HämR seuraeste 2.6.

Oltiin siis omissa seurakisoissa viime viikonloppuna ja hypättiin taas 100-110cm luokka. Ei mennyt ihan putkeen, tein paljon virheitä paitsi radalla, niin myös koko suoritusta ennen. Oli ihan älyttömän kuuma sää, mittari näytti yli hellerajan, joten ajattelin, että Rasmun on turha mennä aamulla paahtumaan tarhaan ennen suoritusta, koska lämpö laiskistaa sitä jo ihan tarpeeksi muutenkin. Näin siis ajattelin puoli kahdeksalta aamulla kun tulin tallille rakentamaan rataa. No niinhän siinä sitten kävi, että jotenkin ne ensimmäiset luokat kestivät kolme kertaa pidempään kuin olin ajatellut ja meidän luokka alkoi vasta yhden aikaan. Rasmu olisi siis voinut ihan hyvin mennä ainakin pariksi tunniksi ulos, sen sijaan, että seisoi yksin tallissa... Olin laskevinani myös tosi hyvin kuinka aikaisin voin lähteä verkkaan ja laskelma olisi toiminutkin varmaan, jos olisi ollut aluekisat, tai ylipäätään meillä tarpeeksi toimihenkilöitä siihen, että luokkien vaihto sujuisi nopeasti. Niinpä olin sitten verkassa kyllä just täsmälleen siihen aikaan, että pääsin sisään (kymmenen seuraavaa kun saa olla kentällä, muut saa venata ulkopuolella) ja ehdin tavallista paremmin ratsastaa rasmun kuulolle ja käydä kaikki askelajit läpi edellisen luokan palkintojenjakoon mennessä. Lähtölistan mukaan olisin lähtenyt toisena, joten normaalistihan siis tuossa olisi jäänyt just sopivasti aikaa ottaa se muutama verkkahyppy. Luokkien välissä oli kuitenkin ihan jumalaton tauko, niin, että oli pakko vuoroin kävellä pitkin ohjin, ettei tee liikaa, ja vuoroin työskennellä, että Rasmu pysyy hereillä.

Verkasta tuli siis aivan liian pitkä varsinkin lämpötilan takia, talvellahan tuo ei olisi ollut niin paha. Meidän luokasta oli perunut puolet ratsukoista, joten lähtöjä oli vain kaksi ja itse lähdinkin ensimmäisenä. Radalla Rasmu oli oletettavasti löysä ja itsellänikään ei keskittyminen ollut ihan huipussaan. Kolmoselta neloselle oli 23m vasemmalle kaareva linja. Edellisellä esteellähän pitää jo ajatella seuraavaa, mutta jotenkin multa ihan unohtui, että se nelonen on siinä ihan heti ja ratsastin vielä komosta pari askelta sen jälkeenkin. Vasen kaarre toi tietenkin se kuuluisan ristilaukan tullessaan ja siinä vaiheessa kun muistin ratsastaa neloselle, ei enää ehtinyt korjaamaan jalkoja järjestykseen. Niinpä nappasimme puomit mukaan siitä.

Kutonen oli ihan perus pysty - okseri -sarja yhdellä askeleella. Lähdin puskemaan jo ihan älyttömän kaukaa. ihan ilman mitään ideaa (en siis todellakaan ymmärrä itsekään miksi, se tuli ihan suoraan jostain takaraivosta niikun Danilla hypätessä), mistä seurasi se, että tultiin A:lle ihan pohjiin ja jäätiin tosi kauas B:stä, niin, että siihen ei saanut yhtä askelta lisää, mutta ei myöskään pystynyt venyttämään kaukaa. C siis pöytäkirjaan, eli suomeksi: rysäytettiin este hajalle ja voltattiin sen aikaa, että se korjattiin. Sitten uudestaan yli ja rata loppuun.

Jotenkin tuntuu nyt tosi kummalliselta, kun on menny kahdet kisat pieleen ja on jo ehtinyt Rasmun kanssa tottua puhtaisiin ratoihin. Lohduttaa kuitenkin ajatella, että Danin kanssa 2011 ei muistaakseni selvitty yksiäkään kisoja ilman, että tipuin aina toisessa luokassa, ja jos oltaisiin selvitty kahdeksalla virheellä rata loppuun asti, olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen... Toisaalta myös mietityttää, että onhan Rasmulla kaikki kunnossa, koska se ei ole vielä koskaan mulla kieltänyt. Ypäjän sukellusta en vieläkään ymmärrä, saattoi johtua lantion jumista, mutta tämä oli kyllä ihan täysin oma mokani. Aina ei voi voittaa, välillä on ihan hyvä tipahtaa sinne maanpinnallekin.