Terveisiä paratiisista!

Pääsin keskiviikkona toteuttamaan yhden pitkäaikaisista unelmistani ja vierailemaan Palm Beach Intl. Equestrian centerille Wellingtoniin, Floridaan! Vaikka itse circuit (Winter Equestrian Festival) alkaakin vasta reilun viikon päästä, oli keskiviikkona menossa pre-circuit -luokkia suurimmalla osalla paikan kahdestatoista kisakentästä, joten WEF-tunnelmiin pääsi aika hyvin, vaikka ei vielä niin kiireistä ollutkaan. Vendor Villagekin oli suurimmilta osin auki ja sieltä Tack n Riderin myymälärekasta tarttui mukaan tummansininen cover mun Ogilvyyni (noita covereita kun ei saa mistään Euroopassa) ja WEF-logolla varustettu sininen t-paita. Piipahdettiin myös Wellingtonin Doverissa (Yhdysvaltojen suurin hevostarvikeketju), joka oli ihan jäätävän kokoinen ja täynnä kaikkea ihanaa! Sieltä nappasin mukaan Ogilvyn harmaan baby padin, hiusverkon ja Jaskalle tuliaisiksi heppanameja. 

Vasemmalla Doverin satulahuopavalikoima (pelkät oman tuotemerkin huovat seinällä!) ja oikealla ostokseni (miinus hiusverkko ja namit)

Kokosin tähän postaukseen kuvien muodossa tunnelmia tuolta päivältä! Voi kun olisi voinut jäädä sinne pidemmäksi aikaa! Ihmisetkin olivat amerikkalaiseen tyyliin super mukavia: ratsastajat eivät kulkeneet nokka pystyssä vaan hymyilivät vastaantulijoille, kaikki Oasiksen kahvilatyöntekijöistä Tack n Riderin omistajaan jäivät juttelemaan mukavia ostosten jälkeen :D Nähtävää oli joka puolella, joten näytin varmaan idiootilta säntäillessäni hymy korvissa kentänreunalta toiselle kameravarustukseni kanssa. Todellinen hevosihmisten Disney Land!

140-luokka - International ring

Aamulla ensimmäisenä katsoin kv-kentällä päivän isoimman luokan, jossa muuten oli tuttujakin! Nina Fagerströmin entinen ykkösheppa Flower uuden ratsastajansa Conor Swailin kanssa. Sallan ratsuttaman Ypäjä Yandon olisin toivonut näkeväni myös, mutta sitä ei kuitenkaan näkynyt keskiviikon lähtölistoissa :(

125-luokka + verryttely - De Nemethy ring

140-luokan jälkeen jätimme vastahakoiset 50% perheestä Oasikseen ja palloilimme äidin kanssa siellä täällä, jääden sitten hetkeksi seuraamaan 125-luokkaa ja sen verryttelyä. Yksi selkeästi nuori hevonen oli siellä käytökseltään aivan kuin Jaska, tosin vähän vaan taitavampi tossa jalkojen nostelussa... :D

3'6'' Green hunters + verryttely - Grand Hunter ring

Päivän viimeisenä asetuttiin Grand hunter -kentän laidalle katsomaan hunter-luokkia. Oli siistiä nähdä oikeasti livenä noita viimeisen päälle puunattuja hevosia täydellisine hunter-letteineen ja häntälisäkkeineen! Mitään superhienoja huntereita ei kuitenkaan nähty kun molemmat luokat olivat olivat 3'6'' green hunter -luokkia (= avoin hevosille, jotka kilpailevat ensimmäistä kautta 3'6''/110cm hunterluokissa).

Olin netistä lukenut jo joskus marraskuussa, että keskiviikkona olisi pitänyt olla myös George Morriksen klinikka, mutta esitteessä mainitulla kentällä oli lähtölistojen mukaan pikkuluokkia pitkälle iltapäivään, joten ei jääty odottelemaan niiden loppumista klinikan toivossa, vaan suunnattiin sitten Wellingtonin keskustaan syömään ja lopulta takaisin Miamiin. Huolimatta tuosta klinikan missaamisesta päivä oli silti ihan huikea ja Wellington täytti kaikki mun vuosien varrella patoutuneet odotukseni. Bucket listalleni jäi kuitenkin jäljelle vielä sunnuntaipoolo ja kierros jollain Wellin satumaisen upeista hevostiloista. Seuraavaan kertaan siis! ;)

Syksyisiä kuvia + vuosi Jaskan kanssa!

Viime viikolla tuli vuosi täyteen mun ja Jaskan yhteistyön historiassa, mitään tarkkaa vuosipäivää en muista, mutta viikon näin suurinpiirtein. Täytyy myöntää, että kauhulla muistelen niitä ekoja ratsastuskertoja kun olin ihan hukassa ja kujalla siitä, miten nelivuotiasta kuuluisi ratsastaa :D Jaskakin oli vielä todella kokematon, kunto ei meinannut riittää neljän 60cm korkean esteen radan suorittamiseen eikä tasapaino laukkavoltille. Aika pitkälle ollaan siis vuodessa päästy!

Leena Kahisaari kävi Aulangolla 16.10. kuvaamassa hevosia, joten käskin äidin tuuppaamaan Jaskankin kameran eteen. Tuloksena muutama tosi kiva poseerauskuva! Olisi kiva jos olisi laittaa tähän vertailun vuoksi joku rakennekuva viime vuodelta, mutta multa löytyy vain muutama puhelimella sivuviistosta otettu kuva, missä Jaska seisoo käytävällä, joten jätetään se nyt pois sitten.

Mulla on maailman suloisin pikkuheppa! ❤︎

Itsenäistä estejumppaa

Pari viikkoa sitten jumppasin Jaskan kanssa vähän Piian kotiläksyjä. En jaksanut rakentaa mtään uutta tehtävää kentälle, joten keksin jotain kentälle jääneestä Piian radasta. Verryttelin kevyessä istunnassa kahdeksikolla ja tulin sitten aluksi ravilähestymisellä apupuomin kera pystyä diagonaalilla ja laukasta samaa estettä korotettuna okseriksi. Ravissa otin muutaman hypyn myös ilman jalkkareita, että saisin muistutettua itselleni, etten jää seisomaan hypyssä jalustimille, mitä teen taas nykyään ihan liikaa. Tuntuu, että kaikki se, mitä opin ja sain korjattua ennen Rasmun viime kevään saikkua, on päässyt ihan unohduksiin. Tietenkin Jaska on myös ihan täysin erilainen ratsastaa Rasmuun verrattuna ja siksi jotkut omat virheeni nousevat selkeämmin esiin. Rasmua sai ratsastaa joka hetki lyhyemmäksi, pyöreämmäksi ja takapäätä mukaan, koska sen runko oli niin pitkä, että se liikkui luonnostaan mieluummin takajalat tallissa. Se myös kyseenalaisti asioita koko ajan, eikä antanut mitään ilmaiseksi. Hyppäämistä se rakasti niin paljon, että työ saada se tulemaan takaisin ja lyhyeksi oli vielä haastavempaa kuin sileällä. Jaska taas puolestaan on simppelein hevonen ratsastaa kaikista mun hevosistani. Se ei juuri kyseenalaista mitään tai koe tietävänsä paremmin, niin kuin Rasmu, vaan se luottaa mun arviointikykyyni välillä oikeastaan enemmän kuin minä itse. Se on hyväsuinen, rungostaan lyhyt ja kevytrakenteinen, joten se kulkee periaatteessa automaattisesti lyhyenä ja kevyellä tuntumalla, eikä mun tarvitsisi kuin vaan saada se teräväksi. Tämän takia jään yleensä tekemään vähän liikaa, koska takaraivossani pieni ääni käskee ratsastaa hevosta koko ajan lyhyemmäksi ja esteillä vähän takaperin, vaikka mun pitäisi antaa vain olla sillon kun on kaikki hyvin.

Toisena tehtävänä diagonaalin lisäksi tulin innarisarjaa molemmista suunnista ehkä 50cm korkuisena ja sitten pari reikää korotettuna niin kauan, että puomit pysyivät ylhäällä. Innarit tekevät hyvää Jaskalle, koska niillä se joutuu nostelemaan jalkojaan nopeasti ja tarkasti, mikä on sille haastavaa kun se mielellään vain ponnistaisi ylös jättäen jalat roikkumaan alas.

En halua itsekseni hypätessä tehdä mitään erityisen pitkiä tai haastavia tehtäviä, ettei tule mitään ongelmia mitä en osaa ratkaista, tai etten tee mitään tajuamattani väärin. Nyt Salla oli kyllä samaan aikaan itse ratsastamassa, joten ei ollut tätä pelkoa, mutta yleensä jätän enimmät hyppäämiset tunneille ja valmennuksiin. Rasmun kanssa luonnollisesti pystyi tekemään vähän enemmän, koska se oli kokeneempi kuin minä itse, mutta Jaskan kanssa haluaisin tehdä kaiken alusta asti oikein ja olen siksi erityisen tarkkana kaikesta hyppäämiseen liittyvästä.

Kuvista kiitokset kaverilleni Liisalle :)