Klinikalla juoksemista

Helmi-maaliskuussa saatiin (toivottavasti) parin vuoden klinikallakäyntikiintiö täyteen kun ravattiin kolmeen otteeseen Viikissä näyttämässä Jaskan silmää. Tammikuun lopulla vasen silmä rupesi etureunasta harmaantumaan. Yhtenä päivänä kiinnitin siihen huomiota tallissa, mutta ajattelin sen johtuvan valaistuksesta. Maneesin paremmassa valossa seuraavana päivänä näin harmaan läiskän selkeämmin ja näytin sen Sallalle, joka käski soittamaan heti meidän eläinlääkärille. Harmaantuminenhan siis kertoo turvotuksesta ja silmien kanssa pitää aina olla todella varovainen. Ell. tuli heti seuraavana päivänä, perjantaina, värjäämään silmän. Värjäys ei paljastanut reikää sarveiskalvosta, mutta harmaaseen läiskään johti pitkä ja paksu uudisverisuoni, mikä ei vaikuttanut erityisen lupaavalta. Meidän ell. ei osannut sanoa mikä oli kyseessä, mutta määräsi antibiootti-kortisoni -silmävoidetta laitettavaksi luomen alle 2x päivässä.

Tässä kuvassa kun tarkkaan katsoo, niin näkee silmän harmauden!

Laitoimme voidetta viikon verran, tilanne näytti välillä paremmalta, välillä huonommalta. Jaska siristeli silmää välillä ja välillä se rähmi hiukan. Varasimme ajan Viikkiin, mutta koska silmäspesialisti on siellä paikalla vain joka toinen viikko, näytimme silmän ensimmäisellä reissulla vain "tavalliselle" lääkärille. Pelkäsin kamalasti uveiittia tai kasvainta, mutta koska silmä oli sarveiskalvon turvotusta ja uudisverisuonitusta lukuunottamatta täysin normaali, lääkäri oli varma, että kyseessä oli keratiitti. Sarveiskalvon pinnalta otettiin harjanäyte diagnoosin varmistamista varten ja koska tulokset olivat puhtaat, oli kyseessä siis tosiaan immunologinen keratiitti, missä hevosen immuunijärjestelmä hyökkää sarveiskalvoa vastaan tuntemattomasta syystä. Koska syy on tuntematon, hoidetaan seurausta ja toivotaan, että turvotuksen laskettua ja uusverisuonten kuivuttua tilanne ei paina ainakaan hirvittävän nopeasti uudestaan päälle. Keratiitti ei vie näköä tai ole kivulias (ellei sitten jätä hoitamatta), mutta sen kerran saanut hevonen saa sen todennäköisesti uudestaan; ehkä vuoden päästä, ehkä kymmenen vuoden päästä tai parhaimmassa tapauksessa ei sitten ollenkaan.

Silmän harjanäytteen takia Jaska sai muutaman päivän vain antibioottitippoja, mutta sen jälkeen siirryttiin keratiitin hoitoon kortisonitipoilla kolme kertaa päivässä. Seuraavalla viikolla kävimme näyttämässä silmää Viikissä silmäspesialistille, joka varmisti diagnoosin ja antoi jatkohoito-ohjeet. Saimme kutsun kontrollikäyntiin kuukauden päähän maaliskuun lopulle, johon asti kortisonitippojen antamista oli määrä jatkaa.

Maaliskuun 22. päivä kun oli aika lähteä kontrolliin, oli turvotus silmästä laskenut kokonaan ja tallin valaistuksessa en nähnyt paksua verisuonta enää ollenkaan. Viikissä ell. totesi, että silmän kulmaan on jäänyt pieni arpi turvotuksesta (eli pienenpieni häivähdys harmautta) ja siitä pitkästä, paksusta uudisverisuonesta oli runkoa pätkä jäljellä, mutta kaikki sivuhaarat olivat kuivuneet. Sain itsekin katsoa lääkärin lampulla silmää, että näin sen verisuonen pätkän mikä oli silmäkulmassa jäljellä. Keratiitin parantuminen näytti siis siltä kuin pitikin, mutta huono uutinen silmään liittyen oli se, että Jaska oli onnistunut saamaan heinänkorrenpalasen silmäänsä, mikä oli tehnyt pienen haavan sarveiskalvoon, mikä aiheutti sen, että meidän oli pakko pysäyttää keratiittiä hoitavan kortisonin antaminen pariksi päiväksi ja antaa haavaa varten antibioottitippoja. Tuo haava oli kyllä niin minimaalinen, että ell. totesi, että se ei olisi vaatinut periaatteessa mitään hoitoa ja olisi ollut heti seuraavana päivänä poissa, mutta parempi ottaa varman päälle. Antibioottitippojen jälkeen kortisonia annettiin vielä viikko 2x päivässä, mutta sen jälkeen siirryttiin nyt sunnuntaina yhteen kertaan päivässä ja tällä menolla jatketaan vielä pari viikkoa. Sitten pitäisi mun joko itse tutkia sen ison verisuonen tilanne lampulla pimeässä (= loimi Jaskan ja oman pääni päälle ja puhelimen taskulamppu esiin) tai pyytää omaa lääkäriä katsomaan silmää. Jotenkin musta tuntuu, että jälkimmäinen vaihtoehto voi olla parempi... :D

Näiden silmänronkkimisreissujen seurauksena Jaska ei enää hauaisi mennä koppiin, mikä ei ole erityisen hauskaa. Ekalle reissulle lastasin sen yksin, mutta jälkimmäiset kerrat se on pitänyt puskea kyytiin molemmissa päissä liinan kera. Sen sijaan silmätippojen laitto on vain helpottunut päivä päivältä. Alkuun operaatioon tarvittiin naru tuvan ympärille, joku pitämään siitä ja korvasta kiinni ja nopeat refleksit ruiskun kanssa, jotta aineen sai törkättyä luomen alle siinä kohtaa kun pää heilui vähiten. Nykyään saan tipat silmään ilman apuvoimia tai edes riimua, kun Jaska pitää päänsä kiltisti paikoillaan juuri oikealla korkeudella. Hyvä, että homma on nyt helppoa, niin muistuu sitten tarvittaessa mieleen tulevaisuudessakin...