Alunperin tämä postaus piti kirjoittaa jo viime toukokuussa kaikkein pahimpaan aikaan, mutta siirsin ja siirsin loppuun asti. Nyt kuitenkin on pakko postata, ettei seuraava postaus tule teille ihan puskan takaa.
Aloitetaan nyt vaikka sitten sieltä toukokuulta, jolloin mulla oli suoraa sanottuna aika kamala viikko. Danin lähtöpäivä oli tiedossa ja ihan liian lähellä, mietittiin kyytejä ja järjesteltiin juttuja. Siihen aikaan mun elämääni kuului kolme hevosta, pikku Dansku-pappa, uusi tuttavuus Rasmu ja rakas höntsäilykaverini Brenda. Kahteen näistä luotin kuin omaan sormeeni ja tunsin ne myös kutakuinkin läpikotaisin. Komanteen tein tuttavuutta, mutta luotto ei ollut vielä kummankaan puolella. Nyt, kun kesä vaihtuu virallisesti syksyyn, mulla on jäljellä enää yksi, Rasmu.
Tosiaan, toukokuussa sain tietää Brendan kohtalosta, enkä halunnut ajatella sitä, koska samaan aikaan hyvästeltiin Dania. En puhunut muille kuin äidille ja yritin ajatella vain mitä kaikkea kesällä vielä ehtii Brendan kanssa puuhailla. Brendallahan oli pitkään jalka ja selkäongelmia rakenteensa puolesta. Kiropraktikko kävi vähän väliä ja toisinaan ei voinut ratsastaa kun se oli ep. B jopa menetti johtajatamman asemansa kolmen/neljän hevosen tammalaumassa.Käytettiin kaurapussia ristiselässä ja venyteltiin huolellisesti. Paranemaan päin ei kuitenkaan päästy ja Kikka (B:n omistaja/kasvattaja) päätti, että tänä kesä olisi Brendan viimeinen. Yllättäen se kesä menikin mun osaltani sitten töissä, Aulangolla ja reissatessa ja huomasin että on enää heinäkuu aikaa. Heinäkuussa Brenda ei enää kengittäessä jaksanut seistä kolmella jalalla ja siltä otettiin takasista kengät kokonaan pois. Heti tämän jälkeen se heitti myös etukenkänsä ilmeisesti koordinaatiokyvyn pettäessä ja liikkuminen rajoittui järveen ja köpöttelyyn. Nyt ilmat viilenevät hurjaa vauhtia koko ajan ja hevosia ei voi enää pitää pitkään yötä ulkona, joten kesä on auttamattomasti ohi. Eilen kävin viimeisen kerran virallisesti hoitamassa tamman ja tänään vien vielä omenoita ja hyvästit. Huomenna on aika päästää hienon elämän elänyt tamma oikeutetusti vihreämmille niityille :(
Tää on kauheeta juurikin sen lopullisuuden takia. Dani pääsi onnellisesti eläkkeelle hyvään paikkaan, johon voi sitä mennä katsomaan ihan milloin tahansa, mutta lopettaminen on aina eri juttu, varsinkin ensimmäinen oikeasti itseä koskettava sellainen.
Paitsi että mulle tulee ikävä Brendaa, jää mun osalta muistoihin myös sen talli ja ihmiset. Varmaan kun joskus kymmenen vuoden päästä muistelen tätä kahta vuotta mitä Alhaisissa kävin, ensimmäisenä mieleen tulevat varmaan laitumet täynnä vihreää, silmänkantamattomiin jatkuvat sänkipellot Ventolassa, talvipakkaset jolloin jäin viimeisenä sulkemaan tallia ja odottelemaan kyytiä pillkopimeään, kaikki hurjat möröt, Roope Rusakko + sorsat, joita Brenda pelkäsi toisinaan kuollakseen ja järvessä polskimiset. Oon varmasti oppinut paljon Brendan kanssa puuhaillessa, sillä useampi ratsastettava on aina rikkaus ja opettaa erilaisista hevosista. Kaksi vuotta on lyhyt aika, mutta juuri tarpeeksi pitkä kiintymiseen. Niin kamalalta kuin se tällä hetkellä tuntuukin, uskon myös eron kasvattavan.
