torstai 20. helmikuuta 2014

Valmennusvideo parin viikon takaa + kisakuulumisia



Ensimmäisessä videossa siis joskus tammikuun lopun -20 asteen pakkasilla pidetty Jartsan valmennus. Rasmussa oli ihanasti sellaista pientä pomppuenergiaa, olisi ollut koko ajan köyrimässä ja pukittelemassa. Kerrankin niin. Hypättiin paria jumppaa ja en nyt muista juuri enää sen kummempia tuntemuksia, kuin että topparatsastushousuissa on ehkä maailman kamalinta hypätä...

Sitten nykyhetkeen. Sunnuntaina oli oman tallin harjoitusestekisat, joissa hyppäsin metrin. Kiva, siisti, puhdas rata ja voitettiin! Video on pystyasennossa kuvattua puhelinmateriaalia, koittakaa kestää...



Ja eilen periaatteessa sitten virallisesti aloitettiin kisakausi (en jotenkin noita oman tallin harkkakisoja ehkä kauden startiksi laskisi, vaikka hyvin menivätkin) Ypäjän keskiviikkokisoissa. Startattiin puoli kolmen aikaan Aulangolta ja kotona oltiin yhdeksän maissa illalla. Hyppäsin 105cm luokan, arvostelu 367.1. Edellinen ratsukko ei meinannut päästä edes radalle ja kielsi sitten ulos, joten Rasmukin oli ihan varma, että jossain täytyy olla mörköjä ja mekin meinattiin mennä vitospystystä ohi. Ei Rasmu edes oikeastaan yrittänyt tosissaan possuilla, koska kun vain sitten iski ne pohkeet kiinni niin yli kyllä mentiin. Puomi tuli siitä mukaan, samoin kakkospystyltä. Salla oli katsomassa mun ratani, ja sanoi, että olin siinä kakkosella ollut vähän itse kaulalla turhan aikaisin, niin siitä se etujalkavirhe. Muuten kuulemma hyvä rytmi ja hyvät etäisyydet. Noista etäisyyksistä oon tosi tyytyväinen itsekin, koska ne on olleet vähän hukassa ajoittain ja nyt meni kaikki nappiin. 


Tästä sitten jatketaan Annan estevalmennuksella sunnuntaina ja maaliskuussa todennäköisesti mennään vielä toiset keskiviikkokisat ja jos vaan saan jostain kyydin revittyä, niin myös Tampereen alue/kansallisiin olisi kiva päästä. 

2 kommenttia: