PandaHAUS + viime viikon hyppyjä

"Dedicated to equestrian sports, the pandaHAUS Equestrian app connects users with their favorite equestrian athletes from around the world. Available now in the app store, the powerful photo and content sharing community allows users to build their profile, earn pandaPOINTS, and go behind the scenes with the biggest names in equestrian sports."

Sosiaalinen media hevosihmisille? Hitti vai huti? En tiedä, mutta latasin eilen testiksi nyt maaliskuussa julkaistun pandaHAUS equestrianin, joka on jonkinlainen yhdistelmä facebookia, instagramia ja forum-sivustoja. Sovellusta kehittämässä on ollut mukana mm. Eric Lamaze ja jo nyt mukana on valtaosa ainakin estepuolen huipuista. Jos joku on jo löytänyt tiensä tuohon appiin, niin voi käydä seuraamassa nimimerkkiä @heidiala

Tässä teille pieni videonpätkä viime lauantailta, jolloin olin taas Sallan silmien alla hyppäämässä. Tehtiin melko pitkää rataharjoitusta, josta videolla viimeinen ja ehdottomasti paras rata multa ja Jaskalta tähän asti! 

JOULUKALENTERI LUUKKU 23: 11 + 1 faktaa minusta

Varmaan kaikissa lukemissani blogeissa on tämä jo ollut, joten päätin mennä massan mukana ja kertoa jotain itsestäni. Kirjoitin tätä viime yönä kun en jaksanut raahautua nukkumaan, joten osasin hyvin pitkällä matikalla laskea että teen sen yksitoista, mutta nyt huomasin, että olinkin tehnyt 12 faktaa :D

I En osaa muodostaa mielipiteitä. Minulla ei ole lempiruokaa, -bändiä tai -kirjaa, koska en joko osaa päättää, ole koskaan pitänyt mistään niin paljon, että se ansaitsisi lempi-etuliitteen tai sitten vaan tuntuu, että samalla viivalla on monia yhtä hyviä, mutta kuitenkin liian erilaisia vaihtoehtoja vertailtavaksi. Välillä musta tuntuu, että kaikki mielipiteeni ovat peräisin joltain toiselta, yleensä vanhemmilta, kavereilta tai henkilöiltä joita jostain syystä pidän miellyttävinä. Mut pystyy helposti puhumaan ympäri melkein mistä tahansa asiasta, huolimatta jäärästä suvustani, varsinkin jos kuuluu tuohon yllä mainittuun joukkoon. Tämä piirre minussa ehkä ärsyttää itseäni kaikkein eniten, koska haluaisin osata seistä loppuun asti omien sanojeni takana.

II Edellisestä johtuen otan myös kaikki kommentit itseeni. Analysoin koko ajan mielessäni sitä, miten joku on käyttäytynyt mua kohtaan, tai mitä joku on antanut mulle palautetta. Varsinkin negatiivinen ja ihan kehittäväkin palaute saa minut usein ajattelemaan miten "huono ihminen" olen kun en osaa ja tajua sitä ja tätä. Analysointi on kyllä ratsastuksessa ollut suuri apu, koska pystyn helposti tiedostamaan omat virheeni ja miettimään niihin eri ratkaisuja. Kuitenkaan pelkkä miettiminen ei auta, vaan pitäisi osata myös toimia, mikä ei aina ihan onnistu...

III Keskiarvoni peruskoulun päättötodistuksessa oli muistaakseni noin 9.2 ja nyt lukion tokan luokan kakkosjakson jaksotodistuksessa 8.3.

IV Haluaisin käydä estetuomari- ja ratamestarikoulutukset. Equipe- ja kerhonohjaajakoulutukset ovat jo takana.

V Haluaisin kokeilla kaikkia ratsastuksen/hevosurheilun lajeja! Kärryä ja rekeä olen ohjastanut, lännenratsastusta kokeillut, vikeltänyt ja hypännyt maastoesteitä. Vielä pitäisi kokea ainakin ravikärryt, laukkahevonen, valjakko ja matkaratsastus.

VI En ole erityisen sosiaalinen. Tai ehkä sosiaalinen, mutta en solmi tuttavuuksia syvempiä kaverisuhteita nopeasti, mikä on välillä ollut vähän ongelmallista. Tutun seurassa en yleensä keksi mitään sanottavaa, vaikka oikeastaan yleensä haluaisinkin tutustua ihmisiin.

VII Rakastan tummansinisiä satulahuopia!! Ne sopivat kaikenvärisille hevosille ja ovat aina varma valinta!

VIII Maa, jossa eniten haluaisin käydä on varmaankin Australia. Siellä ilmasto olisi mulle ihanteellisin ja kuitenkin kielenä englanti, isoja kaupunkeja ja paljon näkemisen arvoista.

haluisin myös pikkuisen albinon wallabin lemmikiksi! ♥

IX Mulla on maailman huonoin muisti! Voin helposti huomata vaikkapa kynteni lohjenneen, kävellä vessaan leikkaamaan sitä, mutta kuitenkin vain käydä sitten pöntöllä ja huomata parin tunnin päästä, että se lohjennut kynsi on edelleen leikkaamatta. Avaan usein nettiselaimeen uuden välilehden ja unohdan saman tien mihin olin menossa. Yleensä muistan vasta monen päivän kuluttua mitä olisi pitänyt silloin tarkastaa ja mistä. Unohdan myös sanoja, eikä minusta ikinä olisi simultaanitulkin hommaan, koska en todellakaan pystyisi muistamaan, mitä henkilö on juuri sanonut sanasta sanaan. Pidänkin aina puhelimessa muistiota asioista, mitä minun pitäisi tehdä ja lisäksi tarvittaessa keskellä huoneeni lattiaa paperilappua, joka muistuttaa minua vaikkapa mukaan otettavasta asiasta.

X Kun minulla on kurkku kipeä, en pysty juomaan mitään muuta kuin äidin tekemää viinimarjamehua. Kaiken muun nesteen nielaiseminen ei vaan onnistu, vaikka kuinka yrittäisi.

XI Olen käynyt vuoden 2013 aikana vain kolme kertaa leffassa: katsomassa Les Miserablesin, Pilvikartaston ja Vihan liekit.

XII Tarvitsen aina vähintään 8h yöunet, enkä ymmärrä ihmisiä, jotka selviävät arjestaan menemällä joka ilta yhden vasta aikaan nukkumaan, kun itse tähtään aina viimeistään kymmeneltä (viikonloput siis eri asia).

JOULUKALENTERI LUUKKU 22: Tyylillä ja taidolla

Olen lähiaikoina katsonut paljon ratsastusta netistä aina George Morriksen klinikoista Euroopan CSI*5 kisoihin ja tehnyt jonkin verran huomioita ihmisten erilaisiin ratsastustyyleihin. Jenkit tunnistaa jo kevyestä ravista, saksalaiset puolestaan ronskimmista otteista radalla. Osuvasti uusimmassa Hippoksessa olikin juttu juuri näistä kahdesta koulukunnasta, sekä Morriksen väärinymmärtämisestä ja suomalaisesta tyyliarvostelusta. Artikkelin luettuani olen tässä parin päivän ajan kiinnittänyt vielä tarkemmin huomiota mannerten välisiin eroavuuksiin, joten lopulta päädyin kirjoittamaan tätä tekstiä sen sijaan, että olisin vuodattanut äidille kaikki heränneet ajatukseni.

Valoitetaan ensiksi vähän taustoja parin esimerkin kautta, jos joku vähemmän huippuesteratsastusta seuranneena ei vielä erota pääpiirteittäin tätä US vs. Keski-Eurooppa asettelua. Kärjistettynä tyylit voivat erota yhtä paljon kuin vaikkapa Roger Yves Bostin ja Jessica Springsteenin.

Tämä siis todellakin kärjistettynä. Ratsastus on Euroopassa kuitenkin menossa siistimpään suuntaan (vrt. 80-luku) ja nykyään jopa miehet ratsastavat pääosin siististi ja eleettömästi. Amerikassa on kuitenkin näin ollut aina. Mistä tämä sitten johtuu? Luulisin, että suurin syy on se, että kaikki huipulle tähtäävät kilpailevat USA:ssa ensin juniorivuotensa equitation-luokissa. Tapana on, että vasta 18-vuotiaana siirrytään jumpers-luokkiin tai joku napataan mukaan ihan maajoukkueeseen asti.

Equitation-luokat arvostellaan tyyliarvosteluna vähän samaan tapaan kuin Suomessa, mutta aavistuksen tiukemmin, enkä ole ottanut selvää pisteytyksistä tai muista sen tarkemmin. Hevosta ei arvioida, vaan pelkästään ratsastajaa ja hänen kykyään saada hevonen toimimaan. Miinuspisteitä tulee varusteiden puutteelisuuden yms. lisäksi jos hevonen ei ole muodossa (= ei kuuntele apuja, ei tarvitse peräänannossa olla, mutta pitkänä juokseva hevonen on no no) tai sikailee tavalla tai toisella (= ei luottoa ratsastajaan tai kunnollista suhdetta). Pudotuksista miinustetaan niin kuin meilläkin, mutta tuomarit arvioivat myös, oliko pudotus ratsastajan moka (jos oli, kuinka paha?) vai eikö hevonen vain hypännyt tarpeeksi korkealle, ja tämän perusteella pudotuksesta voi seurata viimeinen sija luokassa tai jopa sijoitus. Tavoitteena on harmoninen ratsukko, jonka suoritus on "smooth", eli tempo pysyy samanlaisena koko radan, paikat löytyvät ja jokaiseen väliin otetaan niin paljon askeleita kun niihin on tarkoitettu. Osa luokista ovat sileällätyöskentelyluokkia, mutta niissä, joissa on esteitä, estekorkeus on yllättävän matala, ymmärtääkseni korkeimmillaan 3'6" (~110cm). Ratsastajat siis opetetaan alusta alkaen erittäin huolellisiksi jokaisen pienenkin asian kanssa. Tärkeintä on yhteistyön toimiminen hevosen kanssa, koska pohjimmiltaanhan ratsastuskin on joukkuelaji.

"Don't do higher classes until you make it near perfect at lower level"

Suomessa ainakin koko tyyliarvostelusysteemi on vähän lapsen kengissä. Tuomareita on vähän ja kukaan ei uskalla järjestää kilpailuja muilla kuin tutuilla A.2.0 ja 367.1 arvosteluilla. Meillä opetetaan kaahaamaan ajan perässä, jonka jälkeen isommissa luokissa ihmetellään kun tulee puomeja ja kieltoja tasapainon ja yhteistyön puuttumisen takia. Itse olen siis todellakin tyyliarvostelun kannalla, vaikka arvostelulajit toki ovat epäreiluja, minkä jokainen koulutuuppaaja kyllä ainakin tietää. Mielestäni kuitenkin olisi tärkeämpää, että alemmalla tasolla jo tehtäisiin ratsukoita taidollisesti valmiiksi, jolloin onnettomuusriskikin pienenisi. Seuratasolla nykyään on ihan päätöntä menoa ja aluekisatkin ovat aika sirkus kansallisiin verrattuna. En tarkoita, että kaikkien pitäisi olla GP-tasoon valmiita siirtyessään aluetasolle, koska taidot kehittyvät myös kisakokemuksista, mutta olen varma, että lisäämällä tyyliarvostelua seura- ja aluekilpailuihin (kenties jopa alue- tai kansallisen luvan kvaalaus voisi olla tyyliluokasta), ihmiset huomaisivat virheitään ja motivoisivat itseään enemmän nimenomaan treenaamaan paremmaksi ratsastajaksi ja ratsukoksi, kuin vain kaahaamaan voittoon. Sitten kun kilpaillaan siellä arvokisoissa, olisi pohjalla se taito luoda yhteistyö hevoseen, ratsastaa suunnitellun mukaan ja pitää vaadittu tempo, ja tämän perustan päälle voi sitten ruveta kikkailemaan aikaratsastuksella, ilman, että se pohja hajoaa alta. Aina ne sijoitukset ja voitot eivät merkitse, vaan ratsastaja voidaan "löytää" myös siistin ja hevosystävällisen ratsastuksen perusteella.

Toivoisin siis, että Suomessa ja muualla Euroopassa panostettaisiin enemmän tyyliluokkiin. On kuitenkin hyvä pitää rinnalla myös aikaratsastusluokat, koska kuten aiemmin todettu, arvostelulajit eivät aina toteudu käytännössä niin tasapuolisesti, kuin mitä pitäisi. Mitä mieltä te olette?

JOULUKALENTERI LUUKKU 19: Before I die...

Ennen kuin kuolen, niin listalla on muutama kohde, joihin on pakko vielä joskus päästä käymään! Top3 Must see -hevostapahtumat minun listallani ovat:

III SALON DU CHEVAL - PARIISI

Pariisin yleensä n. pari viikkoa kestävä tapahtuma, jonne olen oikeastaan jo monta vuotta haaveillut pääseväni joskus. Ohjelmasta löytyi tänäkin vuonna mm. Gucci Paris Masters, jota katsoinkin livenä netistä, arabianhevosten maailmanmestaruusnäyttely ja vikellyksen World cup -kisat. Expokin on tuolla aika huikean kokoinen, joten tuskin ihan tyhjin taskuin sieltä pääsisi lähtemään... :D Koko tapahtuma on vähän kuin HIHS ja Hevoset messut yhdistettyinä ja kolme kertaa isompina.

II SPRUCE MEADOWS - KANADA

Pienenä kun käytiin äidin kanssa joka vuosi katsomassa Finnderbyä Ypäjällä (tai siis käydäänhän siellä edelleenkin joka vuosi, mutta...), unelmoin siitä, että vielä joskus pääsisin derbykentälle ratsastamaan. No siellä on nyt ratsastettu, joten unelmat suuntautuvat nyt astetta isommalle derbykentälle Kanadaan. Riittäisi kyllä ihan, että pääsisi tuonne edes katsomaan kisoja, sen verran kuuluisa ja arvostettu kisapaikka tuo on :) Alla olevassa videossa näkyvät kaikki derbyradan esteet.

I WEF - USA

Tällä hetkellä listan ykkösenä kiikkuu Floridassa alkuvuodesta järjestettävä WEF (Winter Equestrian Festival), joka on yksi suurimmista ratsastustapahtumista/kilpailuista koko maailmassa. Tapahtuma kestää kokonaisuudessaan 12 viikkoa ja onkin oikeastaan ratsastuslajista riippumatta (koulu/esteet/equitation/hunter ainakin) huippuratsastajille vuoden kohokohta Amerikassa.

Kisat siis järjestetään Wellingtoniksikin kutsutussa Palm Beach International Equestrian Centerissä (PBIEC), johon kuuluu mm. reippaat kymmenen kenttää ja parisenkymmentä tallia. Alla alueen kartta ja ilmakuva, jotka auttavat ehkä vähän hahmottamaan tuon paikan kokoa...

Missä tapahtumissa itse haluaisitte vielä joskus käydä? :)

JOULUKALENTERI LUUKKU 17: Eliittilajiko?

Koulussa valitin pari viikkoa sitten kavereille, että tarvitsisin uuden kisatakin, mutta Animot ovat liian kalliita, joten painin kahden halvemman vaihtoehdon välillä.

"Paljon ne sit maksaa?"

"No 400-500e riippuen mallista ja noi halvemmat mitä mietin on toinen alennuksessa ulkomailla 220e ja toisen saisi ebaystä uutena 230e"

Kavereilta loksahti leuat auki ja ihan syystä. Tässä asiaa pitkäänkin tutkineena voin kertoa, että ainoat kakkosella tai kolmosella alkavat kolminumeroiset hinnat Animon takeissa ovat joko kokoa 11-vuotiaat tai aikuisten 46. Jännä sinänsä, että joku merkki on onnistunut brändäämään itsensä niin hyvin, että ihmiset sokeasti ostavat noita takkeja puolella tuhannella eurolla, vaikka takin tekokustannukset tuskin yltävät samoihin lukuihin. Ei siinä mitään, Animot ovat kyllä hienoja ja istuvat hyvin, itsekin oikeasti haluaisin sellaisen. Mutta irroitetaanpa merkki erilleen ratsastusurheilusta. Oletetaan, että muodissa on pidemmät, kisatakkien malliset jakut. Ostaisitko allaolevan vaikkapa kahdellasadalla eurolla?

Tuskin. Vaihdetaan kontekstia. Näet omaa kokoasi olevan saman Animon takin kahdella sadalla eurolla alennuksessa vaikkapa HIHS:n expossa, ostaisitko? Jos et sinä, niin varmasti tunnet jonkun, joka olisi heti valmis ilomielin pullittamaan sen 200e, eikä takki kiikkuisi enää kauan aletangolla. 200e Animon kisatakki olisi siis mahtava löytö, mutta vastaava, saman hintainen arkikäytön jakku olisi todella suuri budjetointi. Ainakin siis olettaen, että et ole lottovoittaja tai kultalusikka suussa syntynyt. Kisatakkia käyttäisimme keskimäärin kaksi kertaa kuussa, jakkua voisi pitää viikoittain, joten minusta mielipiteet ovat vähän päälaellaan.

Toinen tilanne mikä tuli vastaan samalla viikolla, oli kun katsoin netistä Gucci Mastersia. Luokkien välissä tuli mainoksia, jotka alkoivat Guccilla ja Longinesillä. Ok, Gucci sponsoroi koko nelipäiväisen kilpailun ja Longines useita luokkia, joten tämä ei siis ihan suoraa kohdemainontaa. Näiden jälkeen kuitenkin mainostettiin yksityislentokoneita ja heti perään Just World Internationalia, joka on kansainvälinen hanke, joka toimittaa kehitysapua mm. Väli-Amerikkaan ja Kambozaan. Siis hetkinen, mitä tämä mainosten sijoittelu oli? Kun olet ostanut itsellesi uuden yksityiskoneen, niin lahjoitatko kehitysmaahan 20e? Tässä jos jossain näkyi aika räikeästi se, miten elitististä lajimme on. Ja kun vielä ajattelemme mainonnan kohdetta, joka tässä tapauksessa oli kilpailun katsoja, oletetaan melko selvästi, että kilparatsastuksen huipusta kiinnostuneella täytyy olla rahaa.

Kuinka paljon sitä rahaa sitten on ja mihin sen käyttää, on toinen juttu. Jos nyt satut voittamaan lotossa, etkä saakaan ostettua Totilasta, tai tyydyt vaan suosiolta vähän halvempaan otukseen, niin voithan aina satsata varusteisiin. Netissä olen nähnyt esimerkiksi 24 karaatin kullasta tehtyjä, Swarowski-kristalleilla koristeltuja Jin stirrup -jalkkareita. Aika järjetöntä. En väitä, että minä ja Rasmu ei oltaisi paketoituna Antarekseen ja Animoon, jos olisi kauheasti ylimääräistä rahaa, koska myönnän rakastavani merkkikamoja, enkä siis ole yhtään sen parempi ihminen, vaikka nyt tästä saarnaankin. Yksi tämän vuoden onnellisimmista hetkistä on varmasti ollut se, kun mun Antareksen kypäräni saapui kotiovelle, ja pidänkin sitä edelleen kuin kukkaa kämmenellä. Säästin siihen puoli vuotta ja 70e postikuluja myöten maksoin sen sentilleen itse, ehkä siinä on osasyy.

Lajista mitään tietämättömille tuntuu aina tulevan yllätyksenä se, miten kallista touhua jo pelkkä harrastaminenkin on. Jos joku pelaa golfia tai harrastaa taitoluistelua, niin kaikki kyllä tietävät, että nämä lajit maksavat. Sitten kun joku kertoo ratsastavansa, ihmisille tulee mieleen se pikkutyttöjen puuhastelu karvaisten ponien kanssa, eikä suinkaan kermaperseily, miksi ratsastus on suuremmilla talleilla yksityishevosten omistajien kesken ainakin Etelä-Suomessa muuttumassa. Kateelliset saarnaa, joten en jatka tätä ajatustulvaa tämän pidemmälle, vaan heitän pallon teille. Oletteko te huomanneet tämän saman ilmiön?

JOULUKALENTERI LUUKKU 12: Kaikki Ponnyakutenit katsottu?

...Ei hätää, sillä lisää ratsastusaiheista tosi-TV:tä on tehty myös missäpä muuallakaan kuin jenkkilässä. Animal Planetilla muutamia vuosia sitten esitetty Road to the Maclay löytyy kokonaisuudessaan Youtubesta, jaksot (yht. 6) pätkittyinä osiin. Äänet ja kuva tulevat vähän eriaikaisesti joissain jaksoissa, mutta se ei suuresti haittaa katselua.

Kyseessä siis sarja, jossa seurataan muutamia USA:n kansallisen tason huippunuoria (kilpailevat pääasiassa equitation-luokkia, eli tyyliesteratsastusta) ja heidän valmistautumistaan yhteen vuoden suurimmista kilpailuista. Sarja aukaisee aika paljon tuota Amerikan meininkiä, sillä se eroaa yllättävän paljon eurooppailaisesta. En itsekään ole vielä katsonut sarjaa ihan loppuun asti, mutta vaikuttaa kuitenkin järkevältä, joten ajattelin vinkata teillekin!

JOULUKALENTERI LUUKKU 7: Gucci Paris Masters livenä netistä!

Tämän päivän joulukalenteriluukusta löytyy linkki livelähetykseen Pariisin Gucci Masters -kilpailuista! Itse katselin jo eilen livenä ja tsemppasin omia suosikkejani Nina Fagerströmiä, Reed Kessleriä ja Luciana Diniziä. Täältä voit siis katsoa suorituksia ja näet kunkin päivän aikataulut (muista vaihtaa aikavyöhyke Helsinkiin!).

Jonkin aikaa kesti, että sain kaivettua netistä myös lähtölistat, mutta löytyivät lopulta ja täältä pääset tsekkaamaan ne :) Kellokuvakkeesta saat löhtölistat, ruusukkeesta tulokset!

JOULUKALENTERI LUUKKU 1: Wishlist

Joulun lähestyessä ajattelin kirjoittaa tälläisen edes suhteellisen realistisen toivelistan. Realistisella siis tarkoitan sitä, että maailmanrauhaa ja lottovoittoa on turha edes toivoa, mutta seuraavilla asioilla/välineillä olisi paitsi minulle hyötyä, myös jonkin asteinen mahdollisuus tulla joskus hankituiksi.

1. OMA TRAIKKU
Jokaisen traikuttoman hevosenomistajan haave. Meillä tosin on tallin pihassa vaikka kuinka monta traikkua, joita voi vuokrata kisareissuille, mutta suurin ongelma on meidän tapauksessa aina ollut se, että isän autolla ei vedä kuin 1400kg. Ja kun ei ole vetoautoa, niin kopista ei ole paljon hyötyä, joten en ole siitä aiemmin edes haaveillut. Jokin aika sitten mulle ja äidille kuitenkin valkeni, että kyllähän meidän auto 1,5 hevosen koppia vetäisi, kun huomattiin niiden kokonaismassan olevan yleensä n. 1200kg (koppi 500kg + Rasmu 700kg). Onhan se 5000e ihan valtava investointi, mutta halvemmaksi kuitenkin tulisi, kuin että vaihtaisi auton nelivetoon (n. 10 000e ylimääräistä välirahaan) ja sitten vuokraisi 40e/krt jonkun muun koppia. Eli saan siis edes haaveilla tästä rauhassa.

Tämä Atec Starline Diamond olis aika kiva!



Tai Cheval Liberten vastaava GT1 Racer

Vähemmän realistinen toive, tai oikeastaan unelma, olisi omistaa pieni, ehkä 2-3 hevosen hevosauto <3 nam!

2. UUSI KISATAKKI
Ensinnäkin, mun tänhetkinen takki on jo yli kolme vuotta vanha. Ok ei siinä mitään, tykkään tosta väristä ihan kauheesti ja eipä sitä kisatakkia tule niin paljoa kulutettua, että kolme vuotta lähinnä kaapissa pidettynä sille jotain tekisi, mutta malli on vähän vanha. Mikä suomeksi sanottuna tarkoittaa sitä, että tossa on typerät olkatoppaukset ja on vähän löysä vyötäröltä, eli en voi käyttää turvaliiviä sen päällä näyttämättä idiootilta. Nyt taas kun käytän turvaliiviä takin alla, näytän lähinnä huonoryhtiseltä tankilta, mikä ei myöskään tunnu järin kivalta, eikä esim. tyyliarvostelussa anna ainakaan lisäpisteitä.

Patukkafiilis...

Siksipä siis uusi takki ensi kaudeksi piristäisi mun mieltäni :) Ruotsissahan esimerkiksi junnuilla on pakollinen turvaliivi estekisoissa ja aika monella näytti PM-kisoissa olevan yhdistelmänä Animon takki + toi Tipperaryn liivi siinä päällä, mikä multakin löytyy. Ja mustan takin kanssahan toi liivi ei edes erotu, kun myötäilee niin kivasti vartaloa. Animon takit muutenkin on tosi kivoja joten semmoinen passais kyllä. Tai sitten Alessandro Albanese.

Löysin tämän EasyCare-mallin just alennuksesta, joten voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto

Uskoisin, että Equilinen ja Spooksinkin takit näyttää liivin alla ihan fiksuilta myös, joten en nirsoile merkin suhteen, kunhan näyttäisi edes järkevälle.

Sitten taas tämä epärealistinen unelma :D Nimittäin ehdottomasti maailman hienoin kisatakki!

TADAA! DESERATA <3

Ah, nää on vaan niin upeita. Melkein menis ihan jakkuna koulussa/juhlissakin, mutta estekisoissa kaulus olisi vähän hankala turvaliivin kanssa ja se peittäisi noi vetoketjukoristeet ym. ja takin idea vähän menisi, joten saan tyytyä ihan vaan kuolaamaan...

3. JOUSTOGRAMAANIT
Rasmun toive! Meillä ei ole omia gramaaneja, joten sillon kun gramaaneja haluaa käyttää, pitää lainata yhden yksityisen jousto- tai tallin kangasohja-tyyppisiä gramaaneja, jotka hyvällä tuurilla on juuri jonkun tuntilaisen käytössä. Kumpiakin kuitenkin käyttäneenä olen huomannut, että Rasmulle sopivat joustavat paaaaaaljon paremmin kuin "tavalliset", joilla se muuttuu hirvittävän vahvaksi ja hitaaksi.

4. FREEJUMP / JIN STIRRUP
Äiti lupasi joskus, että sitten kun saan estepenkin, niin saan siihen mitkä jalustimet tahansa, ehto oli, että turvajalustimet pitää olla. No eipä ole jalkkareita kuulunut, vaikka satula on jo ollut monta kuukautta. FreeJumpit on tosi tyylikkäät ja olen kuullut + lukenut niistä pelkkää hyvää, samoin Jineistä, jotka äitiä kuitenkin epäilyttävät kun niissä ei ole mitään laukeavaa/taipuvaa osaa, eivätkä siksi ole virallisesti luokiteltu turvajalkkareiksi. Kumpiakin olen nyt testannut, mutta pidin molemmista, joten äiti saa päättää kummat sitten hankitaan :D

Musta/vanilja tai...

...tumma harmaa 

Tässä on oikeastaan kaikki mitä tällä hetkellä eniten tarvitsen (tai siis, unohdetaan ajokorttirahat ja oma kone). Kisatakki ja gramaanit ovat joululahjalistallakin, koppia nyt en edes odota löytäväni paketoituna ulko-ovelta. Ja olisihan sitä tietenkin kaikkea pientä kivaa mitä lisäksi haluaisin, kuten pari Equilinen flättäriä, Anna Scarpatin tai Cristina Sportsin huopa&huppu -kokonaisuuden (koska satulahuopia ei voi olla koskaan liikaa) ja uuden Alessandro Albanesen kisapaidan, koska mun lempparini alkaa kellertää kainaloista ahkeran käytön seurauksena :( Mutta näitäkin ilman pärjään oikein hyvin!

Mitä te aiotte pyytää joululahjaksi tai mitä hevosenne tarvitsee? :)

Marraskuu hurahti ohi...

...ja sehän tarkoittaa, että huomenna alkaa joulukuu! Tänä vuonna minäkin olen tehnyt jonkinasteisen joulukalenterin, linkki löytyy tuosta oikeasta sivupalkista. Joka päivä käyn avaamassa teille luukun, jota klikkaamalla pääsee johonkin. Joskus kyseessä voi myös olla postaus, jonka tietenkin sitten huomaatte jo bloggerin etusivulta, kun se on julkaistu, muussa tapauksessa saatte itse muistaa tsekata luukut manuaalisesti ;) Tulossa on siis vähän kaikenlaista, ei kuitenkaan mitää maailmaa mullistavaa, joten älkää asettako turhan suuria toiveita...

Muuten tässä nyt ei tule juuri tapahtumaan. Rasmulla on ensi viikon alussa raspaus (vihdoin!!!) ja rokotus, jonka jälkeen aloitamme kuukauden hyppyloman ja otamme vähän rennommin. Joulukuun loppupuolella aletaan taas pikkuhiljaa kohottelemaan kuntoa ja tammikuussa päästään taas hyppäämään. Olin viime viikolla parilla Annan tunnilla ja käsky kävi, että pitäisi pitää gramaanikuuria, joten sillä varmaan sitten aloitetaan.

Ainiin, tein kuviskurssilla (KU3 media ja kuvien maailma tai joku sellainen) yhtenä projektina blogille uuden logon ja siinä samalla uudistin bannerin ja ulkoasunkin. Mitä mieltä olette?

Hipica Ondara

Mitään varsinaista matkakuvapostausta en meidän espanjanmatkasta tällä kertaa tee, koska ajattelin, että teitä mahdollisesti kiinnostaa enemmän paikallisen tallin toiminta kuin loputon määrä maisemakuvia.

Yleensä saan meidän perheen lomamatkoilla vain tyytyä bongailemaan hevosia auton ikkunasta, mutta nyt sain isän vihdoin suostuteltua ajamaan jollekin lähiseudun talleista, että päästäisiin lähempää katsomaan. Seuraava etappi on sitten suostutella isä päästämään mut ja äiti ihan hevosen selkään asti...

Päädyttiin sitten Hipica Ondaraan, joka sijaitsi lähellä suurta paikallista ostoskeskusta Portal de la Marinaa ja meiltä oli sinne matkaa vain n. 15km. Talli oli brittipariskunnan omistama ja ollut pystyssä jo 30 vuotta. Emme olisi päässeet tallialueelle varvassandaaleissa, mutta koska olimme hevosihmisiä, toivotettiin meidät heti tervetulleiksi ja saimme pienen esittelykierroksen. (Travel tip: jos ajatte Espanjassa autolla, muistakaa, ettei kuskilla saa olla flipfloppeja jalassa! Civil guardit tarkistavat ajokenkiä ja mätky on sitten 500e käteisenä, ennen kun saat jatkaa matkaa. Tallinomistaja kertoi tämän, lähdettiin aika paniikissa hakemaan isälle toisia kenkiä. Jännä sinänsä, että meitä ei vielä ole kertaakaan ratsattu, kun ollaan Espanjassa ajettu yhteensä varmaan tuhansia kilometrejä...)

Don-aasi oli paras! En ole ennen nähnyt yhdelläkään aasilla noin pitkiä korvia! 

2-vuotias tamma, vähän aikaa vasta ollut

Tälle on varmaan tehty leikkaus, koska jotain ongelmia sillä oli kuulemma ollut ja tunnistin heti tuon mahan möykyn, joka on samanlainen kuin kaverin ähkyleikkauksessa olleella ponilla.

Uskoisitteko, että tämä olisi 29-vuotias?? Karva ihan älyttömän hyvässä kunnossa ja enemmän selän lihaksia tallella kuin 19v Danilla!

Mies joka tallin omisti, nimesi muuten kaikki hevoset viinojen mukaan. Perusteluna se, että silloin nimet ovat ainakin kansainvälisiä! :D

Hevoset kokevat kyllä ihan positiivisen muodonmuutoksen tuolla. Kun tulimme, kentällä työskenteli erittäin jännittynyt ja täysin lihakseton ja laiha kimo. Meille kerrottiin, että se oli noin kolmetoista (näytti maksimissaan viisivuotiaalta), mutta oli vasta tullut ja sillä oli juuri hypätty ensimmäistä kertaa. Vertauksena tähän hermostuneeseen tulokkaaseen, tarhoista löytyi pyöreitä, hyväkarvaisia ja etenkin tyytyväisen oloisia hevosia. 

Oma suosikkini oli nuori ori, joka oli kiltin ja uteliaan oloinen. Juuri samanvärisestä andalusialaisesta olen oikeasti aina haaveillut!

Ostin muuten taas vähän heppakamaa kun käytiin Decathlonissa. Tällä kertaa mukaan tarttui Fouganzan ihan perusmusta satulahuopa, joka onkin ollut jo käytössä Rasmulla. Huovalla oli hintaa hurjat 12,50e, mutta täytyy sanoa, että se on ainoa mun omistama satulahuopa, joka pysyy juuri siinä asennossa, mihin sen satulan alle laittaa, aina siihen hetkeen asti kun ottaa satulan pois selästä. Toivottavasti pysyy myös ensimmäisen pesun jälkeen...

Näyttää jotenkin ihan kouluhuovalta, mutta kuten tästä postauksesta näette, sopii meidän estepenkkiin kuin nakutettu!