keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hei hei 2014!

Sinne se vuosi taas hurahti. Ei mennyt ehkä aivan toivotusti, mutta mukaan mahtui myös paljon hyvää. Kokosin jonkinlaisen yhteenvedon kaikesta, mitä näettiin ja koettiin yhdessä Rasmun kanssa vuonna 2014.

Alkuvuodesta; valmennuksia, oman tallin harkkakisat ja kahdet Ypäjän keskiviikkokisat.

Keväällä; ulkona pääsi taas hyppäämään kunnolla huhtikuussa, toukokuussa Piian valmennus ja kisat Ypäjällä + Kangasalla.

Valmennukset sujuivat hyvin, kesäkuussa kaatosateessa Kangasalan kisat, heinäkuussa Tampereella kauden viimeisiksi jääneet kisat. R alkoi loppukesästä liikkumaan huonosti.

Klinikkareissu elokuussa, kuntoutumista syyskuu, lokakuussa jo taas Piian valmennuksessa, tällä kertaa Loimaalla. Marraskuussa ja joulukuussa normaalia treeniä upouudessa maneesissa.

Ensi vuonna sitten uudet kujeet, Rasmu kääntyy 17-vuotiaaksi ja itse en enää ole juniori ja toivottavasti suuntaan jonnekin opiskelemaan syksyllä... Tavoitteista ja ensi kauden suunnittelusta tarkemmin tammikuun puolella.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015 KAIKILLE LUKIJOILLE!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Annan kouluvalmennus + muita kuulumisia


Meillä oli eilen Annan kouluvalmennus (esteryhmää ei saatu kasaan..), joka jäikin sitten viimeiseksi valmennukseksi tälle vuodelle. Hassua, että parin päivän päästä on jo vuosi 2015! 

Vaihdettiin Rasmulle kuolainta, koska full cheek on niin hirvittävän hidas ja R on alkanut nojata sille enemmän kuin ennen. Tavallinen, liikkuvalla renkaalla varustettu kolmipala on kuitenkin vielä huonompi, koska R osaa roikkua sillä kahta kauheammin pelkästään oikealla kädellä. Salla suositteli oliivia ja se osoittautuikin oikein sopivaksi ratkaisuksi! Periaatteessa tuntuma käteen on sama kuin full cheekillä, koska renkaat ovat kiinteät, mutta ilman varsia tuo kuolain on paljon nopeampi, eikä R pääse makaamaan käden päälle samalla tavalla. 

käynnissä ajoittain jopa tyhjänä kuolaimen alla, ei hyvä, mutta parempi kuin että roikkuisi


Alkuverkoissa en pystynyt istumaan sitten yhtään! Meni keskittyminen kokonaan siihen, että yritin saada jalkojani alas... Tehtiin ensin loivaa kiemuraa volttien kera ja toisella pitkällä sivulla ratsastettiin eteen joka toinen kirjaimenväli. Toiseen suuntaan loiva kiemura tehtiin väistäen ja eteenratsastukset muutettiin kolmeksi käyntiaskeleeksi jokaisessa kirjaimessa. R oli vähän epätasainen ja väistöt vasemmalle eivät oikein rullanneet. Vasen puoli on koko hevosella paljon heikompi ja se näkyy kyllä ihan kaikessa, nyt lähiaikoina on taas saanut keskittyä aika paljon siihen, että lapa ei lähde kaarevalla uralla, varsinkin oikeaan kierrokseen, omille teilleen.

R valuu oikealle, minä vasemmalle :D


Pyörittiin aika paljon keskiympyrällä tehden siirtymisiä ja keskittyen siihen, että kaikkien hevoset oikeasti taipuivat. R tuli siinä ympyrällä lopulta tosi hyväksi ja etenkin siirtymiset alaspäin, jotka normaalisti ovat niitä vaikeampia ja jossa R pudottaa selkänsä & nostaa naamansa, onnistuivat aika kivasti! Laukannostot puolestaan olivat jostain syystä vaikeita tällä kertaa, mutta kun nekin saatiin sujumaan, tehtiin vielä pari vastalaukkakaarretta, jotka menivät meillä ongelmitta.



Isompi maneesi on todella kylmempi! Ulkona oli reilut 10 astetta pakkasta ja vaikka ratsastaessa olikin ihan lämmin, niin heti kun rupesin tekemään loppuverkkaa, olin jo ihan jäässä... Hrr kesä tule pian!!




Loppukevennyksenä vielä pieni puhelimella kuvattu videonpätkä jouluaatolta kun päästin Rasmun ensimmäistä kertaa irti maneesiin!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Pantsun estevalmennus


Vuoden viimeinen Piian valmennus oli meillä viime tiistaina. Maneesin hiekka oli edelleen siinä kunnossa, ettei esteitä voinut juurikaan korottaa [Nyt viikkoa myöhemmin alkaa olla jo tosi hyvä! Nopeasti se siitä tasoittui]. Piia oli ihan varma, että Rasmu olisi vain tuplasti löysempi raskaalla pohjalla ja itsekin vähän pelkäsin samaa, mutta jo alkuverkoissa R osoittautui reippaaksi ja yllättävän teräväksi. 

Aluksi tultiin ravissa kulmiin ja toiseen päätyyn ympyrälle kaarevasti asetettuja puomeja. Kulmapuomien ympärille piti tehdä voltit ja ympyrällä vaihdella uraa niin, että tuli välillä puomien ulko- ja välillä sisäreunasta. Pitkillä sivuilla sai tehdä mitä halusi, itse tein avoja, jotta sain Rasmun taipuisaksi rungostaankin. Laukassa tultiin myös kulmapuomeja ja niiden ympärille 10-12m voltteja + pitkillä sivuilla taas jotain, mikä auttoi oman hevosen vertymisessä. Tein lähinnä sitä, että pyysin Rasmua reippaasti eteen heti kulman jälkeen ja otin takaisin puolessa välissä pitkää sivua. Kulmapuomien väli päädyssä piti ratsastaa vaihdellen neljällä tai viidellä askeleella.


Hyppääminen aloitettiin jumpalla, johon tultiin ravissa sisään (pari ravipuomia, ristikko, yksi askel ja okseri) ja jatkettiin heti okserilta uralle ja kulmapuomille, josta sitten 4 tai 5 askelta toiselle kulmapuomille. Rasmu teki ihanan pyöreitä hyppyjä okserille ja itse yritin lähinnä kiinnittää huomiota omaan asenttoni, etten lähde "itse hyppäämään" vaan pysyn ponnistuksessa lähempänä satulaa, jotta en häiritse hyppyä. Rasmu alkoi tässä kohtaa olemaan jo ihan vertynyt ja innoissaan hyppäämisestä, joten se latasi taas oikein kunnolla laukanvaihtoihin ja pomppi kun mikäkin duracel-pupu. Piia tykkäsi kun siinä oli kerrankin energiaa :D

Innokas poni :D

Seuraava tehtävä oli diagonaalilla oleva linja (puomi, 3 askelta, pysty, 3 askelta, pysty), johon lisättiin vielä alkuun päätypuomit (väliin neljä askelta), joilta neljällä askeleella linjan ekalle puomille ja linjan viimeiseltä pystyltä viisi askelta toisen päädyn ensimmäiselle puomille, josta 5 askelta toiselle. Ensimmäiset neljän askeleen välit olivat aika sujuvat, joten linjalla olisi saanut pidättää aika reilusti. Rasmu tuli kuitenkin superhyvin takaisin linjan jälkeen, eikä viiden askeleen väleissä ollut enää mitään ongelmia, vaikka diagonaalilla oltiinkin menty reippaasti.

Laukanvaihdot a la Rasmu


Kantapäät...

Lopuksi tultiin toisen pitkän sivun jumppaa (puomi, ristikko, puomi, ristikko, puomi, okseri) aloittaen päädyn ensimmäisestä kulmapuomista ja siitä sitten toisen puomin sisäpuolelta jumppaan sisään ja perään neljällä askeleella toisen päädyn puomit. Rasmu hyppäsi taas tosi hyvin; terävästi ja selkäänsä käyttäen. Piia sanoikin, että ei voisi tulla tehtävää enää sen paremmin, joten lopetettiin siihen.

Rasmu sai kiitosta myös siitä, että on nyt paljon rennompi kaulan alaosastaan. Ikuisuusongelmat, eli leukaperien ja niskan rentoutuminen ja se, että itse saisin polveni rentoutettua ovat kyllä edelleen ajankohtaisia. Nyt varsinkin kun mulla on uudet saappaat (teen niistä ehkä vielä jonkun näköisen reviewin, sen verran olen niihin ihastunut), niin tuntuu, että kantapää olisi alhaalla, vaikka se ei ole.. Olen 1.5 vuotta ratsastanut pelkästään Ariatin superpehmeiksi muovautuneilla kengilläni + chapseillä, joten uudenkarheisiin saappaisiin on vähän vielä totuttelemista.

Jäi kyllä todella hyvä mieli tuosta valmennuksesta, en malta odottaa tammikuuta!


tiistai 16. joulukuuta 2014

Annan valmennus


Heippa taas pitkästä aikaa! Viimeksi kirjoitin Annan edellisestä estetunnista ja samalla kaavalla mennään taas. Tässä viimeisen kuukauden aikana ei olekaan ehtinyt juuri tapahtua mitään ihmeellistä; sileää ollaan lähinnä työstetty kun ei oikein ole ollut hyppäämiselle sopivia olosuhteita. R pääsi myös karvoistaan nyt kun siirryttiin vihdoin sisälle uuteen maneesiin! Pohja on ihan tajuttoman upottava vielä, joten tosiaan mitään suurempaa ei siellä voi hypätä ja sileän treenikin on aika raskasta. Annan tunnilla tehtiinkin vain jumppaa ihan miniesteillä, puomeilla ja kavaleteilla.


Aloitettiin tunti kaarevalla uralla olevilla ravipuomeilla ja tehtiin väleissä käyntiin siirtymisiä. Rasmu on nyt ollut sileällä ihan kamala etenkin laukassa; ei kuuntele mitään apuja ellei jää ihan pienelle voltille tai ympyrälle pyörimään, pitkällä sivulla se vaan ottaa ja lähtee, eikä esim. käänny. Pelkäsin, että olisi ollut nyt valmennuksessakin samanlainen, mutta kuunteli taas mun apuja suhteellisen hyvin kun oli pelhamit kolmipalan tilalla suussa.


Samoja puomeja tultiin myös niin, että tehtiin laukassa reunimmaiset ja keskimmäiset ravissa. Kun puomit sujuivat, niin tultiin pitkän sivun jumppaa. 17m viimeiseltä kavaletilta okserille oli aika sujuva neljä, voi olla että koko hevonen valahti siinä välissä pariin kertaan pitkäksi... Tähän tehtävään yhdistettiin sitten myös lisää pikkuesteitä ja paljon tarkkaa ja tiukkaa kääntymistä. Kääntymissäde onkin ollut vähän turhan suuri nyt sisätiloihin, joten oli hyvä päästä vähän harjoittelemaan tiukempia teitä hallikautta varten.

kuvat videolta napattuja, laatu ei siis ihan priimaa - pahoittelut!


Kaikki muu sujui yllättävän hyvin, mutta ongelmaksi muodostui taas kerran se, että R ei millään meinannut vaihtaa esteen päällä takasilla laukkaa oikeasta vasemmaksi. Sama ongelma on meillä ollut vuodesta toiseen, joskus pahempana ja joskus ihan vain hetkittäin. Hinkattiin sitten vähän aikaa vain sitä yhtä pientä pystyä, jossa laukan olisi pitänyt vaihtua. Etuset vaihtoivat, mutta takaset vasta monen askeleen päässä, vaikka mitä olisin tehnyt. Yritin johtaa ohjalla ja tehostaa uuden laukan apuja, tulin välillä lähemmäksi, välillä kauemmaksi, Anna käski kääntää tiukemmin tai loivemmin esteen jälkeen vasemmalle ja laittoi apupuominkin... Mutta ei. Oltiin kuitenkin jo sen verran kauan työskennelty ja pohja tosiaan on mikä on, niin päätettiin lopettaa kun toistoja alkoi kertyä ilman mitään tulosta. Tuo ristilaukkaongelma tulee kyllä suoraan Rasmun isältä, samalla lailla sekin jätti takapäätä väärään laukkaan joissain videoissa mitä olen nähnyt, eikä se oikeastaan sitä itseään mitenkään häiritse. Toisaalta olen myös itse oikean puolen apujen kanssa vahvempi kuin vasemman ja jään helposti tiedostamattani hypyssä kiinni oikealla kädellä, millä todennäköisesti on myös osuutta tähän ongelmaan.

hurja puominylitys :D

Piian valmennuksesta postausta tulossa myös tämän viikon aikana, kunhan saan videon väsättyä ja ladattua tubeen! :)


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Annan estevalmennus

Virustaudista päästiin ja kenttäkin muuttui käyttökelpoiseksi, joten päästiin vihdoin yli kuukauden tauon jälkeen hyppäämään (ja ylipäätään edes ratsastamaan kunnolla). Ne ketkä, seuraavat meitä twitterissä, tietävätkin jo, että ostettiin vihdoin myös oma klipperi (Lister Horizone), joten nallekarhuksi muuttunut Remos S pääsee karvoistaan heti kun maneesi vaan valmistuisi. En kyllä sitä ennen klippaa kun ei voi olla varma millon jää pelkäksi kävelyksi ratsastukset kentän kunnon takia, ellei sitten ala ihan tajuttomasti hikoilemaan.

ratapiirros / estetuomarikoulutuksesta viime viikolta / no-stirrup November

Anyways, eilen siis kyhättiin kentälle kahden ihmisen voimin rata ja myös purettiin kaksin (oli kyllä aika hyvä käsitreeni kun puomit oli imeneet itseensä litrakaupalla vettä...). Verryteltiin tekemällä vähän väistöjä ja vastalaukkakaarteita. Rasmu oli reippaana heti valmennuksen alusta alkaen, tiesi varmaan pääsevänsä loikkimaan! Ekat kerrat jumppasarjakin vain juostiin läpi kun en osannut yhtään varautua siihen, että R syttyisi niistä 50cm esteistä niin paljon.. Kentän valoista huolimatta oli aika pimeää, joten ei mitään kovin ihmeellistä hypätty. Tultiin pieni rata pariin kertaan ja lopuksi Anna nosti meille vähän jumpan viimeistä okseria.



Anna sanoi, että R on saanut voimaa ja ei ainakaan nyt ollut yhtään lavoillaan tai juossut kättä päin, vaikka vauhtia olikin. En tiedä sitten, että mistä se sitä voimaa on saanut, kun ei olla ratsastettu moneen viikkoon kunnolla... :D Seuraava Annan valmennus menee meiltä ohi kun Rasmu rokotetaan edellisenä päivänä, mutta pitää kai sitten toivoa, että saa pariin kertaan vielä tehtyä jotain puomijumppaa itsekseen ennen Piian seuraavaa valmennusta joulukuussa. Väsäsin jonkinlaista kalenteria jo ensi vuoden valmennuspäivistä ja alkuvuoden kisoista, nyt kun ne ovat tiedossa. Jos kiinnostaa vilkaista, niin löytyvät täältä.

perjantai 31. lokakuuta 2014

HIHS 2014 + kuulumisia


Oltiin Mandin kanssa Horse Show:ssa sunnuntain World Cup -näytöksessä. Exposta tarttui mukaan tällä kertaa show sheen, heppanameja ja kouluhuopa - ei siis mitään turhaa. Räpsin joitakin kuvia 145cm luokasta ja sen verkasta + World Cupista, niitä näette alla :)

Koko syksyn ratsastukset on kyllä menneet ihan päin mäntyä kun ensin tuli se klinikkareissu, nyt oli vähän aikaa pakko vain kävellä rantateillä, koska kenttä jäätyi käyttökelvottomaksi koppuraksi, eikä uusi maneesi ole vieläkään valmis ja kaiken kukkuraksi nyt kun maa suli ja kenttä olisi ollut taas hyvä, niin Rasmu sai ilmeisesti liikkeellä olevan viruksen ja se on ollut koko viikon jalat aivan patukoina... Turvotuksen lisäksi ei onneksi ole ollut muita mahdollisia oireita, kuten kuumetta tai ripulia. Tänään jalat eivät olleet enään niin nesteiset kuin eilen, joten toivotaan, että selvittiin vain säikähdyksellä ja tauti olisi jo menossa ohi...



sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Pantsun valmennus Loimaalla 2/2


Torstaina hovivalokuvaajani (äiti) ei ollut paikalla, mutta löysin onneksi vapaaehtoisen kuvaajan. Oma ryhmäni oli puoli kymmeneltä ja Rasmu oli karsinassaan ihan unessa kun menin laittamaan sitä kuntoon. Oli jopa uskaltanut nukkua makuultaan, koska loimi oli ihan pelleteissä. 

Alkuverkattiin tekemällä loivia kiemuroita ensin ravissa normaalisti keventäen, sitten harjoitusravissa väistäen uralta pois ja takaisin. En pystynyt jostain syystä istumaan yhtään ravissa, mutta onneksi ei jääty hinkkaamaan pitkäksi aikaa tuota tehtävää, vaan siirryttiin laukkaan ja tehtiin laukassa ensin vastalaukkakaarteita, sitten vastalaukassa myötalaukkakaarteita. R tuntui laukassa ihan hyvältä, ei ehkä ihan niin energiseltä kuin edellisenä päivänä, muttei ollut myöshkään täysin pohkeen takana.

Keskellä maneesia oli 3 kavalettia 16m väleillä (viimeinen väli kaareva). Ensin tehtiin molempiin väleihin 4, sitten 4-5 ja lopuksi 4-6. Kuusi askelta ei ollutkaan yhtä suuri ongelma, mitä olin ensimmäistä ryhmää katsoessani ajatellut. R tuli hyvin takaisin, mutta kaarevan linjan takia laukka vaihtui vasemmaksi keskimmäisellä kavaletilla kun yritin valmistautua tekemään laajempaa kaarretta. Sitten jos sain laukan pysymään oikeana, jäi kaarre liian pieneksi ja viimeinen askel jäi vajaaksi. Istun kuulemma vinossa vasemmalle, voi olla, että silläkin oli jotain osaa laukan vaihtumisen kanssa..

Hullunkiilto silmissä... :D

Hypättiin verkkahypyt possupystylle ja hurjalle siniselle lainevedelle. Kummallekin Rasmu teki aika jännittyneet hypyt pariin kertaan, pastellisävyt ja etenkin tuollainen yksivärinen vesi näyttävät tietenkin hevosen silmissä vähän oudoilta. Noille esteille tulivatkin koko valmennuksen ainoat järjettömät etäisyydet. Toinen possulle kun R muuttui sitä lähestyttäessä tosi vahvaksi ja kuuroksi pidätteelle, jonka lisäksi vielä oikein tyrkkäsin sen sinne esteelle. Vedellekin R jotenkin jähmettyi pariin kertaan ja ei kuunnellut pohjetta yhtään vai jäi vähän paikalleen laukkaamaan.

Verkkahyppyjen ja parin linjan jälkeen hypättiin rataa (varmaan n.100-120cm), joka oikeastaan sujui tosi hyvin! Kolmen askeleen linjalla otettiin yksi puomi kun väli meinasi jäädä vähän ahtaaksi, mutta muuten tempo pysyi aika hyvänä koko radan läpi ja jopa tiukka kaarre hunterilta sarjalle onnistui oikein hyvin. 




Kotona pitää nyt tehdä nopeus- ja kääntymisharjoituksia Rasmulle, mun pitää löytää rentous lantioon ja hahmottaa vinouteni ja tehdä sille jotain. Seuraava Piian valmennus onkin sitten joulukuussa kotona.