perjantai 7. lokakuuta 2016

Suomilomalle!

Heisann! Puolet mun vaihdostani alkaa kohta olla takana ja tätä tekstiä kirjoittaessani istunkin Oslon lentokentällä odottamassa jatkolentoani Helsinkiin. En malta odottaa, että pääsen taas kunnolla ratsastamaan, vaikka kyseessä onkin vain yksi viikko ja Jaskalla on kuulemma imppari jalassaan, joten katsotaan mitä tästä tulee. Sunnuntaina jos Jaska on ok menen Annan estetunnille, mutta muuten viikon suunnitelmat ovat vähän auki vielä.

Tähän asti Jaskasta on tosiaan huolehtinut äiti, Salla ja Anna T. Annan kanssa on karsittu huonoja tapoja pois (pystyyn nouseminen ja selkään noustessa paikalta livahtaminen) ja käyty kaksissa kilpailuissa: Ainossa 80cm puhtaasti, 90cm 8vp ja Ypäjällä 90cm 0-4vp. Lisäksi kiropraktikko käsitteli Jasen vähän aikaa sitten ja käsittelyssä paljastui, että lantio ja selkä olivat aivan jumissa. Toivottavasti tämä uusi juttu eli keuliminen oli nimenomaan sen seuraus eikä syy, niin päästäisiin siitä ehkä vähän nopeammin eroon.

Lupasin päivitellä jotain kun päädyn hevosten pariin Norjassa ja voin nyt iloisena uutisena kertoa, että löysin vihdoin hyvän hevosen kohtalaisella diilillä järkevien kulkuyhteyksien päästä. En olisi enää kovin paljon pidempään kestänyt ilman tallilla oloa tulematta hulluksi, lauantaina meinasin oikeasti alkaa itkemään onnesta karsinaa siivotessani... :D Kerron hepasta lisää joskus myöhemmin omassa postauksessaan!

sneak peek ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti