sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Annan estevalmennus

Virustaudista päästiin ja kenttäkin muuttui käyttökelpoiseksi, joten päästiin vihdoin yli kuukauden tauon jälkeen hyppäämään (ja ylipäätään edes ratsastamaan kunnolla). Ne ketkä, seuraavat meitä twitterissä, tietävätkin jo, että ostettiin vihdoin myös oma klipperi (Lister Horizone), joten nallekarhuksi muuttunut Remos S pääsee karvoistaan heti kun maneesi vaan valmistuisi. En kyllä sitä ennen klippaa kun ei voi olla varma millon jää pelkäksi kävelyksi ratsastukset kentän kunnon takia, ellei sitten ala ihan tajuttomasti hikoilemaan.

ratapiirros / estetuomarikoulutuksesta viime viikolta / no-stirrup November

Anyways, eilen siis kyhättiin kentälle kahden ihmisen voimin rata ja myös purettiin kaksin (oli kyllä aika hyvä käsitreeni kun puomit oli imeneet itseensä litrakaupalla vettä...). Verryteltiin tekemällä vähän väistöjä ja vastalaukkakaarteita. Rasmu oli reippaana heti valmennuksen alusta alkaen, tiesi varmaan pääsevänsä loikkimaan! Ekat kerrat jumppasarjakin vain juostiin läpi kun en osannut yhtään varautua siihen, että R syttyisi niistä 50cm esteistä niin paljon.. Kentän valoista huolimatta oli aika pimeää, joten ei mitään kovin ihmeellistä hypätty. Tultiin pieni rata pariin kertaan ja lopuksi Anna nosti meille vähän jumpan viimeistä okseria.



Anna sanoi, että R on saanut voimaa ja ei ainakaan nyt ollut yhtään lavoillaan tai juossut kättä päin, vaikka vauhtia olikin. En tiedä sitten, että mistä se sitä voimaa on saanut, kun ei olla ratsastettu moneen viikkoon kunnolla... :D Seuraava Annan valmennus menee meiltä ohi kun Rasmu rokotetaan edellisenä päivänä, mutta pitää kai sitten toivoa, että saa pariin kertaan vielä tehtyä jotain puomijumppaa itsekseen ennen Piian seuraavaa valmennusta joulukuussa. Väsäsin jonkinlaista kalenteria jo ensi vuoden valmennuspäivistä ja alkuvuoden kisoista, nyt kun ne ovat tiedossa. Jos kiinnostaa vilkaista, niin löytyvät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti