Osa 1/2 Rasmu täällä.
Aloitin ratsastuksen 4-vuotiaana Aulangolla. Hinkkasin siinä talutus-/minituntivaiheessa aika pitkään, äiti ei vissiin uskaltanut päästää mua alkeiskurssille, kun siellä opeteltiin laukkaamaan... :D
Vasemmalla olevan ponin nimeä en muista, keskellä Kaitsu ja oikealla Kapu
2006 starttasin ensimmäiset kilpailuni. Luokkana 40cm A.2.0 ja ratsuna maailman mainion Wild Discovery, eli Kaitsu. Voitin sitten koko roskan ja siitä se lähti! Kisasin muutamia kisoja tuntsareilla, kunnes 2007 marraskuussa aloimme vuokrata Dania pari kertaa viikossa äitini kanssa ja 2008 ostimme sen omaksemme, jolloin jatkoin kilpailemista 60cm luokilla.
2009 taisin hypätä ensimmäisen 80cm luokkani aluekisojen yhteydessä pidetyssä seuraluokassa. 2010 hankin alueluvan, kun Salla kaavaili kaikista meistä junnuista kenttäratsastajia edustamaan omaa seuraa HämR:in ihka ensimmäisiin Ypäjän kenttäkisoihin. Siellä tipuin rataestekokeessa, joten jäi maastot väliin. Olisin saanut hypätä kisojen ulkopuolella päivän päätteeksi vielä radan, kun omat kisat olivat, mutta jalka oli jo siinä kohtaa sen verran kipeä, että liikkuminen tuotti tuskaa. Joku lihasvamma siihen tuli, ainoa äksidentti mitä mulla on koskaan hevosten kanssa sattunut.
Kenttäkisoissa
Dani oli omalla tavallaan aika haastava ratsastaa. Salla joskus viisaasti oli todennutkin jotain siihen suuntaan, että jos oppii ratsastamaan Danilla, oppii ratsastamaan Dania. Aika osuvasti sanottu. Sileällä se vaati ihan kauhean vahvan ulko-ohjan tuntuman ja sitä sai koko ajan "potkia käyntiin". Heti kun lopetti ajattelemisen eteen, se pysähtyi. Ihan sama mikä oli askelaji. Ja heti kun sen sai nanosekunniksi kantamaan itseään ja huokaisi helpotuksesta, se hetki katosi ja sai taas aloittaa alusta.
Esteillä puolestaan sai tyrkkiä ihan huolella yli, jos meinasi päästä yli. Huonosta paikasta ei hypätty, eikä hyvästäkään, jos ei selässä tukenut ja varmistellut koko ajan. Sitten kun sain hyvän draivin päälle, niin sujui kyllä hyvin. Maastossa puolestaan tämä hidas otus ei pysynyt käsissä edes pelhameilla aina kun porukassa meni. Huoh.
Danin kanssa jos jotain opin, niin ainakin tippumaan. Kisoissa, kotona, maastossa, maneesissa ja muualla. Ehkä mulle siinä joku tekniikka sitten kehittyi, koska viimeksi kun Rasmulta oon kunnolla alas tullut, ei ole edes huipannut tärskyn jäljiltä :D
Brendaa pari vuotta ratsastamassa käytyäni olin ehkä oppinut myös tulkitsemaan hevosta ja ennakoimaan tilanteita, koska tamma oli aika tamma... Korvien asennosta ja tietynlaisesta askeleesta pystyi päättelemään mihin singotaan, vai singotaanko mihinkään. Kerran ei päästy kentältä tallille, kun tallin nurkalla oli mörkö. Peruuteltiin melkein ojaan ja lopulta sain taluttaa neidin askel kerrallaan mörköjen ohi. Opin tuolla myös huolellisemmaksi, koska pienellä yksityistallilla ollaan tarkempia asioista, kuin suurella ratsastuskoululla.
Rasmun kanssa kun oltiin päästy sinuiksi, päästiin taas keskittymään ratsastuksellisempiin asioihin, kun oli alla hevonen joka osasi ja ennen kaikkea toimi. Kun Salla soitti äidille Aki Hannulan myynnissä olevista hevosista, epäili äiti vähän Rasmun ja muiden ikää. Salla kuitenkin sanoi, että vaikka R oli jo kääntymässä 14-vuotiaaksi, tulisin oppimaan sen kanssa vuodessa enemmän, kuin koko daniaikana yhteensä olin oppinut. Jälleen kerran Salla oli oikeassa. Vuodessa nimittäin opin ratsastamaan. Sileällä meno näytti aivan erilaiselta kuin ennen ja reilut kolme kuukautta Rasmun kanssa vietettyäni hyppäsin Pantsussa 120cm radan, kun vielä edellisenä vuonna 90-100cm tuntui isolta.
Tänä vuonna olen oppinut tuntemaan Rasmun ja ratkaissut muutamia ongelmia ihan vain miettimällä ja kokemalla ahaa-elämyksiä valmennuksissa. Metrin radat ovat alkaneet tuottaa tulosta aluesijoitusten muodossa ja tyyliarvostelun keskiarvo parani numerolla viime vuodesta. 4vp kymppikin suoritettiin, vaikka Ypäjän tapahtumat toivatkin alkukesästä vähän takapakkia. Viime kerralla valpassa Anna taisi sanoa jollekin, että periaatteessa yksi omaan ratsastukseen kuuluva ongelma pitäisi pystyä ratkaisemaan yhdellä ratsastuskerralla. Tästä jotenkin inspiroituneena yritän talven aikana kehittää omaa istuntaani ja niitä pieniä virheitä, mitkä olen kyllä tiedostanut jo pitkään, mutta jotka eivät kuitenkaan ole vieläkään täysin korjautuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti