maanantai 16. syyskuuta 2013

Hevoset Stadikalla

Aamulla yhdeksän aikaan Hämeen alueen järkkäämä bussikyyti nappasi meidät kyytiinsä ja lähdettiin kohti Olympia Stadionia. Helsingissä tuuli ja oli pilvistä, joten olin ihan tyytyväinen, että otin mun KL:n toppaliivin mukaan, muuten sinne olisi jäätynyt elävältä.

Expo oli ihan ok. Ei nyt tullut mitään sellaista pakkosaadatoinytheti -fiilistä missään ja showshineäkin sain metsästää kissojen ja koirien kanssa ennen kuin löysin sitten Cavalorin pullon Horse Boutiquesta. Olisin halunnut Effolia, mutta kun toi shine-valikoima ei mikään järjettömän suuri ollut, niin kokeillaan nyt tuota.

 photo IMG_1265_zps89b1fa14.jpg

Ostettiin myös B//Vertigon sininen kouluhuopa, koska ollaan nyt hankkimassa sitä koulupenkkiä ja meillä on tasan yksi huopa, joka sopii koulusatulaan. Äidillä oli tavoitteena ostaa halvin mahdollinen ja ensimmäinen joka kävelee vastaan, mulla taas oli tavoitteena lähinnä vahtia, ettei äiti osta kamalinta mahdollista. Tämä on oikeastaan ihan kiva!

 photo IMG_1261_zpsff8c8b28.jpg

Ainoa ehkä vähän heräteostos oli nämä GPA:n Skin housut. Okei, mun tummansiniset Equilinen housut kaipaa jo kavereita, koska ovat niin haalistuneet, joten nämäkin tulevat ihan tarpeeseen. Sovitus oli muuten mielenkiintoisesti Humbaurin esittelytraikussa, koska muutakaan paikkaa ei ollut. En siis nähnyt yhtään miltä ne housut mun päällä näytti, mutta tuntuivat ihan älyttömän hyviltä, joten tarttuivat sitten mukaan.

 photo Fotor0916184322_zpsf6a79b0d.png

Noissa ei muuten ole saumoja ollenkaan ja kangas on ihanan ohutta ja joustavaa. Eihän noilla talvella tarkene ratsastaa, mutta kesää ajatellen ihan must! 


 photo Fotor091618421_zps3707bea1.png
Sisäpuolella yläosassa on tuollaiset tarrasysteemit, joilla saa kiristettyä tarvittaessa housuja. kätevää!


Loppuun vielä vähän kuvasaldoa itse kisoista. Valaistus oli hieman haastava, joten mitään mestariotoksia en saanut.

 photo IMG_1063_zpsaeabab35.jpg

 photo IMG_1078_zps523ed051.jpg
Oma suosikkiponiratsukkoni oli Jenna&Honey, jotka voittivat poni GP:n

 photo IMG_1104_zpse22aba2d.jpg


 photo IMG_1125_zpsf82f12f4.jpg
Hoitaja sai suklaata :)

 photo IMG_1129_zps6b6a6f57.jpg
Tiki!

 photo IMG_1134_zps3ce289f7.jpg

 photo IMG_1135_zps0ce6cd05.jpg

 photo IMG_1139_zpsd439bbd2.jpg

 photo IMG_1169_zps11f85bf2.jpg
Calazio, Stadikan komein hevonen! Tän orin käyn vielä pöllimässä jostain, ihan törkeen hieno!

 photo IMG_1172_zps4cfd9196.jpg

 photo IMG_1176_zpsd4593054.jpg

 photo IMG_1178_zps0fff7a9c.jpg

 photo IMG_1184_zpsb31bc57f.jpg

 photo IMG_1194_zps3b059ed0.jpg

 photo IMG_1200_zps3544e208.jpg
Rosa & murtunut nilkka 150cm radalla

 photo IMG_1201_zpsa7032c7c.jpg

 photo IMG_1205_zps8901faf7.jpg

 photo IMG_1209_zps7d48e959.jpg

 photo IMG_1212_zpsf7a5d465.jpg

 photo IMG_1228_zpsd6bdcbd5.jpg
Ja tietenkin Sebbe, joka voitti itsensä ja kaikki muut ;)

Stadikan tapahtuma oli kyllä ihan superkiva ja ainutlaatuinen. Onhan tuon kokoisella stadionilla vähän eri tunnelma kun jossain Hartwall Areenalla, vaikkei kansainvälisistä kisoista olisikaan kyse. Jos tämä järkättäisiin uudestaan joskus, niin lähtisin varmasti. Sen sijaan Horse Show'hun en varmaan enää tänä vuonna lähde, ellei jostain taivaasta tipahda mulle ilmaislippuja, koska lippuhinnathan ovat nyt ihan järjettömät, eikä mulla ole mitään kummempaa asiaa expoonkaan enää tämän vuoden puolella.

2 kommenttia:

  1. Noi kuvat ei näy :( lukee vaan "sorry. This person moved or deleted this photo"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei näy puhelimella, joku Photobucketin ongelma :/ vaihda nettiversioon niin toimii normaalisti!

      Poista