sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Sekalainen kuulumispostaus!


Edellisestä kuulumispostauksesta on jo jonkun aikaa, joten tässä sekalainen seurakunta materiaalia viime viikoilta...

23.4. Anna kävi pitämässä tämän kevään ensimmäisen ulkohyppärin. Kaikki elementit villiintymisiä varten oli koossa sopivasti: ihan järjetön vaakasuora tuuli, sade ja tosiaan ensimmäiset esteet ulkona. Jostain kumman syystä kaikki ryhmän hevoset kuitenkin käyttäytyivät ihan fiksusti, ja Rasmukaan ei juossut enää verkkahyppyjen jälkeen alta. 

 photo IMG_6110_zps596c6e91.jpg

 photo IMG_6150_zpsdc953d2b.jpg

 photo IMG_6151_zps4e1d3e11.jpg

3.5. Vaihdoin ekstemporee koulutuntini estetuntiin vähän viikonlopun kisoja silmälläpitäen. Joku oli hukannut tuntilistan ja Salla totesi vain, että hyvin mahtuu, mukaan vaan. No tuloksena oli sitten se, että meitä oli yhdeksän (perjantain estetunnilla vakiotuntilaisia muistaakseni 5-6) ja tunti venähti puolella tunnilla. Muutenkin tuo ryhmän koko vähän tuotti ongelmia, kun Rasmu a piti yrittää pitää hereillä koko ajan, kun odottelua oli niin paljon. Paremminkin ollaan menty kun silloin.

 photo 911689_10200699114953233_1015178451_n_zpsab0be960.jpg

 photo 911707_10200699114833230_1894515405_n_zps5b2b4584.jpg

 photo 961966_10200699115073236_262168241_n_zps824b93ce.jpg

 photo 912182_10200699115113237_584015748_n_zpsd479535b.jpg

 photo 954390_10200699115273241_1088047676_n_zps25a5fa38.jpg

 photo 961247_10200699115153238_943695246_n_zps602efb83.jpg

 photo 913157_10200699115433245_1883019471_n_zps43c7c2e3.jpg

 photo 961635_10200699115593249_1644758681_n_zps90c0bfe6.jpg

 photo 960883_10200699115553248_2064536023_n_zps4de235b0.jpg

 photo 961428_10200699155074236_2135753794_n_zps1f4799ea.jpg

5.5. HämR seuraestekisat Aulangolla. Mun toiveita ollaan ilmeisesti kuunneltu, kun noissa seurakisoissa on nykyään myös 100-110cm luokat. Jee! Ongelma vain on se, että osallistujia ei mun lisäkseni noihin isompiin aina ihan tungokseksi asti ole, joten nytkin tuon luokan piti alunperin olla vain kilpailuharjoitus kahden osanottajan takia, mutta saatiin mukaan yksi jälkkäri, joten pystyttiin pitämään tuokin seuraluokkana.
Rasmu oli tosi kiva verkassa. Tein paljon laukka-käynti -siirtymisiä, koska ne aktivoi kivasti. Radallakaan ei ollut ongelmia, näin paikat ihmeen hyvin, enkä vain puskenut sokeasti ja tullut liian lähelle. Lähdin viimeisenä, kaksi muuta olivat pudottaneet perusradalla, joten uusintaan selvittyäni huokaisin helpotuksesta ja sitten unohdinkin tässä "ihan-sama-miten-loppurata-menee" -puuskassani kymppiesteen. No kiersin sitten koko kentän ja maaliin muuten puhtaasti + voitto kotiin.



Tänään kävin aamulla ratsastamassa. Jumppasin Rasmua kuminauhatyöskentelyllä (vuorotellen kokoamista ja eteen-alas), tarkoituksena saada se mahdollisimman hyvin liikkumaan rentona selän läpi. Oikeaan kierrokseen ulkolapa tuppaa lähtemään omalle uralleen, joten keskityin myös lapojen ratsastukseen. Lopuksi Rasmu tuntui jo kivan rennolta.

Illalla käytiin vielä "pantsutalkoissa" raahaamassa seuran kisakalusto vajasta pihalle ja pesemässä ne + muutenkin siistimässä aluetta. Huomenna nimittäin alkaa taas Piia Pantsun kahden päivän tehovalmennukset! Sieltä sitten taas videokoosteet ja toivottavasti mahdollisimman paljon kuvia tulossa!

Ensi lauantaina olisi tarkoitus startata ekat kansalliset, Juniori cupin 2. osakilpailu Ypäjällä. Exciting!

Ainiin, kiitos kuvista Liisa ja Sonja!

 photo WP_000844_zpsa13c5f5a.jpg

2 kommenttia:

  1. Wautsi ootte kehittynyt sitten viime "näkemästä"! Nykyään kun sulta tulee niin harvoin postauksia, niin muutos on kyllä valtava talven videoista :) Toi ratakin näytti niin mukavan sujuvalta, tsemppiä Ypäjän karkeloihin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kiva kuulla, että on jotain kehitystäkin havaittavissa, niin ei oo Annalla ja Sallalla mennyt aika ihan hukkaan mun kanssani... :D

      Poista