keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Piian valmennus 1/2

Ennen ensimmäistä ryhmää

Maanantaina taisi sataa kaikkien ryhmien aikana ainakin vähän, joten mekin aloitettiin kastumalla ensin läpimäriksi ulkoa, että voitiin sitten hikoilla Piian rääkissä ja varmistaa näin kosteusprosentin pysyminen korkeana tunnin alusta loppuun :D Meillä oli kutakuinkin vakioryhmä koossa, ja Piia oli selvästi päättänyt, että tätä ryhmää ei helpolla päästetä. Jalkkarit saman tien ylös ja sileällä hinkkausta tunti ilman kävelytaukoja!

Kuvista kiitos Mandille, Jonnalle ja Nealle! 




Tehtiin ravissa ensin pitkän sivun jumppasarjan puomien ja esteiden väleistä pujotellen taivuttelua (jokaisesta välistä piti mennä, teki aika tiukkaa kääntyminen!), Piia sanoi, että tätä pitäisi pystyä tekemään myös laukassa vaihtojen kera, mutta onneksi ei kuitenkaan laittanut meitä sitä tekemään. Tehtiin myös avo- ja vastataivutuksia ja vuorotellen myötä- ja vastalaukkaa päädyssä pienellä neliöuralla.




Rasmulla oli nyt suussa derbystä ostetut suorat kumipelhamit, jotka olin testiratsastanut jo viime viikolla. Vaihdettiin kuolainta mm. sen takia, että R puree niveleen oikealla leuallaan kiinni niin, että sillä oli ihan oikeat poskilihakset jumissa kun se hierottiin. Sileällä se toimii hyvin full cheekeillä, mutta varsigagit maksavat Suomessa yli 200€, joten päätettiin kokeilla ensin jotain halvempaa vaihtoehtoa. Ja osoittautui kyllä hyväksi valinnaksi! R oli tasaisen kevyt molemmin puolin suustaan kaikissa askellajeissa, pidätteet menivät nätisti perille ja alempaa ohjaa pystyi pitämään melko löysänä.





Jalustimet pysyivät ylhäällä vielä kun alettiin hyppäämäänkin. Tehtiin ravilähestymisillä pystyä ja okseria, joissa oli edessä puomit. Tykkään itse kaikista tälläisistä tasapaino- & temppuilutehtävistä, ja Rasmu oli ihan fiiliksissä kun pääsi vihdoin pitkän sileällä menon jälkeen hyppäämään, joten meille tehtävä ei ollut mikään ongelma. Tosin laukat esteiden jälkeen olivat välillä vääriä ja R innostui, niin se ei aina malttanut pysyä viimeisiä askelia puomilta esteelle ravissa.





Kerättiin jalustimet ja tultiin sitten pientä rataa, sisältäen näitä ravilähestymisiä myös. Paras osa tehtävästä oli kuitenkin sekä mun, että selvästi myös Rasmun mielestä pitkän sivun jumppasarja, joka oli varmasti maailmanhistorian pisin! Sitä tultiinkin sitten vielä erillisenä tehtävänä pariin kertaan lopuksi niin, että esteet olivat jossain ysikyt-metrissä. Paljoa ei hyppyjä tullut, koska mentiin suurin osa tunnista sileällä.










Olin tosi tyytyväinen maanantaihin, Rasmukin oli harvinaisen tyytyväinen itseensä ja Piiallakaan ei ollut mitään suurempaa huomauttamisen aihetta mistään (..muusta kun mm. mun istunnastani, jonka tehottomuus johtuu ehkä 70 prosenttisesti liian isosta satulasta, koska istun miljoona kertaa paremmin meidän koulupenkissä, joka on omalle takapuolelleni sopiva).



Illalla käytiin vielä pikkuisella kävelyllä Mandin ja Ceran kanssa ennen seuraavan päivän radan rakentamista :) 

6 kommenttia:

  1. Hirmu kiva postaus, hyviä kuvia ja juuri sopivan mittainen video :) Piia vaikuttaa mielenkiintoiselta valmentajalta, olisi kiva päästä joskus itsekin kokeilemaan millaisia valmennuksia hän pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Piia on kyllä ihan hirmu mukava ja huippu valmentaja, laittaa ratsastamaan ajatuksen kanssa ja tehtävät on mielenkiintoisia + oikeasti kehittäviä. Näistä kahden päivän valmennussessioista saa kyllä aina tosi paljon irti ja itselläni kaikuu pään sisällä Piian ääni aina koko loppuviikon kun on ratsastamassa :D Suosittelen kyllä kokeilemaan joskus jos saat tilaisuuden!

      Poista
  2. Jostakin syystä nämä tekstit ei ole tulleet hallintapaneeliin :( mutta tosi kiva postaus ja ootte hyvä pari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, bloggerilla on ilmeisesti taas jotain mua vastaan... Mutta kiitos! :)

      Poista
  3. Olin itsekin maanantain valmennuksessa Aulangossa ja pidin kyllä itsekin tosi paljon Piian tunnista :) ja se jumppasarja oli kyllä tosi pitkä, mutta toosi ihanakin! Oli kiva hypätä isolla kentällä pitkää jumppasarjaa, kun omalla lähialueella ei juuri noin isoja kenttiä ole mihin voisi rakentaa tollasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän iso kenttä on kyllä paras kun sille mahtuu rakentamaan mitä vaan :) Ootko tulossa heinäkuun valmennukseen?

      Poista