Hipica Ondara

Mitään varsinaista matkakuvapostausta en meidän espanjanmatkasta tällä kertaa tee, koska ajattelin, että teitä mahdollisesti kiinnostaa enemmän paikallisen tallin toiminta kuin loputon määrä maisemakuvia.

Yleensä saan meidän perheen lomamatkoilla vain tyytyä bongailemaan hevosia auton ikkunasta, mutta nyt sain isän vihdoin suostuteltua ajamaan jollekin lähiseudun talleista, että päästäisiin lähempää katsomaan. Seuraava etappi on sitten suostutella isä päästämään mut ja äiti ihan hevosen selkään asti...

Päädyttiin sitten Hipica Ondaraan, joka sijaitsi lähellä suurta paikallista ostoskeskusta Portal de la Marinaa ja meiltä oli sinne matkaa vain n. 15km. Talli oli brittipariskunnan omistama ja ollut pystyssä jo 30 vuotta. Emme olisi päässeet tallialueelle varvassandaaleissa, mutta koska olimme hevosihmisiä, toivotettiin meidät heti tervetulleiksi ja saimme pienen esittelykierroksen. (Travel tip: jos ajatte Espanjassa autolla, muistakaa, ettei kuskilla saa olla flipfloppeja jalassa! Civil guardit tarkistavat ajokenkiä ja mätky on sitten 500e käteisenä, ennen kun saat jatkaa matkaa. Tallinomistaja kertoi tämän, lähdettiin aika paniikissa hakemaan isälle toisia kenkiä. Jännä sinänsä, että meitä ei vielä ole kertaakaan ratsattu, kun ollaan Espanjassa ajettu yhteensä varmaan tuhansia kilometrejä...)

Don-aasi oli paras! En ole ennen nähnyt yhdelläkään aasilla noin pitkiä korvia! 

2-vuotias tamma, vähän aikaa vasta ollut

Tälle on varmaan tehty leikkaus, koska jotain ongelmia sillä oli kuulemma ollut ja tunnistin heti tuon mahan möykyn, joka on samanlainen kuin kaverin ähkyleikkauksessa olleella ponilla.

Uskoisitteko, että tämä olisi 29-vuotias?? Karva ihan älyttömän hyvässä kunnossa ja enemmän selän lihaksia tallella kuin 19v Danilla!

Mies joka tallin omisti, nimesi muuten kaikki hevoset viinojen mukaan. Perusteluna se, että silloin nimet ovat ainakin kansainvälisiä! :D

Hevoset kokevat kyllä ihan positiivisen muodonmuutoksen tuolla. Kun tulimme, kentällä työskenteli erittäin jännittynyt ja täysin lihakseton ja laiha kimo. Meille kerrottiin, että se oli noin kolmetoista (näytti maksimissaan viisivuotiaalta), mutta oli vasta tullut ja sillä oli juuri hypätty ensimmäistä kertaa. Vertauksena tähän hermostuneeseen tulokkaaseen, tarhoista löytyi pyöreitä, hyväkarvaisia ja etenkin tyytyväisen oloisia hevosia. 

Oma suosikkini oli nuori ori, joka oli kiltin ja uteliaan oloinen. Juuri samanvärisestä andalusialaisesta olen oikeasti aina haaveillut!

Ostin muuten taas vähän heppakamaa kun käytiin Decathlonissa. Tällä kertaa mukaan tarttui Fouganzan ihan perusmusta satulahuopa, joka onkin ollut jo käytössä Rasmulla. Huovalla oli hintaa hurjat 12,50e, mutta täytyy sanoa, että se on ainoa mun omistama satulahuopa, joka pysyy juuri siinä asennossa, mihin sen satulan alle laittaa, aina siihen hetkeen asti kun ottaa satulan pois selästä. Toivottavasti pysyy myös ensimmäisen pesun jälkeen...

Näyttää jotenkin ihan kouluhuovalta, mutta kuten tästä postauksesta näette, sopii meidän estepenkkiin kuin nakutettu!

Riihimäki seuraeste

Lauantaina oltiin RiRa:n seuraestekisoissa. Hyppäsin 90 ja 100, mikä oli hyvä päätös, koska Rasmu oli ihan possu ja Riksu on aina jotenkin vähän jännittävämpi kilpailualueena muihin verrattuna, joten Rasmullekin saa radalla käydä näyttämässä esteitä ja kiertämässä jokaisen nurkan, koska niitä mörköjä voi hyppiä mistä vain. Mietin kotona kun sain pakattua, että jotain ihan varmasti puuttuu ja just ennen mun ensimmäisen luokan alkua tajusin, että turvaliivi jäi... Radat siis aiheuttivat ainakin äidille kolme kertaa isomman jännityksen, kuin mitä normaalisti :D

Verkassa R oli tosi kivasti hereillä ja heti jo aktiivinen. Tein vähän avotaivutuksia ja (paljon) laukannostoja. Verkkahypytkin tuntuivat hyviltä ja pyöreiltä. Osasin jo viime vuoden perusteella odottaa, että portilla voi tulla hankaluuksia sisällemenon kanssa, ja Rasmu pitikin taluttaa taas sisään... Näytin sille muutaman esteen, joita muut olivat kytänneet + toisen päädyistä, jota Rasmu kyttäsi viime vuonna. R oli melko jännittyneen/energisen oloinen ja kun saatiin lähtömerkki ja annoin pohkeita, niin hetki saatiin keskustella, että mennäänkö eteenpäin vai paetaanko portille sivuloikilla häntä koipien välissä. Minä voitin.

Vähän oli sellaista pöllöenergiaa ilmassa jo ensimmäisestä linjasta lähtien ja sain tehdä vähän töitä, ettei Rasmu päässyt pitenemään, jonka seurauksena meidän kaikki linjat ja kaarteet oli pelkkää kiemuraa ja etäisyydet ei aina osuneet ihan kohdalleen. Kolmoselle tultiin vähän pohjiin ja pyysin sitten eteenpäin, ettei oltaisi ihan hukassa linjan toisessa päässä nelospystyllä. Seurauksena sitten aavistuksen verran pidentynyt hevonen, joka luisti ohi siitä nelosesta... Ihan pelkkää possuiluahan se oli, olisi pitänyt olla itse paremmin hereillä kun hevonen oli tuolla tuulella. Uudestaan sitten yli karjaisun saattelemana ja loppurata samaan malliin kiemurrellen. Arvosteluna oli ihanneaika, jota kiellon + kiemurtelun takia ylitettiin vähän enemmänkin ja aikavirheitä saatiin muistaakseni 4, johon sitten vielä saman verran estevirheitä päälle.

Kun possuilut oli possuiltu ysikympissä, verkkasin lyhyesti metriin; vähän ravia, hyppy pystylle ja pari okserille. Lähdin siis jo viidentenä ja onnistuin aika tarkalleen ajoittamaan tuon verkan, koska kun sain viimeisen hypyn tehtyä, huudeltiin mua jo portille valmistautumaan. 

Metrissä oli eri rata, mutta käytännössä mikään muu ei muuttunut, kuin että yksi pysty jäi pois ja yksi okseri tuli lisää. Samat linjat samoista suunnista edelleen. Nyt kävin vielä varmistukseksi näyttämässä Rasmulle nekin esteet, joita en ollut ysikympissä näyttänyt (kuten se pysty, jolle sitten kiellettiin..) ja tällä kertaa päästiin lähtömerkistä jopa eteenpäin. Edelleen vähän sellaista jännittynyttä energiaa oli matkassa mukana, mikä haittasi mun silmääni, koska sain tehdä koko ajan pidätteitä jo muutenkin että pysyttiin kasassa. Eli kun sain laukan esim. kaarteessa sopivaksi, annoin olla ja sitten kun ohjasin kohti estettä, niin jouduin ottamaan taas pidätteitä ihan viimeisillä askeleilla, koska Rasmulla oli ihan kauhea imu. Siinä viimeisillä askeleillahan pitäisi se etäisyys jo olla kunnossa, mutta oli hieman haastavaa kun siinä kohtaa en saanut enää askelta pysymään oikeassa pituudessa. Jos olisin jäänyt vain odottamaan, olisi Rasmu levinnyt viimeistään sen esteen jälkeen ihan kokonaan. Yksi puomikin sitten napattiin matkaan. Olisihan Rasmu siitä pystystä ihan helposti selvinnyt, vaikka aavistuksen lähelle tultiin, mutta se ilmeisesti taas kauheassa hädässään unohti takajalkansa.

Pupu!!!

Sinne meni puhdas rata 

Rasmulla oli kiire ja minä olin vähäm myöhässä...

Metrissä ei kuitenkaan kiemurreltu enää kovin paljoa ja aikavirheitäkin saatiin ihanneajasta vain yksi! Metrin rataan olen siis ihan tyytyväinen, mutta ei sekään nyt ihan parhaita ole mitä olen ratsastanut.

Valjastuskarsinat on Riksun raviradan paras puoli ehdottomasti! :)

+ tietenkin pesupaikka

Annan valpassa pitkästä aikaa

Ei ollut alunperin edes tarkoitus tehdä tästä valpasta postausta, mutta sainkin sekä kuvia, että videomateriaalia, joten tulin toisiin ajatuksiin.

Keskiviikkona Anna tuli pitkästä aikaa pitämään valmennuksia niin, että mäkin pääsin mukaan. Aloitettiin tulemalla harjoitusravissa kolmea puomia, joiden väleissä käyntiin siirtymiset. Välit olivat n. 11m ja 15m. Mikään ei ole niin tuskallista, kun istua estejalustimilla estesatulassa harjoitusravissa.... Huhhuuh..

Samaa tehtävää tultiin myös laukassa (tosin ilman siirtymisiä) molemmista suunnista, pidempään väliin neljä askelta ja lyhyempään kolme.

Hypättiin ensin pikkuisilla esteillä vähän siksakkia ja rataan kuuluvia linjoja. Yritin ratsastaa Rasmua heti reippaasti eteen, että laukka pysyisi koko tunnin aktiivisena.

Lopuksi hypättiin rataa ja suorityksen piti sanoa itse omasta radastaan positiivinen puoli + jokin korjattava asia, jonka jälkeen muut saivat sanoa samat. Toi tuli kaikille ihan puskista, että piti kommentoida muiden ratoja, onneksi mä yleensä katson aika tarkasti miten muut menevät, joten keksin kyllä kommentitkin.

Mulle sanottiin korjattavina asioina mm. että tiet oli vähän huonoja ja positiivisena palautteena sain kuulla muilta, että mulla oli hyvä rytmi ja lyhyemmät ohjat kuin normaalisti (:D). Annakin kehui, että Rasmu oli hyvin takajalkojen päällä ja laukkasi aktiivisesti, enkä mä enää kuulemma tuupannu niin pahasti esteelle kuin ennen! Sanoin, että lähen yleensä tyrkkäämään esteelle silloin kun en näe etäisyyttä (ks. videolta vihreä okseri radalla) ja Anna sanoi, että jos ei näe, niin on parempi odottaa rauhassa estettä, koska hevonen selviää siitä kyllä, mutta jos tyrkkää sen pitkäksi ennen estettä, niin silloin ei välttämättä selvitä yli.

Vlogi! - 170 + 51 lukijaa!

Jee sain tän ladattua HD:nä! Käyttäkää sitä, nyt kun taas voitte... 

Kiitos kaikille uusille ja vanhoille lukijoille! Kommenttinne piristävät aina mun päivääni ja on paljon motivoivampaa kirjoittaa, kun tietää, että joku ehkä lukeekin.

Eli muistakaahan kaikki kertoa toiveenne varustepostauksen suhteen ja toki muitakin postausehdotuksia otetaan vastaan! Aktiivisuudella voitte vaikuttaa! :)

Heinäkuun Pantsun valppa

Seuraa bloglovinissa blogini uutta osoitetta! Yritän siirtää seuraajat uudelle osoitteelle, katsotaan onnistuuko..

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Piia kävi pitämässä valmennuksen 1.-2.7., mutta me oltiin Rasmun kanssa vain ekan päivän valmennuksessa, koska lähdettiin Espanjaan tiistaina. Oli taas ihan kiitettävän rankka tunti (tai no puolitoista tuntia) ja Piia totesikin meidän valpan alussa, että aikoo rääkätä meitä ihan kunnolla...

Alussa teh  in keventäen ravipuomeilla s-kiemuraa, niin, että voltit aina sisäkaarteisiin. Samaa sitten ilman jalustimia puomikasojen kanssa ravissa ja laukassa + jalustimet jalassa pienten esteiden kera. Rasmu oli aika tahmea, eikä laukat oikein vaihtunu takajaloista ja mä olin ihan kuollut tosta tehtävästä. Piialla kun on tapana olla antamatta yhtäkään hengähdystaukoa missään välissä...

Normaalisti ensimmäisenä päivänä keskitytään enemmän juurikin sileän työskentelyyn ja puomi-/kavalettitehtäviin ja toisena päivänä hypätään rataa. Nyt hypättin myös maanantaina rataa, jossa suurin osa esteistä oli pitkällä lähestymisellä ja kaikki linjat olivat pitkiä, "tunteella ratsastettavia", eli niissä ei ollut tarkkoja askelmääriä. On meillä paremminkin mennyt, mutta yllättävän hyvin näin niitä etäisyyksiä. Pariin kertaan Rasmu joutui pelastamaan, mutta Piiakin sanoi, että onhan parempi kun se hyppää mahdottomistakin paikoista, kuin että kieltäisi. Tälläiset radathan on ihan mun painajainen, koska jos en näe askelta niin rysäytän helposti aivan pohjiin kun lähden vain puskemaan.