Pari viikkoa sitten jumppasin Jaskan kanssa vähän Piian kotiläksyjä. En jaksanut rakentaa mtään uutta tehtävää kentälle, joten keksin jotain kentälle jääneestä Piian radasta. Verryttelin kevyessä istunnassa kahdeksikolla ja tulin sitten aluksi ravilähestymisellä apupuomin kera pystyä diagonaalilla ja laukasta samaa estettä korotettuna okseriksi. Ravissa otin muutaman hypyn myös ilman jalkkareita, että saisin muistutettua itselleni, etten jää seisomaan hypyssä jalustimille, mitä teen taas nykyään ihan liikaa. Tuntuu, että kaikki se, mitä opin ja sain korjattua ennen Rasmun viime kevään saikkua, on päässyt ihan unohduksiin. Tietenkin Jaska on myös ihan täysin erilainen ratsastaa Rasmuun verrattuna ja siksi jotkut omat virheeni nousevat selkeämmin esiin. Rasmua sai ratsastaa joka hetki lyhyemmäksi, pyöreämmäksi ja takapäätä mukaan, koska sen runko oli niin pitkä, että se liikkui luonnostaan mieluummin takajalat tallissa. Se myös kyseenalaisti asioita koko ajan, eikä antanut mitään ilmaiseksi. Hyppäämistä se rakasti niin paljon, että työ saada se tulemaan takaisin ja lyhyeksi oli vielä haastavempaa kuin sileällä. Jaska taas puolestaan on simppelein hevonen ratsastaa kaikista mun hevosistani. Se ei juuri kyseenalaista mitään tai koe tietävänsä paremmin, niin kuin Rasmu, vaan se luottaa mun arviointikykyyni välillä oikeastaan enemmän kuin minä itse. Se on hyväsuinen, rungostaan lyhyt ja kevytrakenteinen, joten se kulkee periaatteessa automaattisesti lyhyenä ja kevyellä tuntumalla, eikä mun tarvitsisi kuin vaan saada se teräväksi. Tämän takia jään yleensä tekemään vähän liikaa, koska takaraivossani pieni ääni käskee ratsastaa hevosta koko ajan lyhyemmäksi ja esteillä vähän takaperin, vaikka mun pitäisi antaa vain olla sillon kun on kaikki hyvin.
Toisena tehtävänä diagonaalin lisäksi tulin innarisarjaa molemmista suunnista ehkä 50cm korkuisena ja sitten pari reikää korotettuna niin kauan, että puomit pysyivät ylhäällä. Innarit tekevät hyvää Jaskalle, koska niillä se joutuu nostelemaan jalkojaan nopeasti ja tarkasti, mikä on sille haastavaa kun se mielellään vain ponnistaisi ylös jättäen jalat roikkumaan alas.
En halua itsekseni hypätessä tehdä mitään erityisen pitkiä tai haastavia tehtäviä, ettei tule mitään ongelmia mitä en osaa ratkaista, tai etten tee mitään tajuamattani väärin. Nyt Salla oli kyllä samaan aikaan itse ratsastamassa, joten ei ollut tätä pelkoa, mutta yleensä jätän enimmät hyppäämiset tunneille ja valmennuksiin. Rasmun kanssa luonnollisesti pystyi tekemään vähän enemmän, koska se oli kokeneempi kuin minä itse, mutta Jaskan kanssa haluaisin tehdä kaiken alusta asti oikein ja olen siksi erityisen tarkkana kaikesta hyppäämiseen liittyvästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti