maanantai 23. joulukuuta 2013

JOULUKALENTERI LUUKKU 23: 11 + 1 faktaa minusta


Varmaan kaikissa lukemissani blogeissa on tämä jo ollut, joten päätin mennä massan mukana ja kertoa jotain itsestäni. Kirjoitin tätä viime yönä kun en jaksanut raahautua nukkumaan, joten osasin hyvin pitkällä matikalla laskea että teen sen yksitoista, mutta nyt huomasin, että olinkin tehnyt 12 faktaa :D

I En osaa muodostaa mielipiteitä. Minulla ei ole lempiruokaa, -bändiä tai -kirjaa, koska en joko osaa päättää, ole koskaan pitänyt mistään niin paljon, että se ansaitsisi lempi-etuliitteen tai sitten vaan tuntuu, että samalla viivalla on monia yhtä hyviä, mutta kuitenkin liian erilaisia vaihtoehtoja vertailtavaksi. Välillä musta tuntuu, että kaikki mielipiteeni ovat peräisin joltain toiselta, yleensä vanhemmilta, kavereilta tai henkilöiltä joita jostain syystä pidän miellyttävinä. Mut pystyy helposti puhumaan ympäri melkein mistä tahansa asiasta, huolimatta jäärästä suvustani, varsinkin jos kuuluu tuohon yllä mainittuun joukkoon. Tämä piirre minussa ehkä ärsyttää itseäni kaikkein eniten, koska haluaisin osata seistä loppuun asti omien sanojeni takana.

II Edellisestä johtuen otan myös kaikki kommentit itseeni. Analysoin koko ajan mielessäni sitä, miten joku on käyttäytynyt mua kohtaan, tai mitä joku on antanut mulle palautetta. Varsinkin negatiivinen ja ihan kehittäväkin palaute saa minut usein ajattelemaan miten "huono ihminen" olen kun en osaa ja tajua sitä ja tätä. Analysointi on kyllä ratsastuksessa ollut suuri apu, koska pystyn helposti tiedostamaan omat virheeni ja miettimään niihin eri ratkaisuja. Kuitenkaan pelkkä miettiminen ei auta, vaan pitäisi osata myös toimia, mikä ei aina ihan onnistu...

III Keskiarvoni peruskoulun päättötodistuksessa oli muistaakseni noin 9.2 ja nyt lukion tokan luokan kakkosjakson jaksotodistuksessa 8.3.

IV Haluaisin käydä estetuomari- ja ratamestarikoulutukset. Equipe- ja kerhonohjaajakoulutukset ovat jo takana.


V Haluaisin kokeilla kaikkia ratsastuksen/hevosurheilun lajeja! Kärryä ja rekeä olen ohjastanut, lännenratsastusta kokeillut, vikeltänyt ja hypännyt maastoesteitä. Vielä pitäisi kokea ainakin ravikärryt, laukkahevonen, valjakko ja matkaratsastus.

VI En ole erityisen sosiaalinen. Tai ehkä sosiaalinen, mutta en solmi tuttavuuksia syvempiä kaverisuhteita nopeasti, mikä on välillä ollut vähän ongelmallista. Tutun seurassa en yleensä keksi mitään sanottavaa, vaikka oikeastaan yleensä haluaisinkin tutustua ihmisiin.

VII Rakastan tummansinisiä satulahuopia!! Ne sopivat kaikenvärisille hevosille ja ovat aina varma valinta!


VIII Maa, jossa eniten haluaisin käydä on varmaankin Australia. Siellä ilmasto olisi mulle ihanteellisin ja kuitenkin kielenä englanti, isoja kaupunkeja ja paljon näkemisen arvoista.

haluisin myös pikkuisen albinon wallabin lemmikiksi! ♥

IX Mulla on maailman huonoin muisti! Voin helposti huomata vaikkapa kynteni lohjenneen, kävellä vessaan leikkaamaan sitä, mutta kuitenkin vain käydä sitten pöntöllä ja huomata parin tunnin päästä, että se lohjennut kynsi on edelleen leikkaamatta. Avaan usein nettiselaimeen uuden välilehden ja unohdan saman tien mihin olin menossa. Yleensä muistan vasta monen päivän kuluttua mitä olisi pitänyt silloin tarkastaa ja mistä. Unohdan myös sanoja, eikä minusta ikinä olisi simultaanitulkin hommaan, koska en todellakaan pystyisi muistamaan, mitä henkilö on juuri sanonut sanasta sanaan. Pidänkin aina puhelimessa muistiota asioista, mitä minun pitäisi tehdä ja lisäksi tarvittaessa keskellä huoneeni lattiaa paperilappua, joka muistuttaa minua vaikkapa mukaan otettavasta asiasta.

X Kun minulla on kurkku kipeä, en pysty juomaan mitään muuta kuin äidin tekemää viinimarjamehua. Kaiken muun nesteen nielaiseminen ei vaan onnistu, vaikka kuinka yrittäisi.

XI Olen käynyt vuoden 2013 aikana vain kolme kertaa leffassa: katsomassa Les Miserablesin, Pilvikartaston ja Vihan liekit.


XII Tarvitsen aina vähintään 8h yöunet, enkä ymmärrä ihmisiä, jotka selviävät arjestaan menemällä joka ilta yhden vasta aikaan nukkumaan, kun itse tähtään aina viimeistään kymmeneltä (viikonloput siis eri asia).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti