lauantai 19. heinäkuuta 2014

Pantsun valmennus tiistai


Tiistaina oli mukavampi sää, vähän pilvistä ja pieni tihusade jossain kohtaa. Kenttäkin oli kuivunut yhtä kulmaa lukuunottamatta kokonaan, toisin kuin mun kengät ja satula... Jouduin lainaamaan äidin kenkiä, jotka olivat vähän liian isot jalkaterästä ja muutenkin sen verran liukkaammat kun mun Ariatit, että jouduin pitämään kamalan syvällä jalustimia, etteivät ne tippuneet rataa hypätessä. Satula oli penkistä ja polvituista imaissut varmasti litran vettä ja vaikka se yön aikana olikin joten kuten kuivunut kun sain puhaltimen viritettyä avuksi, jalustinhihnat olivat aivan läpimärät. Meinasin myöhästyä valmennuksesta, koska mulla meni VARTTI, että sain jalustinhihnat takaisin satulaan! Ne ovat sellaiset joustamattomat neopreenivuorelliset, jotka ylläriylläri olivat myös imaisseet itsensä täyteen vettä ja sen takia oli täysin mahdotonta saada niitä tungettua sieltä satulan metallikoukun alta. Onneksi äiti tuli juuri paikalle kun sain jalkkarit kiinni, joten kuntoonlaitto oli vähän nopeampi ja ravasin sitten vaan kentälle.


Ei verkattu itsenäisiä verkkoja lukuunottamatta juuri ollenkaan, vaan alettiin ottamaan melkein heti verkkahyppyjä isolla ympyrällä sateenkaaripystylle ja sen jälkeen pitkällä lähestymisellä oranssivalkoiselle okserille. Pystylle sain tosi hyvät lähestymiset ja Rasmu hyppäsi hyvin suorana ja pyöreänä. Okserille vähän hätäilin ja onnistuin tuomaan vähän pohjiin.






Verkkahyppyjen jälkeen alettiin heti tekemään rataa kunkin kisakorkeudella. Sanoin, että meidän kisakorkeus on 100-110 (koska sehän on se, mitä nytkin ollaan menossa sunnuntaina Tampereelle hyppäämään) ja sain Piialta vaan murhaavan katseen, että et kyllä minään metrinä tätä tule. Tein kuitenkin muun ryhmän kanssa radan ensin sillä 100-110cm -korkeudella. Ratsastin taas Rasmua mahdollisimman hyvin pohkeen eteen, mikä onnistui aika hyvin, koska se oli oikeasti etenemässä ja melkein kiikutti mua kolmoselta sarjalle ja vitoselta toiselle sarjalle... Mutta parempi niin! Eka rata oli oikeastaan aika hyvä, ehkä juuri sen takia, että ratsastin sitä oikeassa temmossa.







Ensimmäisen radan jälkeen mulle nostettiin ja Piia totes että "Tää on nyt sitten sun kisakorkeus plus". Ensimmäinen linja oli 130, mikä kyllä oli varmaan onnistunein osa koko radasta, sen sijaan portti ja yhden askeleen sarja, jotka olivat siinä kympissä, olivat se vaikein osa (logiikka? :D). Portille tullessa Rasmulle jäi helposti ristilaukka, kun en muka ehtinyt vaihtamaan ja sarja oli ihan kamala tulla kulmasta. En nähnyt sille kertaakaan etäisyyttä, vaan jäin joka kerta ns. puoliaskeleeseen, eli joko liian kauas tai liian lähelle. Sitten kun en säätänyt mitään selässä pidemmästä etäisyydestä, niin sarja onnistui, mutta kun tyrkkäsin pohjiin ja sitten jätin ratsastamatta eteen niin teilattiin kerran b-osa kun en pyytänyt Rasmua yhtään eteenpäin. Pitää nyt oikeasti alkaa harjoitella just näitä kulmasta tultavia okseri-pysty -sarjoja, koska ne olivat toukokuun valmennuksissakin vaikeimpia.




Alkurata oli todella hyvä, oikeastaan ensimmäinen moka tuli vasta 6a:lla, kun jätin ottamatta yhden pidätteen, mikä olisi pitänyt ottaa kun R imi kivasti esteelle ja tyydyin vain siihen, enkä sitten tukenut sitä hypyssä kun olin ehkä 10cm liian lähellä ja ajauduin sitten vielä kaiken kukkuraksi ihan vasempaan reunaan b-osalle. 7 portti oli hyvä, mutta en tehnyt taas oikein mitään korjatakseni ristilaukkaa ja R valahti pitkäksi, minkä takia 9-portilta tuli myös puomi ja sen jälkeen se kamala sarja, joka ei ollut hyvä millään yrityksellä niistä kolmesta mitä sille tein. Viimeinen oli kuitenkin siedettävä, joten jätettiin siihen. 




whoops..




Ajateltavaa:
- R pohkeen eteen
- Laukat kuntoon heti, ei "jesus take the wheel" -ajatuksella esteelle kun on ristilaukka
- Jos/kun ei näe etäisyyttä, niin parempi vaan istua hiljaa ja tukea pohkeella
- Ohjat lyhyemmiksi
- Polvi alas ja rennoksi

Tämä olikin sitten viimeinen Piian valmennus Aulangolla tänä vuonna, tai ainakin viimeinen ulkona jos saadaan Piia meidän uuteen maneesiin vielä talvella. Tarkoitus olisi kuitenkin lähteä Punkille elokuussa valmennukseen, samalla näkee taas Dani-pappaakin! :)

Postauksen kuvista kiitos Mandille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti