Juhlakentän kirous murrettu!

Lauantaina suunnattiin Ypäjälle hyppäämään avoin 90. Luokan piti aikataulun mukaan alkaa yhdeksältä, itse lähdin numerolla 24, joten suuntasin Juhlakenttää kohti varttia vaille kävelläkseni radan, mutta kun pääsin kuulutusten kantosäteelle niin luokan ensimmäinen ratsukko sai juuri lähtömerkin. No, enhän mä mitään radankävelyä olisi tarvinnutkaan, amatööreille sellaiset...! Eikun sitten vaan takaisin Sujuvalle laittamaan Jaskaa kuntoon ja verkkaan. Kilpailijatiedotteessa taisi kyllä lukea, että aikatauluja pyritään lauantaina tiivistämään, mutta en ollut huomioinut sitä kun en muistanut, että aamulla oli ennen 2-tason luokkia yksi 1-tason 80cm.

Kuva: Henni-Leena Helenius

Ravailin ensin Keskikentällä hiukan, mutta siirryin n. 9 ratsukkoa ennen omaa vuoroani Juhlakentällä olevaan esteverkkaan, mikä olikin sitten virhe isolla V:llä. Esteverkka oli meinaan lievästi sanottuna ahdas ja jostain syystä siellä olleista ehkä kymmenestä ratsukosta aina yli puolet kävelivät. Ja suurimmalla osalla oli vielä rusetti hännässä, joten en uskaltanut juurikaan kurvailla siellä ahtaudessa kenenkään ohi ja näin ollen koko laukkaverryttely jäi aikalailla mitättömäksi. Jaskan kääntösäde ja tasapaino tiukoissa kurveissa kun ei luonnollisestikaan ole vielä ihan priimaa, niin en myöskään saanut hyviä hyppyjä alle ennen radalle siirtymistä. Ja se aika mitä radalla ehdin valmistautuvana ratsukkona olla meni siihen, että yritin saada Jaskan kentän katsomonpuoleiselle pitkälle sivulle, sillä tyyppi keuli kauhuissaan paikallaan jonkin aikaa, ennen kuin sain vakuuteltua sille, että a) katsomon ihmiset b) kuulutuslaite tai c) valokuvaajat eivät olleet hyökkäämässä sen kimppuun.

Polviakin vois koukistaa, mut Jasen mielestä on helpompaa ponnistaa vaan riittävästi ylös, että voi sitten vaan roikottaa noita pitkiä koipia mukana... :D 

Lähtömerkin jälkeen matkaan lähdettyäni Jaska oli vähän jännittynyt ja pohkeen takana. Ykköselle tuli iso löysä hyppy, sen jälkeiset hypyt taas eivät olleet yhtään selän läpi ja pari puomia otettiin matkaan. Sarjoille on edellisillä kisareissuilla tullut vähän kiemuroita, mutta nyt sarja oli oikeastaan ainoa pätkä radasta, joka oli hyvä toisiksi viimeisen linjan lisäksi. Toivoin tuon linjan jälkeen, että Jaska olisi ollut jo vähän enemmän hereillä, mutta viimeisen linjan ensimmäiseltä hypyltä keilattiin taas yksi puomi ja mun oli pakko huomauttaa vähän raipalla lavalle vaikka tiesin, että sen takia väli jäisi lyhyeksi ja riskinä olisi virhepistepotin kasvaminen kuuteentoista jos en saisi istuttua viimeisellä tarpeeksi vastaan. Jase nosti kuitenkin koipiaan näppärästi ja jäätiin siihen (edelleenkin melkoisen ala-arvoiseen) 12 virhepisteeseen.

Ihan selkee kenttäponi! 

En siis todellakaan ollut tyytyväinen lauantain rataan, varmaan eka kerta ikinä kun mua oikeasti harmitti maalilinjan ylitettyäni. En ole maailman kilpailuhenkisin ihminen, joten osaan yleensä ottaa aika hyvin ne hetket kun esim. jää ensimmäiseksi ei-sijoittuneeksi, tippuu tai kieltää ulos radalla. Nyt koska Turussa meni niin hyvin, olin kuvitellut, että olisin saanut Ypäjällä helposti puhtaan radan ratsastettua kun tiesin, että esteet eivät olisi lähellekään tapissa ja radat tosi kilttejä myös näille lapsihepoille. Mitä mun olisi pitänyt tehdä, oli se, että olisin verkannut tilavalla Keskikentällä Jaskan hyvin avuille ja pohkeen eteen tai olisin edes jollain asteella tehnyt laukkaverryttelyä siellä ja siirtynyt vasta n. 5 ratsukkoa ennen omaa vuoroani ottamaan pelkästään muutaman hypyn sinne ahtaaseen verkkaan. Jaska on vähän diesel ja sillä on niin pitkä askel, että se tarvitsee nimenomaan huolellisen laukkaverryttelyn reippaassa temmossa niin, että se laukkaa läpi selän rennosti ja lähtee eteen ja tulee taakse nopeasti vaikka olisin itse kevyemmässä istunnassa. Toinen asia mikä meni pieleen oli se, että en käyttänyt/pystynyt käyttämään hyväkseni sitä viimeistä hetkeä jolloin olisin voinut herätellä Jaskaa, eli sitä hetkeä kun valmistauduin. Kuten jo sanoin, tuo aika meni lähinnä keulimiseen, mutta en tiedä sitten olisiko ollut parempi vain työstää hevosta jossain nurkassa vähän siirtymisillä ja lähteä radalle näyttämättä laitoja ollenkaan.

Jos nyt jotain positiivista pitää tähän loppuun keksiä, niin tulipahan huomattua miten tärkeä hyvä verryttely oikeasti on ja lisäksi mursin Juhlakentän kirouksen :D Edellisillä kerroilla samalla kentällä hypätessäni olen nimittäin joka kerta päätynyt tarkastelemaan pohjan koostumusta ja muistoksi saanut mm. jonkinasteisen lihas- & -hermovamman vasempaan alapohkeeseeni. Huonomminkin siis olisi voinut toki mennä ;)

Rasmun mahaplätsi back in the days aka onnistunut debyytti kansallisiin luokkiin