Klinikalla juoksemista

Helmi-maaliskuussa saatiin (toivottavasti) parin vuoden klinikallakäyntikiintiö täyteen kun ravattiin kolmeen otteeseen Viikissä näyttämässä Jaskan silmää. Tammikuun lopulla vasen silmä rupesi etureunasta harmaantumaan. Yhtenä päivänä kiinnitin siihen huomiota tallissa, mutta ajattelin sen johtuvan valaistuksesta. Maneesin paremmassa valossa seuraavana päivänä näin harmaan läiskän selkeämmin ja näytin sen Sallalle, joka käski soittamaan heti meidän eläinlääkärille. Harmaantuminenhan siis kertoo turvotuksesta ja silmien kanssa pitää aina olla todella varovainen. Ell. tuli heti seuraavana päivänä, perjantaina, värjäämään silmän. Värjäys ei paljastanut reikää sarveiskalvosta, mutta harmaaseen läiskään johti pitkä ja paksu uudisverisuoni, mikä ei vaikuttanut erityisen lupaavalta. Meidän ell. ei osannut sanoa mikä oli kyseessä, mutta määräsi antibiootti-kortisoni -silmävoidetta laitettavaksi luomen alle 2x päivässä.

Tässä kuvassa kun tarkkaan katsoo, niin näkee silmän harmauden!

Laitoimme voidetta viikon verran, tilanne näytti välillä paremmalta, välillä huonommalta. Jaska siristeli silmää välillä ja välillä se rähmi hiukan. Varasimme ajan Viikkiin, mutta koska silmäspesialisti on siellä paikalla vain joka toinen viikko, näytimme silmän ensimmäisellä reissulla vain "tavalliselle" lääkärille. Pelkäsin kamalasti uveiittia tai kasvainta, mutta koska silmä oli sarveiskalvon turvotusta ja uudisverisuonitusta lukuunottamatta täysin normaali, lääkäri oli varma, että kyseessä oli keratiitti. Sarveiskalvon pinnalta otettiin harjanäyte diagnoosin varmistamista varten ja koska tulokset olivat puhtaat, oli kyseessä siis tosiaan immunologinen keratiitti, missä hevosen immuunijärjestelmä hyökkää sarveiskalvoa vastaan tuntemattomasta syystä. Koska syy on tuntematon, hoidetaan seurausta ja toivotaan, että turvotuksen laskettua ja uusverisuonten kuivuttua tilanne ei paina ainakaan hirvittävän nopeasti uudestaan päälle. Keratiitti ei vie näköä tai ole kivulias (ellei sitten jätä hoitamatta), mutta sen kerran saanut hevonen saa sen todennäköisesti uudestaan; ehkä vuoden päästä, ehkä kymmenen vuoden päästä tai parhaimmassa tapauksessa ei sitten ollenkaan.

Silmän harjanäytteen takia Jaska sai muutaman päivän vain antibioottitippoja, mutta sen jälkeen siirryttiin keratiitin hoitoon kortisonitipoilla kolme kertaa päivässä. Seuraavalla viikolla kävimme näyttämässä silmää Viikissä silmäspesialistille, joka varmisti diagnoosin ja antoi jatkohoito-ohjeet. Saimme kutsun kontrollikäyntiin kuukauden päähän maaliskuun lopulle, johon asti kortisonitippojen antamista oli määrä jatkaa.

Maaliskuun 22. päivä kun oli aika lähteä kontrolliin, oli turvotus silmästä laskenut kokonaan ja tallin valaistuksessa en nähnyt paksua verisuonta enää ollenkaan. Viikissä ell. totesi, että silmän kulmaan on jäänyt pieni arpi turvotuksesta (eli pienenpieni häivähdys harmautta) ja siitä pitkästä, paksusta uudisverisuonesta oli runkoa pätkä jäljellä, mutta kaikki sivuhaarat olivat kuivuneet. Sain itsekin katsoa lääkärin lampulla silmää, että näin sen verisuonen pätkän mikä oli silmäkulmassa jäljellä. Keratiitin parantuminen näytti siis siltä kuin pitikin, mutta huono uutinen silmään liittyen oli se, että Jaska oli onnistunut saamaan heinänkorrenpalasen silmäänsä, mikä oli tehnyt pienen haavan sarveiskalvoon, mikä aiheutti sen, että meidän oli pakko pysäyttää keratiittiä hoitavan kortisonin antaminen pariksi päiväksi ja antaa haavaa varten antibioottitippoja. Tuo haava oli kyllä niin minimaalinen, että ell. totesi, että se ei olisi vaatinut periaatteessa mitään hoitoa ja olisi ollut heti seuraavana päivänä poissa, mutta parempi ottaa varman päälle. Antibioottitippojen jälkeen kortisonia annettiin vielä viikko 2x päivässä, mutta sen jälkeen siirryttiin nyt sunnuntaina yhteen kertaan päivässä ja tällä menolla jatketaan vielä pari viikkoa. Sitten pitäisi mun joko itse tutkia sen ison verisuonen tilanne lampulla pimeässä (= loimi Jaskan ja oman pääni päälle ja puhelimen taskulamppu esiin) tai pyytää omaa lääkäriä katsomaan silmää. Jotenkin musta tuntuu, että jälkimmäinen vaihtoehto voi olla parempi... :D

Näiden silmänronkkimisreissujen seurauksena Jaska ei enää hauaisi mennä koppiin, mikä ei ole erityisen hauskaa. Ekalle reissulle lastasin sen yksin, mutta jälkimmäiset kerrat se on pitänyt puskea kyytiin molemmissa päissä liinan kera. Sen sijaan silmätippojen laitto on vain helpottunut päivä päivältä. Alkuun operaatioon tarvittiin naru tuvan ympärille, joku pitämään siitä ja korvasta kiinni ja nopeat refleksit ruiskun kanssa, jotta aineen sai törkättyä luomen alle siinä kohtaa kun pää heilui vähiten. Nykyään saan tipat silmään ilman apuvoimia tai edes riimua, kun Jaska pitää päänsä kiltisti paikoillaan juuri oikealla korkeudella. Hyvä, että homma on nyt helppoa, niin muistuu sitten tarvittaessa mieleen tulevaisuudessakin...

Saikulla taas

Jipii, taas meni kisakaudesta puolet hukkaan. Kaikki alkoi siitä, kun muutama viikko sitten täällä Hämeenlinnassa tuuli aivan hulluna, radiossa taidettiin sanoa, että puuskat olivat 25m/s. Rasmu menee kovassa tuulessa aina ihan sekaisin ja oli sitten riehunut tarhassaan siihen malliin iltapäivällä, että rodeohevoset olisivat kalvenneet rinnalla. Itse olin töissä ja äiti pääsi tallille vasta kuuden aikaan. Tuttu oli napannut Rasmun heti tallille tultuaan sisään, oli kuulemma vetänyt vielä tallin ovellakin pukkeja. Ja niinhän siinä sitten oli käynyt, että R oli ilmeisesti kolauttanut vasemman etukavionsa johonkin kiveen tms. sillä ontui oikeaa etusta muutaman päivän ja kovalla käytävällä ei halunnut nostaa sitä eli toisin sanoen siirtää painoa kipeälle vasemmalle etujalalle. Otettiin viikko pelkää käyntiä ja kun lopulta oli ravissa taas ok + nosti jalan käytävälläkin, niin alettiin työskennellä taas tavallisesti. Kun oltiin pari päivää ratsastettu kutakuinkin normaalisti, niin viime tiistaina Rasmu ontui taas oej. Samana päivänä kävi hieroja, joka totesi lantion ja vatsalihasten olevan ihan jumissa, mutta ei osannut sanoa varmaksi, johtuisiko ontuminen lihasrevähdyksestä. Epäilimme siis, että kyseessä olisi voinut olla esim. syvien vatsalihasten revähdys/venähdys, koska jalat olivat aivan kuivat ja lämpöeroja ei missään kohtaa löytynyt mistään. 

Varasimme joka tapauksessa Teivon klinikalle tämän viikon keskiviikolle ajan. Siellä taivutettiin vasen etunen (alanivelet reagoivat 2/5) ja kokeiltiin pihdeillä etujalkojen kaviot (aristi vähän molempia, mutta vasempaa enemmän), jonka jälkeen puudutettiin kavionivel - ei auttanut - sitten vuohisnivel - ei edelleenkään vaikutusta. Lopuksi tehtiin ns. keskikorkea hermopuudutus, jonka jälkeen Rasmu ravasi suoralla puhtaasti. 

Odottamassa kavionivelen puutumista

Röntgenissä en viime syksynä saanut olla itse mukana, mutta nyt sain pitää vuoroin Rasmusta kiinni, tai sen jalkaa telineellä paikallaan samalla kun kuvia otettiin kavioluusta, sädeluusta, vuohisluusta ja nuljuluista. Mitä kuvien perusteella sitten selvisi, oli, että Rasmun anturat ovat erittäin ohuet ja sädeluussa on keskialueella kanavoitumista ja jonkun verran epätasaisuutta reunoilla. 

1. Sädeluuhun piikitettiin Celestonia ja Linkosiiniä

2. Vuohiseen tehtiin suoneen laitettava regionaaliperfuusio

3. Kuminauhaa pidettiin parikymmentä minuuttia puristamassa, jotta veri pakkautuisi jalkaan ja 2. kohdan aine ehtisi vaikuttaa

Potilas lähdössä kotimatkalle

Rasmu on muotitietoinen, Louboutinit ne olla pitää!

Saatiin Metacam-kuuri ja ohjeeksi laittaa pohjalliset etusiin suojaamaan noita onnettomia kavioita. Rasmulla oli pohjalliset silloin, kun se tuli meille, mutta vaihdettiin ne pian orsikenkiin, koska kavion pohjat (tai kaviot yleensäkin) olivat huonossa kunnossa ja pohjalliset pehmittävät niitä entisestään. Kengittäjämme tulikin eilen pistämään meidän vanhat punaiset pohjalliset takaisin orsikenkien alle ja saimme myös vinkin anturoiden suojaamiseen sitä varten, jos päästään joskus taas ottamaan pohjalliset pois. 

Nyt edessä on parin viikon käyntikuuri, sitten hiljalleen aletaan ravaamaan ja lähetetään klinikalle videota, että miltä näyttää ja tuntuu ja sitten saadaan ohjeita jatkosta. Eli hyvälläkin tuurilla päästään vasta kesäkuussa hyppäämään.. Toivottavasti kaikki menee niin kuin pitäisi, ettei jää koko kesä välistä kisojen ja valmennusten osalta.

Klinikkareissu ja kuulumisia

Dukadaata katsomassa!

Melkein koko elokuu jo mennyt, enkä ole saanut aikaan yhtään postausta... Yksi syy tähän on koulujen alku; mulla alkoi nyt abivuosi ja lukio nyt muutenkin jo vie kaikki voimat ilman tätä ylimääräistä stressiä kirjoituksista, joten ei ole ollut oikein fiilistä kirjoittaa, vaikka aikaa olisi ollutkin. Toisaalta ei ole ollut kamalasti kerrottavaakaan, sillä kisat menivät elokuun osalta sivusuun, enkä ole käynyt valmennuksissakaan heinäkuun jälkeen. Miksi näin? Koska heinäkuun lopulla R rupesi liikkumaan vähän huonosti. Ei ontunut tai vaikuttanut kipeältä, askel vain oli edestä huomattavasti lyhyempää kuin normaalisti. Tämä huomattiin ensimmäisen kerran sunnuntaina 27.7. kun irtojuoksutin Rasmun kentällä, eikä se lähtenyt irroittelemaan ollenkaan ja ensimmäiset laukka-askeleet olivat todella tönkköjä. Hevonen kuitenkin vertyi siinä hölkötellessään, minä sen sijaan kompastuin sitä hoputtaessani ja reväytin nilkkani, enkä pystynyt kävelemään kunnolla viikkoon...

Pinteli ensiavuksi tukemaan kunnes karu totuus paljastui kotona... :D

Videolla vähän laukkaa, parani tuosta, mutta ei normalisoitunut

Rasmu jatkoi huonosti liikkumista seuraavallakin viikolla, mutta koska siinä kohtaa ajattelimme syyn todennäköisesti olevan liian pitkät kaviot, ratsastimme hevosen ehdoilla kengitykseen asti. Rasmun kynnet olivat meinaan oikeasti pidemmät, mitä koskaan ennen. Johtui todennäköisesti siitä, että aloimme kesäkuussa syöttää Chian siemeniä ja syöttelimme ahkerasti koko kesän läpi  myös vihreää, joten olisimme tarvinneet reilun viikon lyhyemmän kengitysvälin.

Vuoltu kavio ja vuolematon...

Kengitys auttoi ehkä vähän, mutta edelleen etenkin laukka oli huonoa, joten tilasimme hierojan. Rasmulla olikin lantio ja lavat varsinkin oikealta pahemmin jumissa kuin ikinä. Silti hieronnallakaan ei ollut yhtään mitään vaikutusta liikkumiseen. Lopulta kun Salla näki viikko sitten miten R liikkui äidillä, tilattiin sitten käskystä klinikka-aika keskiviikolle. Kuusi vuotta hevosenomistajana ja tämä olikin sitten mun ensimmäinen klinikkareissu ikinä! Meidän hevoset eivät ole koskaan kärsineet mistään impparia vakavemmasta...

hönö :D♥

Keskiviikkona ajeltiin sitten Valkeakoskelle, jossa Rasmu käytiin ensin sisällä läpi ja el. spottasi heti, että vuohisnivelet olivat jäykät ja toisessa kintereessä oli vähän nestettä. Muuten kehui Rasmua komeaksi ja hyväkuntoiseksi :) Pihalla tehtiin sitten ontumatutkimus. Ravuutin Rasmua ensin suoralla ja liinassa, sitten el. teki taivutuskokeet ylä- ja alaniveliin eteen ja taakse. Alanivelet etujaloista reagoivat, mutta R ei silti juostessa ontunut, varoi vaan. Takajaloissa ja ylänivelissä ei ollut juuri mitään sanottavaa. Taivutusten ja asfaltilla ravaamisen jälkeen siirryttiin kentälle, jossa el. kasoi laukan ja siirtymiset laukka-ravi-laukka kun juoksutin. Kentältä mentiin talliin pesemään Rasmun jalat, jonka jälkeen etusista otettiin röntgenkuvat. Kuvat olivat yllättävän puhtaat Rasmun ikään nähden, ei edes nivelrikkoa! Hämmästyttävää! Mehän ei kuvautettu Rasmua ostaessa sen jalkoja ollenkaan, koska se ei silloin reagoinut taivutuksissa, joten ajattelimme, että on ihan turha homma kuvata kun sen ikäisellä hevosella kuvissa olisi kuitenkin ollut jotain. Todennäköisesti jos olisimme kuvanneet silloin, ei kuvissa olisi näkynyt mitään, sillä nytkin niissä näkyi vain pieniä muutoksia muutamissa kohdissa kavio- ja kehäluussa, joihin myöhemmin kehittyy nivelrikko. Nyt selvittiin siis pelkällä niveltulehduksella ja kaksilla piikeillä kumpaankin jalkaan.

R ihan tillintallin nukutusaineesta :D

Nyt kävellään viikko, jonka jälkeen viikko ravia ja jos parempi niin siitä viikon päästä voi ratsastaa jo normaalisti. Jos ei, niin saatiin Metacam-kuuri, jonka voi aloittaa tarvittaessa. Jos ei silläkään auta, niin sitten uudet piikit. Sormet ja varpaat ristissä, että R paranee nopeasti!