Näin hienoihin kuviin Mirella Ruotsalainen ikuisti meidät n. kuukausi sitten kun oli Aulangolla kuvaamassa. Musta on ihanaa miten hienosti näihin tallentui Rasmun syyskarvan hohde, se kun kimalsi aina kilpaa auringon kanssa ❤︎
Päivittelen joskus lähiaikoina tilanteen hevosrintamalta, ei tämä tähän jäänyt. So stay tuned.
A place where age couldn’t cripple and sickness wouldn’t stay
We would be forever together, with nothing in our way
Vaikeat päätökset ovat vaikeita päätöksiä. Rasmun liike ei koko syksyn käyntikuurin, piikityksen ja kipulääkkeidenkään jälkeen tullut enää puhtaaksi, joten katsoimme lopulta parhaaksi päästää se pois. Rasmu laukkasi vihreämmille niityille eilen, lauantaina.
Reilut kolme viikkoa sitten tehty päätös oli varmasti se ainut oikea ja hevosystävällisin. Rasmu oli mulle ihan älyttömän tärkeä ja sillä tulee aina olemaan erityinen paikka mun sydämessäni. Se opetti mulle paljon enemmän kuin yksikään muu hevonen sitä ennen ja oli aina viemässä ajatuksia muualle kun elämä kohteli kaltoin. Sen kanssa vietetty aika viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana oli täynnä ihania ja kamalia hetkiä, sekä arvokkaita kokemuksia, joita yritin koota yllä olevalle kliseiselle muistovideolle parhaani mukaan.
Rasmu ei ollut mikään unelmien valkoinen satuhevonen, joka korvat hörössä hirnuen laukkaisi vihreältä laitumelta portille vastaan. Rasmu oli samasta sadusta se väärin ymmärretty jörö lohikäärme, joka syöksi tulta kaltereiden lomasta ja jonka luultiin syövän pikkulapsia välipalaksi, mutta joka kovan ulkokuorensa alla oli oikeasti maailman viisain maailman suloisin, rehellisin ja suurin persoona.
Miten mä enää pääsen lentämään kun mun lohikäärmeeni on poissa?
