Ei mennyt niinkuin Strömsössä

Piian valmennus meinaan. Tai oikeastaan koko kesä.

Kaikki kuvat toukokuulta, kiitoksia Iirikselle näistä!

Elämä sädeluuontumahevosen kanssa on niin kivaa! Ja vasta ollaan alkupala saatu maisteltua nyt siitä mitä tämä tulee sitten olemaan tulevaisuudessa. Alkukesän/loppukevään klinikkareissusta kuntouduttiin kesäkuun lopulla ja heinäkuussa palailtiin tavalliseen treeniin. Alkuun kaikki näytti oikein hyvältä, mitä nyt ehkä pientä vinousongelmaa sileällä ja hyppäämään tai ylipäätään mihinkään valmennuksiin en päässyt kun työvuorot osuivat aina niiden kanssa päällekäin. 

Ehkä pari viikkoa sitten Rasmu alkoi liikkua vähän huonosti vasempaan kierrokseen. Jonain päivänä vain alku- tai loppuraveissa, toisina myös suoralla (mutta vain vasemmalle) ja välillä oli ihan puhdas. Laukka oli yleensä parempi kuin ravi, mutta vasemmalle tuntui, että Rasmu ei vaan pääse pidentämään askelta yhtään. Tyypillisesti se välillä jää kiukuttelemaan pohjetta vastaan kun pyytää reippaasti eteen ja koskee kannuksella, mutta tämä oli erillaista. Viikko sitten hieronnassa selvisi että Rasmun koko etupää, varsinkin rintakehä ja vasen lapa + vastaavasti oikea lautanen olivat lukossa. Ehdittiin jo huokaista helpotuksesta kun hieronta tuntui auttavan ja R oli koko loppuviikon puhdas ja vasen lapakin pysyi taas samalla uralla pitkästä aikaa. 

"RUOKAAaaAAAaaAA!!"

"Omnomnom"

Eipä aikaakaan kun maanantai koitti ja jouduttiin takaisin lähtöruutuun. Kävin aamusta ratsastamassa vähän ravia ja pari kierrosta laukkaa, koska oma ryhmäni oli vasta kuudelta illalla. Rasmu oli tuolloin ihan ok, ei kuitenkaan 100%, koska vasen laukka oli vähän jäykkää, mutta ei ep. Illalla R käveli alkukäynnit jotenkin todella löysästi, mikä kyllä saattoi johtua yllättäen alkaneesta kesästäkin. Aloitettiin ravissa oikeassa kierroksessa, joten liike näytti puhtaalta. Selkään tuntui vähän siltä, että Rasmu ei liikkuisi yhtään omalla moottorilla (sama fiilis kun vasemman laukan kanssa) ja vähän ihmettelin Piian kommenttia siitä, että pitäisi hidastaa kun omat ajatukset olivat että "Hei täähän menee kun tervassa, jos hidastan niin pysähdytään!". Äiti otti pari pientä videonpätkää (ks alla!) ja nyt jälkikäteen voi nuo katsomalla todeta, että hassu fiilis selässä johtui siitä, että Rasmu otti vasemmalla lyhyempää askelta myös oikeaan kierrokseen. Rasmu ei päässyt eteen, koska ei voinut pidentää askeltaan. Ja lyhyempi etujalan askel tuntui siltä, että heppa tarvitsisi vain kaasua.

Kun vaihdettiin suuntaa niin ravi oli oikeasti huonoa. Huonompaa kun mitä se on nyt ollut kertaakaan. Suoralla R oli ep ja kaarteessa ihan rehellisesti ontui vasenta etusta. Piia yritti lohdutella mua sanomalla, että hänellä on ollut maajoukkuevalmennettavana joku, jonka sädeluuheppa oli aina alkuverkoissa ihan kolmijalkainen, mutta lämmetessä alkanut aina liikkua puhtaasti ja pystynyt hyppäämään sitten mitä vain tehtäviä. Kuulemma tämän syndrooman omaavia hevosia pitää vain "osata käyttää", joten pitää nyt alkaa opiskella sitä, miten Rasmua voi tällä hetkellä ratsastaa taloudellisimmin. Piia on kyllä yrittänyt koko vuoden joka toisessa lauseessa vihjailla, että mä tarvitsisin "jonkun kivan nuoren" ja ehdotellut äidille eri pankkeja ryöstettäväksi, mutta niillä mennään mitä on kun Rasmusta en suostu luopumaan ja toista hevosta ei ilman lottovoittoa taida olla tulossa.

Illalla harmitti, itketti ja turhautti. Miksei Rasmu nyt voisi vain olla terve? Kuluneesta vuodesta puolet ollaan oltu saikulla ja sama kaava jatkuu taas. Päästäänkö me enää ikinä kisakentälle tai edes kotivalmennuksiin? Miksi Rasmulla pitää olla niin pirun huono kavion rakenne kun muuten se olisi vielä elämänsä kunnossa. Haluaisin, että mun parhaalla ystävälläni olisi vielä monta vuotta edessä!

My moon and stars ❤︎

Kun oli nukkunut yön yli ja tehnyt päätöksen, että ei nyt murehdita liikaa kun voisi tässä huonomminkin mennä, niin suurin masennus meni ohi. Hyvä asia oli, että kaikki mun valmentajani olivat samaan aikaan paikalla näkemässä miten R liikkui ja kaikki olivat samaa mieltä siitä miten tästä eteenpäin. Kysyin siis Sallalta vielä tarkemmat ohjeet, äiti oli tietämättäni kysynyt Annalta samat kysymykset ja molemmat olivat Piian kanssa samaa mieltä siitä, että liikuttaa pitää sen mukaan mitä minäkin päivänä pystyy, aloitetaan kipulääkekuuri ja jos ei auta niin mahdollisesti taas kortisonipiikille. Onneksi meillä oli vielä viime elokuulta voimassa oleva resepti kahdelle ylimääräiselle Metacam-kuurille, joten päästään aloittamaan kipulääkitys heti huomenna keskiviikkona. 

Liikutukseen pitää nyt ottaa vielä sekin politiikka mukaan, että kovalla tai epätasaisella pohjalla ei ratsasteta kuin korkeintaan käyntiä. Rasmu saisi kaiken lisäksi vieläkin laihtua joitakin kymmeniä kiloja että etujalat eivät rasittuisi yhtään ylimääräistä. Onneksi se ei enää ole niin lihava kun vielä pari kuukautta sitten. Ostettiin nyt myös kylmäyssavea, joten laitetaan sitä ainakin alkuun jokaisen ratsastuksen jälkeen ruununrajasta vuohiseen, jotta se kylmäisi kavion mahdollisimman tehokkaasti. Kirsikkana kakun päälle kokeillaan vielä viikon päästä olevan hieroonan yhteydessä hiduroterapiaakin. Harmi etten itse pääse paikalle, olisi kiva nähdä iilimadot hommissa!

Englanninkielisessä wikipediassa on muuten aika kattava artikkeli sädeluuontumasta (Navicular syndrome). Ihan vaan vinkkinä jos joku ei tiedä mistä on kyse. Suomeksi informaatio on niin hajanaista, että itsekin pääsin paremmin kartalle asiasta vasta kun tarvitsin termiä englanniksi ja päädyin samalla tuonne wikipediaan.