keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Toukokuun kuulumiset


Toukokuu tuli ja meni, nyt on kesä! Tänne blogin puolelle ei ole tullut päivitettyä mitään kuulumisia, mutta tehdään nyt tälläinen pieni recap.

Toukokuun  ensimmäisellä viikolla Piia oli pitämässä valmennuksia kahtena peräkkäisenä päivänä. Ensimmäinen päivä oltiin maneesissa, koska kenttä oli yön sateen jäljiltä huonona. Kevään viimeiset sisähypyt sujuivat paljon paremmin kuin olin odottanut, kiitos sen, että Jaska kirjaimellisesti järkytettiin hereille valmennuksen alussa kun hallissa oli kymmenkunta ihmistä rakentamassa esteitä ja siirtelemässä päällä olevaa kastelulaitetta :D Valmennuksen tehtävät voitte katsoa videolta alta. Olin tosi tyytyväinen siihen, miten motivoituneesti Jaska jumppasi tehtävissä, sarjan okserille ja pitkällä lähestymisellä olevalle toiselle okserille se leiskautti sellaisia hyppyjä pari kertaa, että niitä näkee yleensä vain ulkona ja kisoissa. Pitkän sivun pystyjumpan noustessa metrin pintaan olin ihan varma että heppa lopettaisi yrittämisen ja nostaisi vain itsensä ilman selkää yli esteistä, mutta kumma kyllä siinä oli vielä puhtia ja intoa sen verran jäljellä, että kun vain itse pidin viimeisessä askeleessa itseni kutakuinkin kasassa, niin Jaska hoiti oman tehtävänsä reippaana! 


Piian valmennuksen toinen päivä oli samalla Jaskan ensimmäinen ulkohyppykerta tänä vuonna ja se oli kovin innoissaan alkuverkassa, kun selvästi tajusi mistä on kyse. Sileällä olin jo pari viikkoa ratsastanut kentällä noin muutenkin, mutta säästelin tuota ensimmäisen hyppykerran innokkuutta Piiaa varten ihan tarkoituksella. Jaska hyppäsikin tosi hyvin, kuski sen sijaan mokaili tunnin puolivälin jälkeen ihan järjettömästi etäisyyksien kanssa. Tosi vaikeaa tulla pienestä maneesista yhtäkkiä jalkapallokentän kokoiselle ulkokentälle hyppäämään rataa! Suurin ongelma oli kolmoissarja, jonka a-osa -okserille tultiin tiukasta kaarteesta. Jaska stoppasi ansaitusti pari kertaa a:lle ja b:llekin kun toin sen vaan kertakaikkiaan niin todella pohjiin. 


Piian valpan jälkeen olen ollut Jaskan kanssa pari kertaa estetunnilla, hypännyt pieniä jumppatehtäviä itsekseni ja pari viikkoa sitten käytiin Hyvinkäällä korkkaamassa ulkokausi. Se reissu ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan... Meille oli lauantaina vain yksi sopiva luokka, avoin 100cm. Olisin mielelläni mennyt ekoissa ulkokisoissa ysikympin pohjalle tai pelkälteen, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Jaska käyttäytyi niin hienosti kisapaikalla! Aina ennen se on ollut ihan pönttö verkassa, joka on kaikuvassa, hämärässä hallissa, mutta nyt se oli sielläkin kuin kotonaan. Huono puoli siinä oli toki se, että se oli vaikea saada sitten hereille ja teräväksi. Viimeiset verkkahypyt onnistuivat kuitenkin hyvin ja lähdin hyvillä mielin valmistautumaan. Rata oli todella vaikea, käytännössä pelkkien yksittäisten esteiden sokkelo tiukoilla kaarteilla varustettuna - käytin sen opiskelemiseen varmasti 5 kertaa pidemmän ajan kuin normaalisti. Noh, ei olisi tarvinnut, koska meidän tie päättyi jo kakkoselle. Syy? Jaska oli niin chill, että mä en tajunnut, että meidän laukka ei lähentele minkään sortin ratatempoa - toin pohjiin ykköspystylle -> Jaska kiipesi yli, mutta molemmat menetettiin tasapainomme ja ykköseltä kakkosokserille vievät kaarevat 9 laukkaa eivät riittäneet näiden asioiden korjaamiseen joten stopattiin kakkoselle. Tein ympyrän, pyysin eteen ja otin takaisin. No arvatkaa kuinka paljon? Just sen verran, että tulin kohti uutta lähestymistä sitä samaa köpököpö-laukkaa, jota olin tullut ykköselle. Sanomattakin selvää, että otettiin toinen stoppi.

Onni onnettomuudessa oli se, että luokkaan 1B, avoin 4-5v. hevosille, sai tulla kilpailujen ulkopuolisena. Rata oli pari estettä lyhyempi kuin 1A perusrata ja mun ainoa tavoitteeni oli päästä yli maalilinjasta. Siltä varmaan se meno näyttikin, hyvä vaan ettei tullut videolle... Mutta kamalasta räpellyksestä huolimatta selvittiin maaliin!

Koska olen ratsastanut niin huonosti nyt esteillä, ei ole ollut järkeä lähteä Saloon tms. tekemään lisää huonoja ratoja vaan olen pysytellyt ihan kotosalla. Katsotaan miten Piian ratatreenit viikon päästä menevät ja mietitään sitten mitä ja mihin mennään seuraavaksi. Jaskakaan ei ole ollut ihan 10/10. Vaikka se onkin ihan diesel, niin se on ollut nyt viime viikkoina erityisen vaikea aktivoida sileällä ja se on pyrkinyt pidempään muotoon kuin normaalisti. Olen aika varma siitä, että tämä on johtunut osittain siitä, että oli hetken hellesää (jolloin se ei juo tarpeeksi ja on muutenkin vetelä kaikissa toimenpiteissä) ja osin siitä, että sillä on varmasti lantio taas enemmän tai vähemmän jumissa, kun se ei ole saanut mitään hoitoa noin pariin kuukauteen ja sen takia sen on vaikea ottaa takajalkoja käyttöön tai pysyä lyhyessä muodossa. Nyt odotankin innolla ensi viikkoa, koska lauantaina meidän kiropraktikko käsittelee Jaskan ja viime käsittelyn jälkeen J oli aivan uskomattoman hyvä ratsastaa!

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Pitkästä aikaa Piian tunnilla


Vuoden ensimmäinen Pantsun valmennus oli pääsiäisen jälkeisenä tiisaina. Koska yöt ja aamut olivat olleet taas niin paljon pakkasen puolella, ei hyppääminen olisi vieläkään onnistunut ulkona, joten rakensimme radan sisälle. Ennakoin tätä jo sillä, että annoin Jaskalle 2 kevyempää päivää ennen valmennusta ja toivoin, että se olisi ollut edes ihan vähän villi, mutta Jaska oli käyttänyt kaiken tämän ylimääräisen energian tarhakaverin kiusaamiseen ja toisen etukenkänsä irroittamiseen. Onneksi Salla opetti mut tässä pari kuukautta sitten lyömään irtokenkiä, joten ei tarvinnut soitella kengittäjää paikalle! Ennen Ypäjän kisojakin Jaska oli ruuvaillut kenkänsä toiveikkaana irti, mutta niin kauan kun se ei tajua vääntää kenkää sitä irroittaessaan, niin mulla ei ole hätää ;)

Koska Piia oli nyt vain yhtenä päivänä pitämässä tunteja, niin hypättiin ihan rataa, vaikka mun ryhmän alkuverkka puomeilla olikin Piian mukaan ihan kamalaa katsottavaa :D Jaska liikkui ihan kivasti omalla moottorilla, mutta ei ollut mitenkään erityisen reipas ja siksi mun pitikin ottaa laukassa spurtteja moottorin aktivoimiseksi. Piia vaati mua ratsastamaan Jaskaa myös reilusti ylemmäs lavoista ja enemmän takajaloille, mutta en ollut tarpeeksi tehokas, että olisin saanut tätä toteutumaan erityisen hyvin.




Otettiin alkuun parit ravihypyt pystylle ja sitten rata pätkissä ja lopuksi kokonaan. Jaska lonksautteli puomeja omaan varmaan tapaansa tyylikkäästi alas ja minä en osannut millään tuoda sitä radan ensimmäiselle esteelle, joka oli okseri pitkällä lähestymisellä. Lopuksi hinkattiinkin sitten vain tuota okseria muutama kierros, että saisin maksimitua etäisyyden edes kerran. Yleensä kun jään kauas johtuu se siitä, että hevonen on tosi pohkeen takana, eikä ime esteelle yhtään. Nyt mulla oli jo diagonaalille kääntyessä Jaska pohkeen edessä, takajaloillaan ja menossa jopa yllättävän vahvana kohti okseria, mutta silti en vaan millään päässyt siihen spottiin, mihin halusin, vaan jäin koko ajan vähän kauas. En tiedä sitten oliko siinä esteessä joku optinen harha kun toinen ratsukko kaatui ihan puomien sekaan kyseisellä esteellä ja muillakaan ei ehkä radan parhaita hyppyjä tullut siihen.

Okseria lähestyttäessä kuuliainen heppa pohkeen edessä ja kaikki hyvin....

...mutta tuloksena silti the holy shit distance 

Edelleen vähän kaukana....

Lopulta onnistuminen :D

Tämä oli nyt vasta toinen kerta kun Piia näki Jaskan ja vähän ärsyttää kun kummallakaan kerralla Jaska ei ole näyttänyt parhaita puoliaan vaan ollut ihan loppajalka. Vappuna Piia tulee uudestaan, joten elättelen nyt toivoa, että se olisi sitten meidän ensimmäinen hyppykerta ulkona ja J voisi vaikka olla vähän villi, niin se hyppäisi sitten 10 kertaa paremmin! :D

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Ypäjä Spring Show


Kauden ensimmäiset ulkopuoliset kisat olivat 14.4. Ypäjällä, missä hyppäsin avoimen 90cm ja nuorten hevosten 100cm. Tämä oli ensimmäinen kerta kun itse hyppäsin Jaskalla 2 luokkaa muualla kuin kotona, ja Jaskan ensimmäinen kerta niin, että jälkimmäinen luokka oli metri - syksyllä Jaska kyllä hyppäsi Anna T:n kanssa Ainossa 90cm toisena luokkana. Päädyin tähän ratkaisuun siksi, että tiesin olevani itse niin paniikissa puolen vuoden kisatauon jälkeen, että ratsastaisin huonosti ensimmäisessä luokassa ja koska tarjolla oli nuorten 100cm A.0.0 -arvostelulla, tiesin, että se olisi kiltti rata ja täysin selvitettävissä, vaikka Jaska olisikin väsähtänyt siihen mennessä.



Kisat menivätkin aika lailla odotusten mukaisesti. Jaska oli 90cm verkassa innoissaan ja teki jo ristikolla parempia hyppyjä kuin ikinä kotona. Radalla se oli hiukan vahvan tuntuinen ja en uskaltanut pyytää sitä juurikaan eteenpäin, koska musta tuntui, että se olisi vaan juossut päin esteitä, joten sitten vaan nypin sitä alitemmossa pikkuaskeleihin joka toisella esteellä, minkä takia saimme yhden puomin perusradalta. Metriin halusin parantaa omaa ratsastusta ja ratsastaa oikeassa temmossa, ja niin teinkin, mutta Jaska alkoi olla jo matkustamisesta, ensimmäisestä luokasta ja parin tunnin odottelusta niin puhki, että se ei ollut enää yhtään varovainen. Tämän vuoksi se otti yhden täysin turhan okserin etupuomin, vaikka kaikki oli 100% hyvin kyseiselle esteelle tultaessa ja lisäksi kahdesta mun minimaalisesta etäisyysmokasta 2 muuta okserin etupuomia, jotka olisivat voineet yhtä hyvin jäädä tulematta jos tyyppi olisi ollut vähän nopeampi etujaloillaan. Omaan ratsastukseen olin kuitenkin toisessa luokassa tyytyväisempi ja mm. tasainen tempo näkyi tuloksissa siinä, että meidän aika oli taas kolmen nopeimman joukossa, vaikka Jaska oli väsy, enkä mä ratsastanut todellakaan aikaa teiden yms. perusteella. Kun nyt vain sais ne tikut pysymään ylhäällä niin rupeis kelvollisiakin kisatuloksia kertymään :D





maanantai 24. huhtikuuta 2017

Haukka(na) estevalmennuksessa

Huhtikuun 9. päivä meillä oli Annan estevalmennus (toivottavasti) viimeistä kertaa sisällä. Kenttä oli kyllä tuolloin jo niin hyvä, että siellä pystyi hyvin ratsastamaan, mutta estekalustoa ei oltu vielä ehditty raahaamaan ulos asti. Jaskasta kyllä huomaa jo, että sitä ei voisi enää vähempää kiinnostaa maneesissa liikkuminen, joten toivottavasti kohta päästään ihan kokonaan siirtymään ulos!

Tunti meni perushyvin aina siihen asti, kunnes esteet nostettiin viimeisiä kierroksia varten 100-120-korkeuteen ja samalla halliin kirjaimellisesti eksyi varpushaukka, joka ulospääsyä etsiessään tömähteli kattoon ja ikkunoihin ja kauhistutti meidän hevoset niin, että kun lintu lopulta löysi tien ulos, ei Jaska enää olisi uskaltanut mennä siihen päätyyn, missä lintu oli ollut, vaan jäi aina paikalleen peruuttamaan/keulimaan ihan kauhuissaan. Mua ärsytti Jaskan pelleily niin paljon, että en edes ehtinyt radan aikana tajuta, minkä kokoisia esteet oli kun keskityin vaan saamaan hevosen sinne "pelottavaan" päätyyn. Harmi, että äidin kamerasta loppui muisti niin, että toista (parempaa) kierrosta loppukorkeudella ei tullut videolle ollenkaan. Jaska hyppäsi kyllä silti tosi mukavasti ja yllättävän hyvin pysyivät puomitkin kannattimilla, joten lintuepisodia lukuunottamatta valmennus oli suhteellisen onnistunut.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Max Gräfe Aulangolla

Huhtikuun alussa meillä oli tilaisuus päästä uuden ihmisen silmien alle kun Holsteiner Verbandin pääratsuttaja Maximilian Gräfe tuli meille Aulangolle pitämään valmennuksia. Tunnilla keskityttiin ihan perusasioihin, kuten hevoskohtaiseen verryttelyyn ja kaikkeen siihen, mitä esteiden välillä tapahtuu. Max katsoi ensin miten kukin verkkasi sileällä ja otti sitten aina ratsukon kerrallaan tarkempaan ohjeistukseen. Sain Jaskan kanssa itse ohjeeksi lopettaa pitkällä sivulla tehtävät avotaivutukset ja siirtyä ympyrälle, missä tarkoituksena oli liikutella lapoja parin askeleen verran aina vuorotellen sisälle ja ulos. Sain kritiikkiä siitä, että mun ohjastuntuma ei ole molemmista ohjista tasainen, vaan löysään toista ohjaa liikaa kun käytän toista. Lapojen liikuttelussa pointtina oli siis paitsi hevosen saaminen pohjeavuille ja lavat auki, myös hevosen saaminen tasaisella tuntumalla sisäpohkeesta ulko-ohjalle. Tätä tehtävää tein siis käynnissä ja ravissa.

Laukkaverkassa mun piti tehdä ravi-laukka siirtymisiä pitkillä sivuilla muutama metri uran sisäpuolella, mikä oli aluksi ihan mahdotonta koska a) oon tehnyt Jaskan kanssa niin paljon nostoja käynnistä, että se tarjosi koko ajan vain joko käyntiä tai laukkaa ja b) koska J mun valmistellessa laukannostoa menee aina ihan kiemuralle ja nostaa sitten väärän laukan kun on ensin asettanut itsensä miljoonalle uralle ennakoidessaan nostoa. Tehtävä helpottui muutaman epätoivoisen kierroksen jälkeen kun Jaska pikkuhiljaa tajusi, että mitä siltä halutaan ja minä sain ohjeeksi pyytää vähän enemmän ravia pari askelta ennen nostoa. Kuulemma siinä kohtaa tuli sitten parhaat laukkapätkät koko tunnin aikana.

Hyppääminen aloitettiin ympyrällä ylittämällä kavaletteja ja pikkupystyjä, keskittyen teihin ja laukan säilyttämiseen tiukoissa kaarteissa. Mun piti Jaskan kanssa pyöriä jonkin aikaa toisen päädyn kavaletti-vastakaarroilla, että sain työskenneltyä nimenomaan laukan temmon säilyttämisen kanssa. Jaska oli tyypillinen vähän laiskahko itsensä koko tunnin, joten se vain protestoi pukittelemalla kun loin siihen kannukset jalassa painetta kavaletinjälkeisissä kaarteissa. Sillä on taas joku protestointikausi muutenkin meneillään, en ole taas viimeiseen kuukauteen juuri saanut käyttää raippaa, kun reaktio pikkuruisestakin näpäytyksestä on vain takapään nosto tai potkaisu.

Kavalettitehtävät yhdistettiin lyhyeeseen rataan, joka tultiin matalalla korkeudella pariin kertaan lopuksi. Kun muut ryhmäläiset loppuverkkasivat, laittoi Max vielä mulle ja Jaskalle yhden ravipystyn V-puomeilla, jotta saatiin vielä vähän työstettyä Jaskan ponnistusta. Tyyppi oli ihan puhkipoikki tuon 1,5h valmennuksen jälkeen ja sain käytännössä raahata sen takaisin talliin :D

torstai 20. huhtikuuta 2017

Talven treenit


Kokosin helmi-maaliskuun valmennuksista + yksistä tallikisoista koostevideon, kun ei talven mittaan oikein ollut innostusta kirjoittaa erillisiä postauksia. Mitään elämää suurempaa ei myöskään tänä aikana tapahtunut ratsastettavuuden osalta, vaan Jaska oli oma hidas, mutta miellyttämisenhaluinen itsensä, toisinaan väläytellen laadukkaita hyppyjä tai pinkoen menemään sellaista keskiravia koulutunnilla, että mun oli vaikea pysyä kyydissä. Tulevissa postauksissa sitten vähän tarkemmin viime viikkojen puuhailuista :)

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Klinikalla juoksemista

Helmi-maaliskuussa saatiin (toivottavasti) parin vuoden klinikallakäyntikiintiö täyteen kun ravattiin kolmeen otteeseen Viikissä näyttämässä Jaskan silmää. Tammikuun lopulla vasen silmä rupesi etureunasta harmaantumaan. Yhtenä päivänä kiinnitin siihen huomiota tallissa, mutta ajattelin sen johtuvan valaistuksesta. Maneesin paremmassa valossa seuraavana päivänä näin harmaan läiskän selkeämmin ja näytin sen Sallalle, joka käski soittamaan heti meidän eläinlääkärille. Harmaantuminenhan siis kertoo turvotuksesta ja silmien kanssa pitää aina olla todella varovainen. Ell. tuli heti seuraavana päivänä, perjantaina, värjäämään silmän. Värjäys ei paljastanut reikää sarveiskalvosta, mutta harmaaseen läiskään johti pitkä ja paksu uudisverisuoni, mikä ei vaikuttanut erityisen lupaavalta. Meidän ell. ei osannut sanoa mikä oli kyseessä, mutta määräsi antibiootti-kortisoni -silmävoidetta laitettavaksi luomen alle 2x päivässä.

Tässä kuvassa kun tarkkaan katsoo, niin näkee silmän harmauden!

Laitoimme voidetta viikon verran, tilanne näytti välillä paremmalta, välillä huonommalta. Jaska siristeli silmää välillä ja välillä se rähmi hiukan. Varasimme ajan Viikkiin, mutta koska silmäspesialisti on siellä paikalla vain joka toinen viikko, näytimme silmän ensimmäisellä reissulla vain "tavalliselle" lääkärille. Pelkäsin kamalasti uveiittia tai kasvainta, mutta koska silmä oli sarveiskalvon turvotusta ja uudisverisuonitusta lukuunottamatta täysin normaali, lääkäri oli varma, että kyseessä oli keratiitti. Sarveiskalvon pinnalta otettiin harjanäyte diagnoosin varmistamista varten ja koska tulokset olivat puhtaat, oli kyseessä siis tosiaan immunologinen keratiitti, missä hevosen immuunijärjestelmä hyökkää sarveiskalvoa vastaan tuntemattomasta syystä. Koska syy on tuntematon, hoidetaan seurausta ja toivotaan, että turvotuksen laskettua ja uusverisuonten kuivuttua tilanne ei paina ainakaan hirvittävän nopeasti uudestaan päälle. Keratiitti ei vie näköä tai ole kivulias (ellei sitten jätä hoitamatta), mutta sen kerran saanut hevonen saa sen todennäköisesti uudestaan; ehkä vuoden päästä, ehkä kymmenen vuoden päästä tai parhaimmassa tapauksessa ei sitten ollenkaan.

Silmän harjanäytteen takia Jaska sai muutaman päivän vain antibioottitippoja, mutta sen jälkeen siirryttiin keratiitin hoitoon kortisonitipoilla kolme kertaa päivässä. Seuraavalla viikolla kävimme näyttämässä silmää Viikissä silmäspesialistille, joka varmisti diagnoosin ja antoi jatkohoito-ohjeet. Saimme kutsun kontrollikäyntiin kuukauden päähän maaliskuun lopulle, johon asti kortisonitippojen antamista oli määrä jatkaa.


Maaliskuun 22. päivä kun oli aika lähteä kontrolliin, oli turvotus silmästä laskenut kokonaan ja tallin valaistuksessa en nähnyt paksua verisuonta enää ollenkaan. Viikissä ell. totesi, että silmän kulmaan on jäänyt pieni arpi turvotuksesta (eli pienenpieni häivähdys harmautta) ja siitä pitkästä, paksusta uudisverisuonesta oli runkoa pätkä jäljellä, mutta kaikki sivuhaarat olivat kuivuneet. Sain itsekin katsoa lääkärin lampulla silmää, että näin sen verisuonen pätkän mikä oli silmäkulmassa jäljellä. Keratiitin parantuminen näytti siis siltä kuin pitikin, mutta huono uutinen silmään liittyen oli se, että Jaska oli onnistunut saamaan heinänkorrenpalasen silmäänsä, mikä oli tehnyt pienen haavan sarveiskalvoon, mikä aiheutti sen, että meidän oli pakko pysäyttää keratiittiä hoitavan kortisonin antaminen pariksi päiväksi ja antaa haavaa varten antibioottitippoja. Tuo haava oli kyllä niin minimaalinen, että ell. totesi, että se ei olisi vaatinut periaatteessa mitään hoitoa ja olisi ollut heti seuraavana päivänä poissa, mutta parempi ottaa varman päälle. Antibioottitippojen jälkeen kortisonia annettiin vielä viikko 2x päivässä, mutta sen jälkeen siirryttiin nyt sunnuntaina yhteen kertaan päivässä ja tällä menolla jatketaan vielä pari viikkoa. Sitten pitäisi mun joko itse tutkia sen ison verisuonen tilanne lampulla pimeässä (= loimi Jaskan ja oman pääni päälle ja puhelimen taskulamppu esiin) tai pyytää omaa lääkäriä katsomaan silmää. Jotenkin musta tuntuu, että jälkimmäinen vaihtoehto voi olla parempi... :D

Näiden silmänronkkimisreissujen seurauksena Jaska ei enää hauaisi mennä koppiin, mikä ei ole erityisen hauskaa. Ekalle reissulle lastasin sen yksin, mutta jälkimmäiset kerrat se on pitänyt puskea kyytiin molemmissa päissä liinan kera. Sen sijaan silmätippojen laitto on vain helpottunut päivä päivältä. Alkuun operaatioon tarvittiin naru tuvan ympärille, joku pitämään siitä ja korvasta kiinni ja nopeat refleksit ruiskun kanssa, jotta aineen sai törkättyä luomen alle siinä kohtaa kun pää heilui vähiten. Nykyään saan tipat silmään ilman apuvoimia tai edes riimua, kun Jaska pitää päänsä kiltisti paikoillaan juuri oikealla korkeudella. Hyvä, että homma on nyt helppoa, niin muistuu sitten tarvittaessa mieleen tulevaisuudessakin...

perjantai 27. tammikuuta 2017

Kausi 2017 onnistuneesti käyntiin!

Rusetti-Jaakko!

Jos me ei viime kaudella saatu yhtäkään yhteistä ruusuketta (Anna sai siis kyllä Jaskalla yhden), niin tämä kausi on sitten kyllä ruusukkeita ajatellen mennyt jo nyt paremmin! Sunnuntaina starttasimme siis kotikisoissa A.0.0 -luokat 80cm ja 90cm, joista molemmista suoriuduimme puhtaasti. Rata oli sama ja helppo molemmissa luokissa, Jaska kovin innoissaan (vasta toinen hyppykerta tauon jälkeen) ja mä en sählännyt ihan hirveästi omiani, joten tulokset olivat sen mukaiset. 




maanantai 23. tammikuuta 2017

Vuoden ensimmäiset hypyt

Näitä Ritva Waris-Wörlinin ottamia kuvia tulossa pian lisää sekä blogin, että instagramin puolelle!

Viikko sitten sunnuntaina meillä oli pieni photoshootti rannassa ja perään Annan valmennus. Jaska oli ollut kuukauden hyppytauolla ja muutenkin vasta palailemassa takaisin normaaliin viikkorytmiin loppuvuoden palauttelujakson jäljiltä, joten se oikein puhkui tarmoa kun pääsi hyppäämään! Alkuverkassa kylläkin diesel-moottori oli vähän jäässä, mutta sitä sattuu :D

Kavalettijumppa oli tunnin aihe, mikä oli juuri sitä, mitä me Jaskan kanssa tarvittiinkin. Aluksi ympyrällä olevilla kavaleteilla Jaska kaasutteli menemään niin innokkaana, että mulla oli vaikeuksia mukautua kyydissä, mutta toiseen suuntaan meno vähän rauhoittui ja sain tyyppiä työstettyäkin. Lisättiin tehtävään innarit ja pitkän sivun kavaletti-okseri-kavaletti -linja. Yllätyin positiivisesti siitä, miten paljon varovaisempi Jaska oli nyt kaikissa tarkkuutta ja jalkojen koordinaatiokykyä vaativissa tehtävissä kuin mitä viimeksi kun olen vastaavia juttuja sen kanssa tehnyt. Innarit se suoritti kuin vanha tekijä, pitkällä sivulla venähti multa aina käsistä, mutta ylitti silti puomit tarkasti, vaikkakin (vähän) lentäen. Kokonaisessa radassa lopuksi ongelma oli lähinnä viimeinen pysty, jolle en joko päässyt tulemaan järkevään paikkaan tai Jaska punki lavoillaan hirveästi oikealle, joten toistettiin se muutamaan kertaan. Yleisarvio valmennuksesta oli kuitenkin se, että kivasti meni, menispä aina ;)

Anna käyttää nykyään niin tehokkaasti korvanappisysteemejä, että videolle ei taaskaan tullut kommentteja.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Terveisiä paratiisista!


Pääsin keskiviikkona toteuttamaan yhden pitkäaikaisista unelmistani ja vierailemaan Palm Beach Intl. Equestrian centerille Wellingtoniin, Floridaan! Vaikka itse circuit (Winter Equestrian Festival) alkaakin vasta reilun viikon päästä, oli keskiviikkona menossa pre-circuit -luokkia suurimmalla osalla paikan kahdestatoista kisakentästä, joten WEF-tunnelmiin pääsi aika hyvin, vaikka ei vielä niin kiireistä ollutkaan. Vendor Villagekin oli suurimmilta osin auki ja sieltä Tack n Riderin myymälärekasta tarttui mukaan tummansininen cover mun Ogilvyyni (noita covereita kun ei saa mistään Euroopassa) ja WEF-logolla varustettu sininen t-paita. Piipahdettiin myös Wellingtonin Doverissa (Yhdysvaltojen suurin hevostarvikeketju), joka oli ihan jäätävän kokoinen ja täynnä kaikkea ihanaa! Sieltä nappasin mukaan Ogilvyn harmaan baby padin, hiusverkon ja Jaskalle tuliaisiksi heppanameja. 

Vasemmalla Doverin satulahuopavalikoima (pelkät oman tuotemerkin huovat seinällä!) ja oikealla ostokseni (miinus hiusverkko ja namit)

Kokosin tähän postaukseen kuvien muodossa tunnelmia tuolta päivältä! Voi kun olisi voinut jäädä sinne pidemmäksi aikaa! Ihmisetkin olivat amerikkalaiseen tyyliin super mukavia: ratsastajat eivät kulkeneet nokka pystyssä vaan hymyilivät vastaantulijoille, kaikki Oasiksen kahvilatyöntekijöistä Tack n Riderin omistajaan jäivät juttelemaan mukavia ostosten jälkeen :D Nähtävää oli joka puolella, joten näytin varmaan idiootilta säntäillessäni hymy korvissa kentänreunalta toiselle kameravarustukseni kanssa. Todellinen hevosihmisten Disney Land!

140-luokka - International ring

Aamulla ensimmäisenä katsoin kv-kentällä päivän isoimman luokan, jossa muuten oli tuttujakin! Nina Fagerströmin entinen ykkösheppa Flower uuden ratsastajansa Conor Swailin kanssa. Sallan ratsuttaman Ypäjä Yandon olisin toivonut näkeväni myös, mutta sitä ei kuitenkaan näkynyt keskiviikon lähtölistoissa :(







125-luokka + verryttely - De Nemethy ring

140-luokan jälkeen jätimme vastahakoiset 50% perheestä Oasikseen ja palloilimme äidin kanssa siellä täällä, jääden sitten hetkeksi seuraamaan 125-luokkaa ja sen verryttelyä. Yksi selkeästi nuori hevonen oli siellä käytökseltään aivan kuin Jaska, tosin vähän vaan taitavampi tossa jalkojen nostelussa... :D








3'6'' Green hunters + verryttely - Grand Hunter ring

Päivän viimeisenä asetuttiin Grand hunter -kentän laidalle katsomaan hunter-luokkia. Oli siistiä nähdä oikeasti livenä noita viimeisen päälle puunattuja hevosia täydellisine hunter-letteineen ja häntälisäkkeineen! Mitään superhienoja huntereita ei kuitenkaan nähty kun molemmat luokat olivat olivat 3'6'' green hunter -luokkia (= avoin hevosille, jotka kilpailevat ensimmäistä kautta 3'6''/110cm hunterluokissa).

Olin netistä lukenut jo joskus marraskuussa, että keskiviikkona olisi pitänyt olla myös George Morriksen klinikka, mutta esitteessä mainitulla kentällä oli lähtölistojen mukaan pikkuluokkia pitkälle iltapäivään, joten ei jääty odottelemaan niiden loppumista klinikan toivossa, vaan suunnattiin sitten Wellingtonin keskustaan syömään ja lopulta takaisin Miamiin. Huolimatta tuosta klinikan missaamisesta päivä oli silti ihan huikea ja Wellington täytti kaikki mun vuosien varrella patoutuneet odotukseni. Bucket listalleni jäi kuitenkin jäljelle vielä sunnuntaipoolo ja kierros jollain Wellin satumaisen upeista hevostiloista. Seuraavaan kertaan siis! ;)