Pohdintaa kilpailujärjestelmän uudistuksesta

Suomen Ratsastajainliitto on ilmoittanut uudistavansa maamme kilpailujärjestelmää, niin, että muutokset ja uusi järjestelmä astuu voimaan vuoden 2015 alusta alkaen. Uudistustyöryhmän suunnittelemasta 5-portaisesta järjestelmästä voi lukea täältä enemmän, mistä myös lähes kaikkien lajien alustavat sääntömuutosesitykset voi ladata. Ideana on, että uudistuksen myötä Suomessa olisi helpompi edetä sopivassa tahdissa tasolta toiselle ja saattaa suomalaisia ratsukoita tehokkaammin kansainvälisille kilpailukentille. Ylimmän, eli viidennen tason kilpailujen tulee vastata korkeita tasovaatimuksia, joilla rakennetaan toivottavasti laadukkaampia ja mediassakin näkyvämpiä kilpailuja, jotka puitteiltaan vastaisivat Keski-Euroopan tasoa. Tosiasiahan se on, että montaa Suomalaista ei maailmanrankingin listoilla keiku, vaikka taitavia ja motivoituneita ratsastajia maastamme löytyisikin. Suomessa asuva amerikkalainen kaverini pitää meitä etuoikeutettuina, kun pystymme käymään täältä Keski-Euroopassa kisoissa. Tai rahaahan sekin vaatii ja paljon, mutta meren toiselta puolelta tulevat maksavat n. 7000-8000e pelkästä hevosen lennättämisestä. Yhteen suuntaan. Toivottavasti tämä uudistus todella auttaa suomalaisen ratsastusurheilun nousua uudelle tasolle ja kiinnostavammaksi kansallisen, ja miksei kansainvälisenkin median silmissä.

Se, mikä meitä tavallisia ö-tason kilpailijoita kiinnostaa, on se, miten tämä uudistus sitten vaikuttaa meidän arkeemme? Tästä käytiinkin missäpä muuallakaan, kuin rakkaalla vihreällä palstalla (tai no, ruskealla) kovaa keskustelua tällä viikolla. Joku taisi jopa väittää, että koko järjestelmä ei muutu mitenkään.

Aha.

Muutoksia on kyllä ainakin omasta mielestäni kaavailtu aikamoisen paljon, kaikki eivät ehkä maistu kaikille, mutta edelleen pidän oman kantani positiivisenä tätä koko uudistusyritystä kohtaan. Ensi vuodesta alkaen siis harkkakisat ja seurojen järjestämät kilpailut ovat 1. taso. 2. taso puolestaan on vanha aluetaso ja 3. pikkukansalliset. 4. taso on isoja kansallisia luokkia ja viidennellä tasolla kilpailee "maamme kerma". Kaikilla tasoilla saa kuitenkin järjestää minkä tahansa kokoisia luokkia. En kuitenkaan usko, että tämä mitenkään vaikuttaa vanhoihin tottumuksiin, todennäköisesti edelleen esim. 3. tason luokat alkavat siitä 120cm:stä, sillä sitä metriä voi hypätä siellä alemmilla tasoilla ihan tarpeeksi. Itselleni tuli tästä tasosysteemistä ensimmäisenä mieleen Saksan ja Hollannin systeemi, jossa on vähän samaa ideaa, mutta nimeämisessä ehkä vähemmän logiikkaa. Eri kilpailutasot/luokat kun ovat siellä merkittynä kirjaimin ja Saksassa joidenkin niistä perässä olevin tähdin. Esim. Saksassa L-taso on esteillä 115cm ja A** on 105cm. En tiedä näistä kuitenkaan sen enempää.

Lupien ja ranking-pisteiden osin näyttäisi syteemi pysyvän samana, mutta monia kaahauksen ystäviä tuohdutti se, että jatkossa 1. ja 2. tason kilpailuissa suositaan taitoarvostelua, mikä käytännössä uuden kvaalisysteemin myötä vaikuttaa siihen, että et etene, jos et pärjää tyyliluokissa....

....MUAHAHAHAA!

Ah, tätä mä toivoin, kun ensimmäisen kerran kuulin, että kilpailujärjestelmä aiotaan uusia! On totta, että tämä tarkoittaa esteratsastuksen muuttumista alimmilla tasoilla enemmän arvostelulajiksi, mikä ei ole kivaa, mutta kun ei sillä päättömällä kaahauksella ole mitään ideaa. Kilpailuihin mennään näyttämään taitonsa, ja sitten kun on ratsastustaito hallinnassa, tulee varmasti tuloksia, oli mikä arvostelu hyvänsä. Eikä niitä kuluneita A.2.0 ja 367.1 -arvosteluita olla ymmärtääkseni kuitenkaan hautaamassa, eli ei mitään hätää! Kaahaajat saavat edelleen kaahata kun vain ilmoittautuvat sellaisiin luokkiin. Vedän taas tämän Amerikka-kortin esiin; tyyliluokat keksittiin siellä 1930-luvulla ja ne ovat tänäkin päivänä erittäin suuressa osassa nuorten ratsastajien kehitystä. Suurin osa amerikkalaisista kilpailee juniorivuotensa loppuun pelkkiä tyyli- ja hunter-luokkia, ennen kuin päättää, siirtyykö hyppäämään suuria jumpers-luokkia vai jatkaako huntereissa. Seurauksena tyylikkyyden, eleettömyyden ja ratsastustaidon korostamisesta näkee KV-kisaradoilla lähes poikkeuksetta erittäin siistiä ja hevosystävällistä ratsastusta jenkki- ja vaahteranlehtilippujen alla, eivätkä voitot ja sijoitukset ole mitenkään sen vähäisempiä... Ei se Reed Kesslerkään turhaan ole tähän mennessä historian nuorin Olympialaisiin osallistunut ratsastaja ;) Eli eihän tämä uudistus nyt niin susi voi olla?

Positiivisenä näin myös sen, että esimerkiksi nuorten hevosten luokkien järjestämistä tasataan ympäri maata, jolloin nuoria ei tarvitse välttämättä kuljettaa pitkiä matkoja kilpailuihin, etenkin kun tarkoituksena on kuitenkin vain hakea kokemusta hevoselle. Kilpailunjärjestäjien kannalta koko järjestämistouhu taitaa vähän mutkistua, nyt kun asetetaan vaatimukset kentän koolle, toimihenkilöille yms. Tämä on tietenkin erittäin positiivista kilpailjan näkökulmasta, koska kriteereillä taataan tasokkaat, tai ainakin tason mukaiset kilpailuolosuhteet. Toisaalta hyvällä, yhtenäisellä ja tehokkaalla pienellä porukalla voi järjestää parempia kisoja kuin suurella väkisin värvätyllä ja epäyhtenäisellä kokoonpanolla.

Ainoa asia, mikä vähän haiskahtaa, on se, että rahapalkinnot poistuvat kokonaan 1-3 -tasoilta. Tätä perustellaan kilpailumaksujen mahdollisella pienenemisellä. Nyt ei siis enää voi edes saada sitä paria kymppiä takaisin bensoista, starttimaksuista ja koppivuokrasta + reissun syömisistä? Ja mitä palkintoja sitten jaetaan? Purkki satulasaippuaa ja Hööksin XXXXL-kokoinen sadeviitta? Kokemusta on. Rahapalkinnot kun Suomessa eivät muutenkaan ole koskaan olleet kovin merkittäviä, niin nyt viedään sitten ne vähäisetkin pois. Toivottavasti tähän tulee vielä jokin tarkennus tai muutos. Palautetta ja kysymyksiähän voi uudistuksen rakenteesta onneksi antaa suoraan liitolle netissä vielä pitkälle syksyyn asti.

Rupesin miettimään myös ihan käytännön asioita, kuten, että päivittyykö Kipakin samalla rykäyksellä 2010-luvulle? Omat silmät ainakin vuotavat verta joka kerta kun näen sen iänikuisen vihreän layoutin. Toinen asia, oli se, että miten nämä tasot tulevat juurtumaan kieleen? Kuulostaïsi jotenkin todella tönköltä sanoa, että "Joo, oltiin eilen 3. tason kisoissa Tampereella". Ehkä siihen tottuu...

Mitä te pidätte kisajärjestelmän uudistuksesta? Nounou vai jeesjees? Olisi kiva kuulla myös teidän mielipiteet ja ajatukset! :)

Tampereen kisareissu

Tampereen kisat sujuivat päällisin puolin hyvin; kaksi melkein-sijoittumista ja kaksi, tai oikeastaan 1,5 hyvää rataa. Olimme paikalla liiankin ajoissa, koska aikataulut olivat myöhässä 30min. Ehdin katsoa ysikympin lopun ja miettiä metrin pisteratsastuksen rataa ennen kuin pääsin kävelemään sitä. En ollut koskaan ennen ratsastanut tuolla arvostelulla, eikä ratapiirroksessa lukenut oliko aikaraja 40s vai 60s, joten arpomalla tein kahdeksan esteen radan, joka päättyi maalilinjan eteen, mutta josta olisi tarvittaessa voinut jatkaa linjan suoraan vielä yhdelle esteelle (ja siittä eteenpäin). Kaikki esteet olivat mahdollisimman suuren pistemäärän esteitä, jätin suosiolla huomioimatta alle 70p esteet muuten kuin vaihtoehtoina niille, jotka ajattelin tulla toisen kerran, mikäli ensimmäisellä ei tippunut.

Ilma oli todella lämmin (harmi, olisin halunnut päästä kokeilemaan uutta kisatakkia...), joten tein lyhyen verryttelyn, sillä Rasmun piti jaksaa vielä toinen luokka perään. Radalla R tuntui oikein hyvältä, kuunteli mun apujani ja pysyi lyhyenä. Vauhti olisi voinut olla vähän reippaampi, vaikka yritinkin kaasuttaa aina kuin mahdollista. Tiputettiin harmillisesti ihan turhaan yksi 90p okseri ja sen takia menetettiin neljäs sija! :( Harmittaa tosi paljon, koska oli todellakin ihan turha etujalkavirhe. Ehkä olisin voinut suoristaa vähän paremmin kaarteesta ja tukea enemmän omalla vartalollani, mutta en mielestäni millään tapaa mokannut lähestymistä kun kyseessä kuitenkin oli tavallinen tasaokseri. Kello soi juuri kun olin ilmassa ratani viimeisellä esteellä ja maalilinja oli ehkä yhden laukka-askeleen päässä, joten oli sinänsä aika nappisuoritus! Saatiin 700p, jolla päädyttiin sijalle 11. Ilman pudotusta olisi ollut punainen rusetti kotiinviemisinä.

Rasmu sai seisoskella varjossa kun odoteltiin kympin radankävelyä. Käytiin siirtämässä mun starttia luokan alkuun poisjäännin tilalle, koska aikataulut vain venyivät ja olisin alunperin lähtenyt aivan luokan lopussa. Kympin arvostelu oli 367.1 ja rata oli omasta mielestäni todella kiva. 3-4 -linja oli alunperin 19m, mutta kun siitä valitettiin, siirsi ratamestari sen 21 metriin, minkä tiesin olevan juuri täydellinen viisi askelta Rasmulle.

Ykköselle tulin pohjiin, mutta se oli oikeastaan hyvä, koska sain näin hyvät kahdeksan kakkoselle, muuten väli olisi ollut etenevä 7, jonka olisin kuitenkin onnistunut möhlimään... 3-4 -linja oli hyvä, viitonen oli pysty-okseri -sarja ilman ongelmia, kuutonen ruotsalainen okseri, jolle tuli melko tiukka käännös ja R oli ehkä vähän epätasapainossa, mutta tuin pohkeella ulkopuolelta, niin ei tullut ongelmia. Seiska oli trippeli, jolta pitkä suhteutettu vesimatolle. Kävin kyllä näyttämässä maton Rasmulle, mutta silti se muka kyttäsi sitä ja sain ihan ääneen komentaa, ettei herra olisi ruvennut possuilemaan. Perusrata oli siis puhdas ja superhyvä!

...ja loppuradasta ei sitten puhuta.
Olin niin yllättynyt puhtaasta perusradasta, että unohdin täysin, mitä oli tulossa ja tietenkin ratsastin lyhyellä tiellä huonommassa kierroksessa Rasmu naama alhaalla ilman mun tukeani kohti okseri-pysty -sarjaa.... Totesin siinä sitten että se on menoa nyt kun en ylläripylläri nähnyt etäisyyttä ja Rasmu sai kiivetä a-osan yli. Sitten vielä heitin kaiken pois ja unohdin jokaisen Piian neuvon viime viikon valmennuksesta, joten en ollut enää uloshypyssä yhtään mukana ja tipahdin kaulalle. Rasmu siirtyi kiltisti käyntiin ja yritti suunnistaa portille kun minä roikuin kynsin ja hampain kyydissä ja yritin puskea itseäni takaisin satulaan. Jos R olisi pysähtynyt, olisin päässyt takaisin, mutta kovasta yrittämisestä huolimatta en onnistunut ja oli pakko luovuttaa ja ottaa hylky toisesta vaiheesta... Aplodit sain kuitenkin ja sillä hetkellä otin jopa suoriutumisellani kakkospaikan. Kovin montaa puhdasta perusrataa ei tullut, koska loppujen lopuksi olin myös kympissä parin ratsukon päässä sijoittumisesta. Turhauttaa tälläiset lähellä, mutta niin kaukana -tilanteet, ruusukkeet ovat olleet niin mun ulottumattomissani koko tämän kauden. Milloin on mun vuoroni?

Pantsun valmennus tiistai

Tiistaina oli mukavampi sää, vähän pilvistä ja pieni tihusade jossain kohtaa. Kenttäkin oli kuivunut yhtä kulmaa lukuunottamatta kokonaan, toisin kuin mun kengät ja satula... Jouduin lainaamaan äidin kenkiä, jotka olivat vähän liian isot jalkaterästä ja muutenkin sen verran liukkaammat kun mun Ariatit, että jouduin pitämään kamalan syvällä jalustimia, etteivät ne tippuneet rataa hypätessä. Satula oli penkistä ja polvituista imaissut varmasti litran vettä ja vaikka se yön aikana olikin joten kuten kuivunut kun sain puhaltimen viritettyä avuksi, jalustinhihnat olivat aivan läpimärät. Meinasin myöhästyä valmennuksesta, koska mulla meni VARTTI, että sain jalustinhihnat takaisin satulaan! Ne ovat sellaiset joustamattomat neopreenivuorelliset, jotka ylläriylläri olivat myös imaisseet itsensä täyteen vettä ja sen takia oli täysin mahdotonta saada niitä tungettua sieltä satulan metallikoukun alta. Onneksi äiti tuli juuri paikalle kun sain jalkkarit kiinni, joten kuntoonlaitto oli vähän nopeampi ja ravasin sitten vaan kentälle.

Ei verkattu itsenäisiä verkkoja lukuunottamatta juuri ollenkaan, vaan alettiin ottamaan melkein heti verkkahyppyjä isolla ympyrällä sateenkaaripystylle ja sen jälkeen pitkällä lähestymisellä oranssivalkoiselle okserille. Pystylle sain tosi hyvät lähestymiset ja Rasmu hyppäsi hyvin suorana ja pyöreänä. Okserille vähän hätäilin ja onnistuin tuomaan vähän pohjiin.

Verkkahyppyjen jälkeen alettiin heti tekemään rataa kunkin kisakorkeudella. Sanoin, että meidän kisakorkeus on 100-110 (koska sehän on se, mitä nytkin ollaan menossa sunnuntaina Tampereelle hyppäämään) ja sain Piialta vaan murhaavan katseen, että et kyllä minään metrinä tätä tule. Tein kuitenkin muun ryhmän kanssa radan ensin sillä 100-110cm -korkeudella. Ratsastin taas Rasmua mahdollisimman hyvin pohkeen eteen, mikä onnistui aika hyvin, koska se oli oikeasti etenemässä ja melkein kiikutti mua kolmoselta sarjalle ja vitoselta toiselle sarjalle... Mutta parempi niin! Eka rata oli oikeastaan aika hyvä, ehkä juuri sen takia, että ratsastin sitä oikeassa temmossa.

Ensimmäisen radan jälkeen mulle nostettiin ja Piia totes että "Tää on nyt sitten sun kisakorkeus plus". Ensimmäinen linja oli 130, mikä kyllä oli varmaan onnistunein osa koko radasta, sen sijaan portti ja yhden askeleen sarja, jotka olivat siinä kympissä, olivat se vaikein osa (logiikka? :D). Portille tullessa Rasmulle jäi helposti ristilaukka, kun en muka ehtinyt vaihtamaan ja sarja oli ihan kamala tulla kulmasta. En nähnyt sille kertaakaan etäisyyttä, vaan jäin joka kerta ns. puoliaskeleeseen, eli joko liian kauas tai liian lähelle. Sitten kun en säätänyt mitään selässä pidemmästä etäisyydestä, niin sarja onnistui, mutta kun tyrkkäsin pohjiin ja sitten jätin ratsastamatta eteen niin teilattiin kerran b-osa kun en pyytänyt Rasmua yhtään eteenpäin. Pitää nyt oikeasti alkaa harjoitella just näitä kulmasta tultavia okseri-pysty -sarjoja, koska ne olivat toukokuun valmennuksissakin vaikeimpia.

Alkurata oli todella hyvä, oikeastaan ensimmäinen moka tuli vasta 6a:lla, kun jätin ottamatta yhden pidätteen, mikä olisi pitänyt ottaa kun R imi kivasti esteelle ja tyydyin vain siihen, enkä sitten tukenut sitä hypyssä kun olin ehkä 10cm liian lähellä ja ajauduin sitten vielä kaiken kukkuraksi ihan vasempaan reunaan b-osalle. 7 portti oli hyvä, mutta en tehnyt taas oikein mitään korjatakseni ristilaukkaa ja R valahti pitkäksi, minkä takia 9-portilta tuli myös puomi ja sen jälkeen se kamala sarja, joka ei ollut hyvä millään yrityksellä niistä kolmesta mitä sille tein. Viimeinen oli kuitenkin siedettävä, joten jätettiin siihen. 

whoops..

Ajateltavaa:

- R pohkeen eteen

- Laukat kuntoon heti, ei "jesus take the wheel" -ajatuksella esteelle kun on ristilaukka

- Jos/kun ei näe etäisyyttä, niin parempi vaan istua hiljaa ja tukea pohkeella

- Ohjat lyhyemmiksi

- Polvi alas ja rennoksi

Tämä olikin sitten viimeinen Piian valmennus Aulangolla tänä vuonna, tai ainakin viimeinen ulkona jos saadaan Piia meidän uuteen maneesiin vielä talvella. Tarkoitus olisi kuitenkin lähteä Punkille elokuussa valmennukseen, samalla näkee taas Dani-pappaakin! :)

Postauksen kuvista kiitos Mandille!

Pantsun valmennus maanantai

En tiedä mikä siinä on, että tämän vuoden valmennuksista tuli tälläinen äärimmäisten sääolosuhteiden sarja. Toukokuussa oli molempina päivinä reilut +25 astetta, kesäkuussa satoi lunta toisena päivänä ja nyt sitten luvattiin hullu ukkonen molemmille päiville.

Maanantaina toteutui lähinnä tuo taivaalta tulevan vesimäärän ennuste, ukkonen jäi vain muutamaksi jyrähdykseksi. Ratsastin itse toisessa ryhmässä, joka oli kahden aikaan. Ekalla ryhmällä paistoi aurinko ja kenttä oli tosi hyvä kun se oli aamupäivällä kasteltu ja vedetty traktorilla + Avantin lanalla ympäri. Meidän ryhmällä ei käynyt ihan niin hyvä tuuri... Kun oltiin ravailtu alkuravit ja Piia pyysi meidät luokseen, taivas repesi ja vettä tuli niin, että oltiin kaikki aivan läpimärkiä ehkä minuutissa. Aloitettiin kuitenkin tunti kaatosateesta ja kentän tulvimisesta huolimatta (mulla oli ihan kenttäratsastajaolo kun laukkasin syvimmistä lätäköistä... :D). Toisella pitkällä sivulla oli neljä maapuomia 14m väleillä ja toisella oli innarijumppa. Innarit pujoteltiin samalla tavalla kun viime valmennuksessa ja puomit pujoteltiin väistäen. Laukassa piti tehdä myös innareille yksi kiemura laukanvaihtojen kera - ei muuten ollut kovin helppoa kun hevonen on noin iso kun Rasmu on, ja innarit sillä 3m väleillä - ja toisella puolella ylitettiin puomit ja tehtiin niiden välit eri askelmäärillä, esim 3-3-3, 3-4-3, 4-3-4, 4-4-5 ja 5-5-5. Helpoimmat oli tehdä 3-4-3, 4-4-5 ja 5-5-5, kolme oli jo niin paljon etenevä, että oli vaikea saada seuraavaan väliin lyhyempiä askeleita.

Sade alkoi tässä kohtaa väistyä ja lopputunnin paistoi jopa aurinko niin, että kenttä ei enää näyttänyt meidän ryhmän loputtua valtamereltä :D Minä ja Rasmu oltiin molemmat ihan läpimärkiä ja kuraisia. Omat kenkäni olivat imaisseet ainakin pari desiä vettä, kaadoin ne pois välissä, koska tuntui melko ällöltä...

Hypättiin kahta eri rataa ja viimeistä korotettuna mulle vielä n. 110+ korkeuteen. Yritin ratsastaa Rasmun kunnolla pohkeen eteen heti alusta asti ja tehdä jälkimmäisen radan siksakit niin, että pienetkään kaarteet eivät söisi laukkaa. Innarin välit olivat aika pitkät, joten hevonen sai ihan tosissaan venyä ja jumpata niissä. Toisen radan loppuun piti tehdä vielä puomit 4-4-5, mikä oli haastavaa, koska tulin ensimmäiseen väliin vielä ratatemmossa ja sitten huomasin, että hups, tää laukka onkin nyt vähän liikaa. Piia laittoikin mut tekemään pelkästään niitä puomeja halutulla askelmäärällä vielä oman kierrokseni loppuun vähäksi aikaa. Maanantaista jäi sellainen fiilis, että olisi voinut mennä paremminkin, mutta toisaalta olen ihan tyytyväinen. R on yleensä melko kiva ratsastaa sateella kun se ei pitene niin helposti ja on vähän aktiivisempi.

Annan estevalppa

Viime viikolla olin tiistaina Annan estevalmennuksessa. Nea oli kuvaamassa alkutunnin, videota ei tällä kertaa ollut kukaan ottamassa kun äiti ei ehtinyt paikalle. Otettiin ennen valmennusta muutamia kuvia rantatiellä.

"EKSÄ NÄÄ ET ME SEISTÄÄN RUUAN PÄÄLLÄ!!??"

Mikä kuvista on teidän suosikki?

Kuvailujen jälkeen vein Rasmun talliin ja laitoin rauhassa valmiiksi ennen valmennusta. Ehdittiin verkkaamaan ravissa molempiin suuntiin ennen kuin Anna tuli. Alkutunnista tultiin vasemmassa kierroksessa harjoitusravissa ravipuomeja joiden jälkeen väistö ennen okseria oikealle tai vasemmalle ja sitten asetuksen määrämän laukan nosto (eli vuorotellen jatkettiin pääty joko myötä- tai vastalaukassa) Samaa tehtiin myös oikeassa kierroksessa niin, että ensin väistö joko okserin oikealta- tai vasemmalta puolelta kohti puomeja ja puomeilta taas jompi kumpi laukka. Väistöt sujuivat tosi hyvin oikealle, mutta vasemmalle vähän takkuili. Rasmu oli myös ehkä vähän pohkeen takana, mutta ei ihmekään kun oli niin kuuma.

Verkkahypyt otettiin pitkällä lähestymisellä diagonaalilla olevalle pystylle, jota ennen ja jälkeen oli puomi. Rasmu vähän juoksi ensin esteelle ja laukat jäi vaihtamatta. Sama ongelma oli myös kun tehtiin muutamia rataan kuuluvia tehtäviä, vasemmassa kierroksessa R vaihtoi joka esteeltä laukan oikeaksi ja sain tehdä monta ympyrää ennen kun vihdoin onnistuin saamaan jalat oikeaan järjestykseen. Ihan mahdotonta! Kyllä Rasmu normaalistikin työntää oikealle lapaansa niin, että laukka on helpommin esteen jälkeen oikea, kuin vasen, mutta normaalisti se vaihtaa heti myötälaukaksi kun siirrän ulkopohjetta taakse ja otan pidätteen. Nyt ei mennyt mikään apu perille, selässä tuntui siltä kun olisi nuorelle hevoselle yrittänyt ensimmäistä kertaa antaa laukanvaihtoapuja ja Anna huutaa vieressä "ÄLÄ ANNA TIPUTTAA RAVILLE!! PIDÄTE OIKEALTA, ULKOPOHJE!!!" :D Tämän jälkeen keskityttiin siihen, että sain Rasmun ihan suorana esteelle ja pikku hiljaa se lapa alkoi pysyä reitillään ja laukat vaihtuivat ainakin sitten heti esteen jälkeen jos ei päällä.

Kuvia ei ole lopputunnista, harmi. Tulin ensin radan muiden kanssa metrin korkeudella, sitten sitä nostettiin mulle niin, muuri ja pystyt olivat noin 110cm, sarja ~120cm ja okseri jotain 125+. Tulin kuitenkin vielä viimeisen linjan uudelleen, koska tultiin se vähän kiemurrellen ja Anna nosti välissä takapuomia aika reippaasti. Loppukäynneissä vilkaisin tolppien merkkiviivoista, että sehän oli 140cm! Näytti ja tuntui kyllä paljon pienemmältä :D Huvitti sitten tunnin jälkeen kyllä kun olen taas alkanut kauheasti stressaaman estekorkeutta ja tuntuu, että heti kun on edessä 110+ rata niin mä unohdan suunnilleen miten nostetaan laukka. Nyt en sitten pyörtynyt, vaikka linjan päässä oli talon kokoinen okseri? Toki helpotti, kun oltiin sitä linjaa tultu jo moneen kertaan ja tiesin, että kun okseri nousee, niin se 22m on Rasmulle täysin normaali 5 ja voin vaan keskittyä siihen suoruuteen niin kuin oli tarkoituskin. Muutenkin käytin taas paljon tämän valmennuksen aikana sitä tekniikkaa minkä Anna joskus neuvoi, että about 4-3 askelta ennen estettä suljen silmät ja hengitän rauhassa ulos, jonka jälkeen näin taas kaikki etäisyydet niin oli vähän varmampi olo.

Tällä viikolla meillä oli taas Piian kaksipäiväinen valmennus, viimeinen Aulangolla pidettävä tänä vuonna, ellei pyydetä Piiaa uuteen maneesiin talvella. Teen molemmista päivistä taas tuttuun tapaan postaukset mahdollisimman pian!