sunnuntai 18. toukokuuta 2014

KaRa alue-este


Postaus tulee nyt viikon myöhässä, mutta oltiin siis 11.5. Pohtiksella aluekisoissa. Päivä oli ehkä maailman pisin, koska tulimme paikalle jo ennen kymmentä, koska koppikaveri hyppäsi pienempiä luokkia. Kotiin päästiin lähtemään vasta joskus puoli yhdeksän aikaan illalla, koska aikataulut olivat yli 2.5h myöhässä... 110 piti alkaa 17:10, mutta alkoikin vasta vähän ennen kahdeksaa. Onneksi saatiin mut siirrettyä lähtemään luokan alkupuolella, alunperin piti startata numerolla 21. Rasmu jaksoi kuitenkin hyvin, vaikka kuski olikin jo niin väsynyt illalla, ettei toisen luokan ratsastuksesta tullut oikein mitään.

Ceran kanssa kävelyllä :)



En ole mitään valittajatyyppiä, mutta radat oli kyllä jostain tosi syvältä. Ysikymppi ratsastettiin spiraalissa yhteen suuntaan, metrissä (ks. kuva alla) ysiltä piti kiertää käytännössä laitoja pitkin 3/4 kenttää kympille, koska mistään ei pystynyt oikaisemaan, tie kakkoselta kolmoselle oli hmm.. mielenkiintoinen, ihan ratsastettavissa kuitenkin vielä, mutta sitä kuitenkin muokattiin radankävelyn jälkeen. Kympissä puolestaan seiskalta, joka sattui olemaan vesimatto+laineet, oli täysin mahdoton linja kasin okserille. Siinä pisteessä missä seiskalta laskeuduttaisiin, olisi pitänyt olla jo lähes 90 asteen kulmassa, hevonen suoristettuna matkalla kasille, askel myöhemmin ei olisi enää päässyt linjalle. Helpointa olisi ollut vaihtaa 2 ja 8 numerot toisin päin, mitä ehdotimme kaikki ratamestarille, mutta ehei... Kasia siirrettiin ehkä metri kauemmas ja seiskaa sitten lopulta myös pari metriä toiseen suuntaan... Olihan se niin parempi, mutta helpompaa olisi varmaan ollut siirtää ne numerot, kuin kaksi estettä.


Metri oli A.2.0, ajattelin radankävelyssä, että joo, tässä luokassa ratsastan aikaa. Jotenkin se kuitenkin alkuradasta unohtui, ja tajusin vasta vitosella vääntää vähän kaasua. Harmittaa nyt, koska olisin puhtaalla radalla pari sekuntia nopeammalla radalla sijoittunut, kun nyt jäin pari sijaa viimeisen sijoittuneen perään. Mutta muuten rata oli ihan tasaisen hyvä, kasin kirkkaan keltaiselle okserille R otti ylimääräisen askeleen jostain syystä, mutta muita ihmeellisyyksiä ei tapahtunut, vaikka verkka oli ehkä Top3 Worst Warm-ups -listalle sijoittuva, luulin kuulleeni kierroksen ravattuani, että kolme mua ennen lähtevä ratsukko valmistautui jo, sitten tein pikalaukat, otin pari hyppyä ristikolle ja pystylle, kunnes kuuntelin taas kuulutuksia ja tajusin, että oli ainakin 5 ratsukkoa, ennen kuin itse olisin edes toinen valmistautuva...




Kympin rata oli muuten järkevämpi, verkkasin paremmin, Rasmu oli tosi terävänä, vaikka olikin joutunut useamman tunnin odottamaan, mutta oma keskittyminen ei enää riittänyt ja otettiin pari puomia alkuradasta mukaan. Sen jälkeen skarppasin ja meni ihan hyvin, kunnes en sitten taas enää ratsastanut seiskan jälkeen, jäätiin kauas kasista ja lisäksi jäin kamalasti jälkeen ponnistuksesta kun en ollut ihan hereillä... Argh.



Hyppykuvia saan metristä joskus, katsotaan teenkö niille erikseen postausta vai jätänkö kuvattoman päivän varalle varastoon. Ensi viikolla olisi ollut tarkoitus mennä Ypäjälle hyppäämään 105 ja 115, mutta vaikka nyt olisi ollut koppi ja jopa autokin, niin en saanut ketään kuskiksi. Äh. Onneksi ajan syksyllä itse BE-kortin, niin ei tule sitten tälläisiä tilanteita enää että kaikki kortilliset kaivautuu maan alle kun olisi kivoja luokkia jossain. Niin ja huomenna puolen vuoden odotus palkitaan, kun Pantsu tulee taas Aulangolle meitä rääkkäämään! Haluatteko molemmista päivistä erilliset postaukset, vai tungenko kaikki kuvat ja videot samaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti