi, että tuskin menetin kauheasti :)

Kiinnostuneet voi tsekata mun vaihtoblogini täältä:


maanantai 1. elokuuta 2016

Muutan Norjaan?

...syksyksi. Opiskelemaan. Ilman Jaskaa.

Tosiaan osa teistä tästä jo tietääkin, mutta olen siis viikon päästä lähdössä Norjan länsirannikolle Bergeniin yliopistovaihtoon. Vaihtoon lähdöstä olen haaveillut jo pidempään ja tämä syksy sopi sekä opintojeni aikataulun, että Jaskan asioiden ja kisakauden kannalta kaikkein parhaiten, joten itseasiassa jo tammikuussa aloin vääntää pitkää ja tuskaista hakuprosessia läpi. Koska teillä varmaan herää nyt joitakin kysymyksiä, päätin koota pienen UKK:n.


OTANKO JASKAN MUKAAN?
Olisin ihan tosissani halunnut Jaskan mukaan, koska en tiedä miten kestän niin pitkän aikaa ilman sitä, ja koska hevosen avulla olisi helposti päässyt samanhenkisten paikallisten kanssa juttusille sekä saanut tehtyä kokemuksesta vieläkin varmasti opettavaisemman ja hauskemman (myös Jaskan kannalta!). MUTTA: muutaman kuukauden reissun takia ei olisi järkevää maksaa tuhansia euroja kuljetuksesta, jos edes sellaisen firman löytäisi, joka suostuisi kuljettamaan hevosen Suomesta Bergeniin. Ruotsiin olisi voinut vaikka itse viedä, mutta Norjassa jo pelkästään Oslo-Bergen väli on 7h vuoristoista, maksullista tietä. Luulen, että varmimmin kyydin olisi saanut järjestettyä kahdella firmalla (esim. Suomi-Värmland, Värmland-Bergen), mutta pelkkä ajatus koko siitä soittelurumbasta saa mut voimaan pahoin.. Puhumattakaan kaikista niistä ongelmista, mitä olisi tullut, jos toisen kuljetuksen kanssa olisikin yllättäen käynyt jotain. Sitkeän googlaamisen jälkeen sain pääteltyä, että yhteen suuntaan matka olisi ollut ehkä n. 1100e ja lisäksi päälle vielä tuonti- ja ell-maksuja sekä kamalasti paperinpyörittelyä. Eli se siitä sitten. Jos kyse olisi koko lukuvuoden vaihdosta, olisin varmaan oikeasti soitellut kuljetusfirmoja läpi ja pyytänyt tosissani tarjouksia, mutta nyt tuntui järjettömältä alkaa stressata vielä tätäkin asiaa, kun saisin kuitenkin helposti Jaskan liikutuksen Suomessa järjestettyä. Mikä tuli itsellenikin positiivisena yllätyksenä, oli se, että Bergenissä tallipaikkoja olisi kyllä ollut vapaana ja erittäin edullisesti Etelä-Suomen hintatasoon nähden (esim. n. 500e/kk isolta maneesitallilta hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustasta?!), joten sen suhteen ei hevosen mukaan ottaminen olisi ollut mitenkään mahdotonta.


KUKA HOITAA JASKAA SYKSYN?
Päävastuu on luonnollisesti äidillä, joka muutenkin omistaa Jaskasta puolet. Äiti ei kuitenkaan hyppää tai suostu Jaskalla vielä maastoon, joten ne hommat ulkoistetaan luotettaville tutuille Aulangolla. Sallaa olen pyytänyt hyppäämään Jaskalla ainakin joka toinen viikko ja muiltakin osin liikuttajat on tiedossa. Ja koska olen kuitenkin vain naapurimaahan enkä minnekään maailman ääriin lähdössä, voin vaikka tarpeen tullen napata lennon Suomeen ja tulla viikonlopuksi ratsastamaan, jos ikävä yllättää :D Syyslomalla olenkin tulossa viikoksi Suomeen ja paluumatkalla vietän viikonlopun Oslossa, minkäs muunkaan kuin Kingsland Oslo Horse Show'n takia! En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa kun ostin kokopäivälipun hyville paikoille sunnuntain World Cup-näytökseen hintaan 441kr (46e) ja katsoin, että vastaava lippu HIHS:iin näyttäisi maksavan 123e. Taas kerran sain murrettua myytin siitä, että Norjassa ihan kaikki olisi kalliimpaa ;) Ainiin ja lennot HKI-OSL maksavat parhaimmillaan 28e, joten hyvällä tuurilla KOHS tulisi kenelle tahansa halvemmaksi kuin HIHS... Ihan näin vinkkinä vaan.

AIONKO RATSASTAA BERGENISSÄ?
Tarkoitus olisi! Ilmankaan hevosia kun ei pysty olemaan, niin eihän mulla vaihtoehtoja ole. Haluaisin löytää vuokra-/puoliylläpitohevosen muutamalle päivälle viikossa, mutta operaatio tuntuu olevan vaikeampi, mitä osasin odottaa. Jos ei muuta, niin etsin itselleni sitten vaikka vaan jonkun maastoiluköppänä-vuonohevosen tai testaan paikallista tuntitoimintaa.


KUINKA KAUAN OLEN POISSA?
Lähden tosiaan maanantaina 8.8. ja tulen Suomeen 7.10., jonka jälkeen lähden takaisin 15.10. Paluulippua mulla ei ole vielä varattuna, mutta viimeinen tenttini on 30.11. eli todennäköisesti joulukuun alkupuolella olen jo Suomessa taas. Stipendi, jonka kautta lähden vaihtoon, oikeuttaa aina yhteen lukukauteen, mutta sitä on mahdollista pidentää toiseen syksyn haussa. Lähden ajatuksesta, että olen vain syyslukukauden, jotta pääsen treenaamaan talvella taas normaalisti, enkä missaa puolta kisakaudesta. Vaikka tietysti jos tämä kuljetusongelma nyt jotenkin maagisesti ratkeaisi, niin tietenkin Jaska voisi tulla vaikka loppuvuodesta perässä ja voisin kisata ja valmentautua sillä mahdollisuuksien mukaan siellä :) Tämä kuitenkin ihan täysin hypoteettinen tilanne tässä kohtaa.


Nyt luulen, että olen kaikkiin polttavimpiin kysymyksiin vastannut, mutta kysykää toki, jos joku asia jäi mietityttämään! Blogi ei hiljene ihan täysin, ainakaan jos jonkun vuokrahevosen löydän ennen KOHS:ia, mutta jos jotakuta kiinnostaa tietää mun vaihdostani lisää, niin kannattaa seurata mua instagramissa @heidi.alanko ja pysyä täällä kuulolla, koska saatan linkittää tänne erikseen jonkinlaisen vaihtoblogin jossain kohtaa.